Kesäkuun perinteiset juhlat Kreikan saarilla

Kesäkuu on Kreikan saarilla monien paikallisten juhlien aikaa. Lämpimän alkukesän iltoina kylät ja kaupungit heräävät eloon vuosittaisissa uskonnollisissa juhlissa, pyhimysten nimikkopäivien vietoissa ja kansanperinteisissä festivaaleissa. Monilla saarilla kesäkuun juhlat ovat tärkeä osa paikallista kulttuuria – ne kokoavat yhteen saarelaisten yhteisöt perinteisten ruokien, musiikin, tanssin ja rituaalien äärelle. Alla kerromme saari kerrallaan, millaisia juhlia kesäkuussa vietetään, missä ne pidetään, mikä on niiden tausta ja miten paikalliset niitä juhlivat. Samalla tutustumme kunkin saaren ainutlaatuisiin tapoihin, jotka tekevät näistä kesäisistä juhlista ikimuistoisia myös matkailijoille.

Kreeta

Kreetan saarella kesäkuun perinteiset juhlat näkyvät erityisesti kylissä ja pienissä kaupungeissa. Juhannuksen tienoilla 23.–24. kesäkuuta vietettävä Agios Ioanniksen juhla (Pyhän Johanneksen päivä) on koko Kreetalla tärkeä. Sitä kutsutaan Klidonas-juhlaksi, ja sen juuret ulottuvat antiikin aikojen kesäpäivänseisausperinteisiin. Iltaisin sytytetään kokkoja kylien aukioille ja kadunkulmiin. Nuoret ja vanhat hyppäävät leiskuvien tulien yli puhdistautuakseen symbolisesti – aivan kuten muinoin uskottiin tulen karkottavan pahat henget. Samalla liekeissä poltetaan toukokuun ensimmäisenä päivänä sidottuja kukkaseppeleitä, jotka ovat kuivuneet kesäkuuhun mennessä. Perinteen mukaan nuoret naimattomat tytöt keräävät myös “hiljaista vettä” astiaan ja laittavat sinne pieniä henkilökohtaisia esineitä edellisenä iltana; juhannuspäivänä astia avataan juhlallisesti, ja leikkimielisten ennuslorujen saattelemana nostetaan esineet yksi kerrallaan esiin – näin “Klidonas” ennustaa, kuka nuorista menee naimisiin ja millainen puoliso on tulossa. Kreetan kylissä kokkojen ympärillä soitetaan usein live-musiikkia: viulut, laudat ja erityisesti kreetalainen lyra-kielisoitin säestävät kansantansseja. Paikalliset tuovat juhlaan ruokaa ja viiniä, ja tarjolla voi olla perinteisiä herkkuja, kuten grillattua lihaa sekä kuuluisia kreetalaisia piiraita ja makeisia. Yhteisöllinen illanvietto kestää myöhään yöhön – tulien hiipuessa tanssi ja nauru jatkuvat.

Kesäkuun lopulla vietetään Kreetalla myös Apostolien Pietarin ja Paavalin päivää 29. kesäkuuta. Tuona päivänä pidetään useita pienempiä kirkkopyhiä saarella, erityisesti siellä missä on Pietarille tai Paavalille omistettu kappeli. Esimerkiksi eteläisen Kreetan syrjäisellä rannalla, Agios Pavlosin (Pyhän Paavalin) kappelilla, paikalliset kokoontuvat vuosittain kesäkuun 29. päivä kunnioittamaan pyhimystä. Legendan mukaan apostoli Paavali haaksirikkoutui Kreetalle, ja tuo kappeli on rakennettu tapahtumapaikalle. Juhlapäivänä sinne saavutaan veneillä tai jalkaisin vuoripolkua pitkin. Edellisenä iltana toimitetaan iltavesper ja juhlapäivän aamuna liturgia. Sen jälkeen ranta-alueella järjestetään perinteinen panigyri-kyläjuhla: perheet levittävät pöydät ulos, tarjolla on runsaasti kotitekoisia ruokia – usein keitettyä vuohta ja pilahviriisiä, tuoretta leipää ja paikallista viiniä. Haitarin tai lyyran säestyksellä lauletaan kreetalaisia kansanlauluja ja tanssitaan ikivanhalla tavalla. Tunnelma on harras ja iloinen yhtä aikaa, kun koko kyläkunta ja juhlaan saapuneet vieraat jakavat aterian ja juhlivat meren äärellä.

Kreetan suurella saarella on kesäkuussa myös muita paikallisia juhlia. Mikäli helluntaipäivä osuu kesäkuulle (ajankohta vaihtelee vuosittain pääsiäisen mukaan), vietetään Pyhän Hengen päivää (Agio Pnevma) maanantaina eri puolilla saarta. Silloin monet perheet suuntaavat kirkkokäynnin jälkeen piknikille luontoon, esimerkiksi rotkojen viileisiin laaksoihin tai vuoristoniityille. Joissakin kylissä on Pyhälle Kolminaisuudelle (Agia Triada) omistettu kirkko, jossa järjestetään panigyri-juhla: messun jälkeen pappi siunaa uuden viinin tai sadon, ja kyläläiset nauttivat yhdessä yksinkertaisia ruokia oliivipuulehdon siimeksessä. Tällaisissa juhlissa näkyy Kreetan vieraanvaraisuus – kuka tahansa kävijäkin kutsutaan mukaan syömään, juomaan rakia ja tanssimaan paikallisten rinnalla.

Rodos

Rodoksen saarella kesäkuu huipentuu useisiin värikkäisiin kansanjuhliin. Pyhän Johanneksen juhla 24. kesäkuuta – paikallisesti tunnettu Klidonas-juhlana – elää vahvana myös Rodoksella. Useat kylät järjestävät tuona iltana perinnejuhlan, jossa sytytetään nuotioita ja hypätään tulen yli onnea tuomaan. Erityisen tunnettu on Sorónin kylän Kalafouniaris-juhla: Sorónissa paikallinen kansanperinneyhdistys “Ampernalli” herättää Klidonas-perinteen eloon joka kesäkuun 23. päivän iltana. Kylän folkloritalon pihalle kerääntyy väkeä naapurikyliä myöten. Kuivat kukkaseppeleet, jotka rodoslaiset ovat tehneet vappuna, heitetään nyt kokkoon roihuamaan. Liekkien loimussa nuoret miehet ja naiset vuorotellen ottavat vauhtia ja loikkaavat kekäleiden yli, ympärilläolijoiden hurratessa. Uskon mukaan rohkea loikka puhdistaa hyppääjän ja takaa terveyttä – ja leikkimielisesti myös hyvää sulhasonnea hyppääville neidoille. Sorónin juhlassa tarjotaan kyläyhdistyksen jäsenien valmistamia perinneleivonnaisia ja makeisia. Esimerkiksi melekouni-nimistä sesaminsiemen-hunajakakkua ja paikallisia mantelikeksejä on pöydässä. Lasten kansantanssiryhmät esiintyvät kansallispuvuissaan piirin keskellä, ja lopuksi myös aikuiset yhtyvät tanhuun. Klidonas-illan riemukas tunnelma yhdistää koko kylän ja saa nuoremmatkin arvostamaan vanhoja tapoja.

Kesäkuussa Rodoksella järjestetään paljon muitakin vuotuisia festivaaleja, usein maatalouden ja satokauden ympärillä. Loppukuu on hedelmien kypsymisaikaa, ja aprikoosijuhla Afandoun kylässä on tästä hyvä esimerkki. Afandou tunnetaan makeista aprikooseistaan, ja tavallisesti juhannuksen tienoilla, yleensä kesäkuun loppupuolella, kylässä pidetään aprikoosifestivaali. Kylän keskusaukiolla paikalliset myyvät tuoreita aprikooseja, kotitekoisia aprikoosihilloja ja -liköörejä. Naiset ovat leiponeet aprikoosipiirakoita ja -leivoksia, joita vieraat saavat maistella ilmaiseksi. Illemmalla alkaa musiikki: bouzouki-soittimet, viulut ja laulu raikavat, kun tanssijat esittävät perinteistä tanssia värikkäissä asuissa. Kyläläiset ja matkailijat tanssivat lopuksi yhdessä piirissä, ja aprikoosin makeaa aromia on kaikkialla – jopa paikallisessa viinissä, jota tarjotaan ruukusta janoisille.

Myös eteläisen Kattavian kylän kuuluisa papupäivä (Lopi-papufestivaali) osuu kesäkuulle. Se järjestetään yleensä 24. kesäkuuta, jolloin Kattavian Pyhän Paraskevan kirkon pihalla juhlitaan kylän perinteistä papulajiketta, “lopi”-papua. Paikalliset keittävät valtavissa padoissa papupataa oliiviöljyn ja yrttien kera, ja jokainen kylässä vieraileva kutsutaan kauhalliselle tätä maanläheistä herkkua. Ruokailun ohella harmonikan ja klarinetin sävelin tanssitaan joukkotansseja. Kattavian papujuhla on saanut alkunsa kiitoksena hyvästä sadosta – tarinan mukaan kylä säästyi nälänhädästä eräänä menneenä vuonna juuri runsaiden papusatojen ansiosta, joten pyhän Johanneksen päivänä papupata porisee kiitokseksi.

Kesäkuun lopulla Rodoksella muistetaan myös maaseudun elinkeinoja. Monólithoksen kylässä 28. kesäkuuta järjestettävä Maanviljelijöiden ja karjankasvattajien juhla kokoaa alueen maanviljelijät yhteen. Kylän vanhan koulun pihalla on pienimuotoiset markkinat, joissa esitellään maataloustuotteita ja karjaa – lampaita, vuohia ja kotieläimiä. Paikallinen pappi siunaa eläimet ja pellot tulevaa satokautta varten. Tämän jälkeen kyläläiset herkuttelevat paistetulla lampaanlihalla ja tuoreella vuohenjuustolla. Ilta päättyy tanssiin ja haitarimusiikkiin, ja samalla nuoremmat oppivat vanhemmilta perinteisiä piirileikkejä. Rodos on monelle tunnettu rantalomakohde, mutta juuri näissä kyläjuhlissa pääsee näkemään saaren aidon, alkuperäisen elämänmenon.

Rodoksen kaupungissakin kesäkuuta juhlistetaan. Esimerkiksi kesäkuun 5. päivän tienoilla kaupunki isännöi usein perinteistä tanssifestivaalia keskiaikaisessa vallihaudassa sijaitsevassa “Melina Mercouri” -ulkoilmateatterissa. Tällöin kansantanssiryhmät eri puolilta Dodekanesian saaristoa – lapsista aikuisiin – esittävät saariensa tansseja komeissa asuissa. Rodoksen yleisö taputtaa rytmissä ja saattaa lopuksi liittyä yhteiseen tanssiin. Vaikka tämä tapahtuma on nykyaikainen, se on vakiintunut jokakesäiseksi perinteeksi kunnioittamaan alueen rikasta kansankulttuuria.

Kuukauden lopuksi 29. kesäkuuta Rodoksella kunnioitetaan yhtä Raamatun merkittävää tapahtumaa. Lindoksen kylässä, postikorttimaisemista tunnetun kalliorannan yläpuolella, vietetään Pyhän Paavalin juhlaa. Lindoksen lähettyvillä on pieni kappeli aivan meren äärellä, Pyhän Paavalin lahdella, sillä perimätiedon mukaan apostoli Paavali rantautui Lindokseen. Kesäkuun 29. päivän aamuna tuossa valkoisessa kappelissa pidetään juhlaliturgia. Kymmenet ihmiset, sekä paikalliset että matkailijat, ahtautuvat pieneen kirkkoon tai seisovat sen ulkopuolella kuunnellen toimitusta kreikankielisine lauluineen. Jumalanpalveluksen jälkeen rannassa alkaa iloinen markkinatunnelma: paikalliset kalastajat myyvät tuoreita grillattuja sardiineja suoraan veneistään ja tarjoavat maistiaisia ohikulkijoille. Kylän naiset ovat leiponeet glyko-makeisia ja pikkuleipiä myyntikojuun kirkon viereen. Lindoksen nuoret tytöt, yllään antiikin kreikkalaisista juhlista inspiroidut valkoiset puvut, esittävät rantahietikolla tanssin kunnioittaakseen merta ja pyhimystä. Illemmalla, auringon laskiessa akropoliin taakse, rannalla lauletaan yhdessä vanhoja merimieslauluja. Tunnelma on lähes taianomainen – menneiden aikojen pyhyys ja nykyhetken juhla kohtaavat turkoosin lahden rannalla.

Korfu (Kerkyra)

Korfun saarella juhlat kesäkuussa sekoittavat saaren ortodoksiset perinteet ja venetsialaisvaikutteisen kansankulttuurin. Yksi näyttävimmistä kesäkuun juhlista on 24. kesäkuuta vietettävä Pyhän Johannes Kastajan päivä, jota korfulaiset kutsuvat Lampatines-juhlaksi. Sana juontuu vanhasta lampi- tai lamppa-sanasta ja viittaa tulen liekkeihin – kyseessä on sama juhannuskokkojen perinne kuin muuallakin Kreikassa, mutta Korfulla sillä on omat erityispiirteensä. Jo aattona 23. kesäkuuta monissa Korfun kylissä sekä itse Korfun kaupungin vanhoissa kortteleissa kootaan vanhoja puulaatikoita, risuja ja seppeleitä kasoiksi kolmijakoisten teiden risteyksiin. Illan hämärtyessä näihin kokkoihin sytytetään tulet. Mantoukin kaupunginosassa (joka on Korfun kaupungin vanha työläiskortteli) syttyy perinteisesti kolme suurta kokkoa eri kortteleissa. Naapurustot kilpailevat hyväntahtoisesti siitä, kenen tulirovio on näyttävin – liekit lyövät korkealle ja kipinäsuihkut valaisevat kesäyötä. Kun kokot ovat parhaimmillaan, nuoret pojat ja tytöt – ja usein myös uskalikot aikuiset – juoksevat ja hyppäävät hehkuvien hiillosten yli. Hyppyjen välillä lauletaan paikallisia lauluja ja huudahdetaan toivotuksia, jotta tuleva vuosi olisi siunattu. Korfulla uskotaan, että mitä useammin hyppäät lampata-kokon yli, sitä puhtaampana ja onnekkaampana aloitat uuden sadonkierron ajan.

Lampatines-juhlaan kuuluu Korfulla olennaisesti myös musiikki ja tanssi. Mantoukissa ja monissa kylissä (esimerkiksi Kynopiástes ja Áno Korakiána) paikalliset filharmoniset orkesterit tai kantádoroi-lauluryhmät saattavat esiintyä juhlayleisölle. Korfun saari on kuuluisa puhallinorkestereistaan, ja joskus juhannusjuhla aloitetaan torvisoittokunnan marssilla kaupungin läpi. Tämän jälkeen kokot sytytetään ja varsinainen kansanjuhla alkaa. Paikalliset perheet tuovat kotoaan ruokia yhteiseen pöytään – esimerkiksi sofrito-naudanlihapataa, oliivipiiraita ja paikallista kumkvattikakkua. Makeana jälkiruokana on usein mandolato-nougatia. Kun vatsat on täytetty, aloitetaan tanssi korfulaisen viulun ja kitaran rytmittämänä. Korfun kansantansseissa näkyy venetsialainen ja joonialainen vivahde: tanssit voivat olla paritansseja tai piiritansseja, ja monet laulut ovat iloisia serenadeja. Vanhemmat opettavat nuorille askeleita, ja lopulta koko aukio pyörii tanssin pyörteissä. Ympärillä liekit ovat hiljalleen hiipuneet, mutta hiillosten hehku muistuttaa perinteen jatkuvuudesta – nämä samat kokot sytytettiin saarella satoja vuosia sitten.

Kesäkuussa Korfulla juhlistetaan myös muita pyhimysten päiviä. Mikäli helluntai osuu toukokuun loppuun, niin kesäkuun alussa saatetaan viettää Pyhän Hengen juhlaa (Orthodoksinen helluntaimaanantai) muutamissa kylissä, kuten Kontokálissa tai Árgyrádessa. Tällöin kyläkirkossa pidetään aamulla erityinen liturgia, ja sen jälkeen kyläläiset saattavat järjestää ulkona yhteisen lounaan. Korfun perinneherkku tsilihourdi (lammaskeitto) porisee padassa, ja maaseudulla viini virtaa. Toisinaan kirkkojen pihoilla nähdään myös symbolisia kyyhkysiä – Pyhän Hengen vertauskuvia – jotka lapset askartelevat paperista ja ripustavat puihin juhlan ajaksi.

Korfun tärkein suojeluspyhimys on kuitenkin Pyhä Spiridon, jonka maalliset jäännökset lepäävät Korfun kaupungin katedraalissa. Hänen juhlapäivänsä eivät sijoitu kesäkuulle (Spiridonia juhlitaan talvella ja elokuussa), joten kesäkuu on Korfulla hieman rauhallisempi suurten uskonnollisten paraatien osalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö saarella tapahtuisi: Eurooppalaisen musiikin päivänä 21. kesäkuuta Korfun kaupungissa usein järjestetään ulkoilmakonsertteja. Liston-promenadilla tai vanhan linnoituksen aukiolla saattaa tuolloin esiintyä paikallinen orkesteri tai kuoro juhlistamassa kesäpäivän tasausta. Kaupungin kujilla kaikuvat sekä kansanmusiikki että klassiset sävelet, ja sekä paikalliset että vierailijat nauttivat ilmaisista konserteista lämpimässä illassa. Nämä modernit musiikkijuhlat ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana Korfun kulttuurikesää ja tuovat esiin saaren pitkän musiikkiperinnön.

Zakynthos

Jooniansaariin kuuluva Zakynthos tunnetaan vehreydestään ja vahvasta katolis-venetsialaisesta historiastaan, ja sen vuotuiset juhlat ovat ainutlaatuinen yhdistelmä läntistä ja itäistä perinnettä. Kesäkuussa Zakynthoksen kiistaton kohokohta on Giostra di Zante, keskiaikainen turnajaisjuhla, joka herätetään eloon joka vuosi. Giostra järjestetään yleensä helluntain tienoilla – kolmipäiväinen tapahtuma osuu useimmiten kesäkuun puoleenväliin, 50 päivää pääsiäisestä. Tällöin Zakynthoksen pääkaupungin Solomóksen aukio ja sen ympäristö muuttuvat kuin näyttämöksi menneiltä vuosisadoilta. Paikalliset asukkaat pukeutuvat 1500–1600-lukujen venetsialaisiin asuihin: on puuteriperuukkeja, leveitä hameita, viittoja ja sulkahattuja. Ratsuilla saapuvat “ritarit” – kokeneet ratsastajat – edustavat Zakynthoksen kyliä ja jopa kansainvälisiä joukkueita muilta alueilta. Giostra-turnajaiset alkavat kulkueella, jossa kaikki osallistujat marssivat läpi kaupungin. Edessä kannetaan Zakynthoksen lippua ja soivat rumpujen pärinät, kun taas yleisö reunustaa katuja hurraten.

Itse turnajaisissa ratsumiehet kilpailevat vanhassa rengaspeliturnauksessa. Heidän tehtävänään on täydessä laukassa ratsastaen pujottaa keihäänsä pieneen riippuvaan renkaaseen. Kullakin kilpailijalla on useita yrityksiä, ja lopulta eniten renkaita kerännyt ritari kruunataan Giostran voittajaksi. Yleisö elää mukana jokaisessa suorituksessa – kannustus ja riemunhuudot täyttävät aukion aina, kun keihäs osuu nappiin. Turnajaisten ohella aukiolla on musiikkiesityksiä: renessanssiajan tansseja esitetään elävän luuttumusiikin säestyksellä, ja saaren nuoriso on harjoitellut hovitansseja tätä varten koko kevään. Giostra di Zante on alun perin peräisin Zakynthoksen venetsialaiskaudelta 1600-luvulta, jolloin aateliset järjestivät ratsastusturnajaisia karnevaalin aikaan. Perinne hiipui vuosisadoiksi, kunnes parikymmentä vuotta sitten paikalliset kulttuuriseurat herättivät Giostran uudelleen henkiin. Nyt siitä on tullut jokavuotinen suurtapahtuma, jota odottavat niin saarelaiset kuin saarella varta vasten vierailevat turistitkin. Giostra huipentuu palkintojenjakoon: voittajaritari saa symbolisen seppeleen ja kaupunginjohtajan ojentaman pokaalin. Sen jälkeen ilta jatkuu ilotulituksella Zakynthoksen yllä – värikkäät raketit valaisevat yötaivaan kuin juhlien päätökseksi.

Kesäkuun loppupuolella Zakynthoksella juhlitaan myös saaren maatalousantimia. Esimerkiksi Kerin kylässä on perinteisesti järjestetty viinifestivaali kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Keri sijaitsee saaren eteläosassa pienen laguunijärven lähellä, ja alueella on tuotettu viiniä sukupolvien ajan. Viinifestivaalina paikalliset viininviljelijät tuovat maisteltavaksi vuoden ensimmäisiä viinisatoja. Kylän raitilla on pitkät pöydät, joille on katettu Zakynthoksen tyypillisiä ruokia: jänispataa, ladotyri-juustoa, oliiveja ja vastapaistettua leipää. Viiniä kaadetaan savikannuista vieraille, ja tunnelma on rento. Musiikki kuuluu tähänkin juhlaan – usein paikallinen kantada-ryhmä (joonialaisia serenadeja laulava kuoro) kiertää pöydästä toiseen kitaran säestyksellä, laulaen iloisia lauluja viinin ja rakkauden ylistykseksi. Kerin viinijuhlan tausta on kiitollisuudessa hyvästä viinivuodesta: ennen vanhaan viljelijät kiittivät pyhimyksiään suotuisista olosuhteista järjestämällä kyläjuhlan ja jakamalla osan viinistä koko kylälle. Nykyään perinne jatkuu enemmänkin matkailijoiden iloksi, mutta monet Zakynthoksen vanhat isännät istuvat yhä etualalla lasejaan kohottaen, ylpeinä omasta viinitarhastaan.

Zakynthoksen kylissäkin kesäkuussa vietetään pyhimysten panigyri-juhlia. Juhannuksena 24.6. sytytetään joissakin kylissä kokkoja kuten muuallakin Kreikassa – Zakynthoksella puhutaan San Giovanni -tulista (venetsialaisvaikutuksen vuoksi pyhä John nimetään italiaksi). Esimerkiksi Áno Gerakárin kylässä lapset hyppivät tulella poltettujen olkikimppujen yli samalla kun aikuiset laulavat vanhaa kansansävelmää. Toisaalla, Agios Ioanniksen kyläkirkolla Alykesin seudulla, pidetään Pyhän Johanneksen päivän iltana ulkoilmajumalanpalvelus, jonka päätteeksi seurakunta tarjoaa kaikille osallistujille makeaa leipää ja viiniä kirkkopihassa. Vaikka Zakynthos on tunnettu erityisesti näyttävästä pääsiäisestään ja elokuisesta suojeluspyhimyksensä Dionysiosin juhlasta, myös kesäkuun pienemmät juhlat tuovat esiin saaren yhteisöllisyyden. Matkailija, joka sattuu paikalle esimerkiksi Giostran aikaan tai löytää tiensä pieneen kyläjuhlaan, pääsee kurkistamaan zakynthoslaiseen sielunmaisemaan: siellä yhdistyvät iloinen karnevaalihenki, syvä usko ja rakkaus hyvään ruokaan ja musiikkiin.

Santorini

Santorinin maailmankuulu saari tunnetaan dramaattisista maisemistaan ja auringonlaskuistaan, mutta myös siellä vietetään kesäkuussa perinteisiä juhlia – tosin Santorinin tapahtumat yhdistelevät usein vanhaa perinnettä ja modernia kulttuuria. 24. kesäkuuta Santorinilla, kuten muuallakin Kreikassa, juhlistetaan Agios Ioannis Klidonas -päivää. Erityisesti Santorinin pienellä naapurisaarella Thirassiassa tämä juhla on tärkeä: Thirassian pääkylässä Manolásissa kokoonnutaan Pyhän Johanneksen kirkolle iltavesperiin. Palveluksen jälkeen kirkon pihalla ja kylän kujilla sytytetään perinteiset juhannuskokot. Thirassian nuoret pojat hyppivät palavan risukasan yli kilvan, ja joka hypyllä kyläläiset taputtavat rytmikkäästi. Naiset tuovat kotoaan ruukkuja, joissa on keväällä poimittuja villikukkia – ne heitetään tuleen, jotta uusi kasvukausi olisi siunattu. Thirassiassa on myös tapana, että vanhin mummo kylässä “avaa Klidonan”: hän ottaa vesiastian, johon nuoret tytöt ovat edellisenä päivänä upottaneet pieniä esineitä (sormuksen, napin, korvakorun tms.), ja lausuu vanhoja loruja nostellessaan esineitä yksi kerrallaan. Uteliaat nuoret kuuntelevat hymyillen, kun mummo ennustelee heille tulevia sulhasia humoristisin sanakääntein. Tämän ikivanhan ennustusperinteen jälkeen ilta muuttuu iloiseksi kyläjuhlaksi. Tarjolla on Santorinin erikoisuuksia: grillattua mustekalaa ja chloro-juustoa ohueen ohraleipään käärittynä, paikallista valkoviiniä sekä makeaa mantelikakkua. Pimeän laskeutuessa juhlijat tanssivat pieniä piiritansseja harmonikan ja viulun tahdissa. Thirassian Agios Ioannis -juhla on säilynyt hyvin perinteisenä – se on kuin kurkistus Santorinin menneeseen maalaiselämään, kaukana pääturistikohteiden vilinästä.

Santorinin pääsaarella kesäkuun merkittävin tapahtuma on nykyaikaisempi mutta jo perinteeksi muodostunut Santorini Jazz Festival. Joka kesäkuussa Kamárin rantakylässä järjestetään kolmipäiväinen jazzfestivaali, joka vetää puoleensa sekä kreikkalaisia että kansainvälisiä muusikoita. Festivaalin konserttipaikkana toimii Kamárin ulkoilmateatteri, aivan tumman laavahiekkarannan tuntumassa. Illan hämärtyessä Egeanmeren yllä yleisö kokoontuu amfiteatterin kivipenkeille. Lavalle nousee vuorollaan jazz-yhtyeitä, joiden sävelet vaihtelevat perinteisestä swingistä moderneihin fuusiorytmeihin. Santorinin tähtikirkas taivas, tulivuoren rinteeltä kohoava puolikuu ja taustalla lipattavat mainingit luovat ainutlaatuisen tunnelman elävälle musiikille. Paikalliset viinitilat tarjoavat festivaalialueella viininmaistatuksia – lasillinen kuulua Santorinin valkoviiniä maistuu erityisen hyvältä saksofonin pehmeän soolon säestyksellä. Jazz Festival on saanut alkunsa 1990-luvun lopulla Santorinilla, ja siitä on tullut kesän vakio-ohjelmaa musiikin ystäville. Moni paikallinen hotellinomistajakin sulkee tuoksi illaksi vastaanottonsa ja suuntaa itsekin nauttimaan musiikista. Festivaali kuvastaa Santorinin nykypäivää: perinteitä kunnioitetaan (vieraileepa joskus ohjelmistossa myös kreikkalaisen kansanmusiikin sävyjä jazztulkintoina), mutta samalla saari elää ajassa ja tarjoaa kansainvälisiä elämyksiä.

Santorinin kylissä on kesäkuussa myös joitakin pyhimysjuhlia. Esimerkiksi Profitis Ilias -kylässä, joka sijaitsee Santorinin korkeimman vuoren huipulla, vietetään kesäkuun lopulla pienen kirkon vuosipäivää (joskus samaan aikaan Pietarin ja Paavalin päivän kanssa). Sinne vaelletaan iltaisin pitkänä kynttiläkulkueena: ihmiset nousevat kiemurtelevaa tietä pitkin vuorelle kynttilälyhdyt käsissään. Huipulla pienessä kappelikirkossa pidetään hartaus, ja kirkkopihalta avautuu henkeäsalpaava näkymä koko kalderan yli. Kulkueessa olevat saarelaiset kertovat tarinoita pyhimyksistä lapsilleen – kuinka Pietari ja Paavali levittivät kristinuskoa tai kuinka Profeetta Elia nousi taivaaseen tulivaunuissa. Tällaiset uskonnolliset tarinat elävät yhä suullisena perintönä. Kun väki laskeutuu takaisin, moni suuntaa tavernoihin jatkamaan iltaa. Santorinin kesäkuun juhlat ovat ehkä pienempiä kuin muiden saarten suuret panigyrikulkueet, mutta niissä yhdistyy saaren spiritualiteetti ja yhteisöllisyys. Matkailijalle voi olla sykähdyttävä kokemus osallistua vaikkapa tuohon kynttiläkulkueeseen vuorelle – yhtäkkiä Santorini näyttäytyy muutakin kuin romanttisena matkakohteena, se on elävä yhteisö omine perinteineen.

Paros

Paroksen saari Kykladien sydämessä on tunnettu vilkkaasta kesäkulttuuristaan ja vahvasta kansanperinteestä. Kesäkuussa Paroksella on useita tärkeitä juhlia, joista näkyvin on Agios Ioannis Klidonas -festivaali 23.–24. kesäkuuta. Paroksella tätä keskikesän juhlaa vietetään erityisen juhlallisesti monissa kylissä samanaikaisesti. Alikin kalastajakylä, Naoussán satamakylä sekä saaren itäosan Prodromoksen perinteinen kylä ovat kuuluisia Klidonas-juhlistaan. Jo päiviä ennen juhannusta kyläläiset alkavat kerätä kuivuneita ruohoja, viiniköynnöksen oksia ja oliivipuun lehviä kokkoja varten. Juhla-aattona 23. kesäkuuta kylien aukiot koristellaan kukkaseppeleillä ja kreikkalaisin lipuin. Illan tullen pappi saattaa pitää lyhyen rukoushetken kylän suojeluspyhimyksen ikonille, ja sitten annetaan lupa sytyttää kokot. Alikissa kalastajat tuovat rannasta vanhoja veneenlautoja ja tynnyreitä polttoaineeksi suureen kokkoon rantahietikolle. Liekit valaisevat pimeää merta, ja nuorukaiset juoksevat hyppäämään tulen yli – kolmesti perinteisesti, isovanhempien kannustushuutojen saattelemana. Naoussan kylässä juhlaan liittyy myös veneparaati: paikalliset kalastajaveneet (kauniit värikkäät kaikit) on koristeltu kukkaköynnöksin ja lamppuin, ja ne kiertävät satama-altaan ympäri torvien soidessa juhlan kunniaksi.

Paroksen Klidonas-juhlissa on vahva yhteisöllinen tunnelma. Prodromoksen kylän torilla esimerkiksi nuoret tytöt esittävät vanhan tavan mukaisesti ennustusleikin: he kokoontuvat kaivolle, nostavat sieltä “hiljaista vettä” ja laittavat veteen rannerenkaitaan tai muita pieniä esineitä. Kylän vanhin nainen, usein “noita-Eleni” joksi häntä leikillisesti kutsutaan, sekoittaa vettä ja lausuu vanhaa riimiä tähdistä ja kohtalosta. Sitten yksi kerrallaan nostetaan esine ja kerrotaan vitsikkäästi, millainen sulhanen esineen omistajalle tulee – “komea kuin Apollon” tai “rikas kuin Midas”, taikka joskus ihan hulvattomia vertauksia, jotka saavat yleisön nauruun. Tämä Klidonas-ennustaminen on Paroksella rakastettu ohjelmanumero, jota dokumentoidaan nykyään videoillekin, jotta perinne säilyisi.

Kun ennustukset on suoritettu, Paroksen kylissä alkaa varsinainen tanssin ja musiikin juhla. Naoussan satamassa paikalliset muusikot soittavat viulua, laouto-kitaralyyrasoitinta ja santuria (kanteleen sukulainen) – Paroksen perinteiset tanssimelodiat saavat jalat liikkeelle. Saaren kuuluisat ballos-tanssit (paritanssit, joissa mies ja nainen pyörähtelevät toistensa ympäri) sekä energiset syrtos-piiritanssit vuorottelevat. Kaikki, joilla vain jalka nousee, liittyvät tanssiin: mummot mustissaan, nuoret t-paidat päällä, jopa turistit rohkaistuvat kokeilemaan askelia paikallisten opastamana. Tarjolla on Paroksen viiniä ja anisviinaousoa, ja kylän naiset kiertävät tarjottimien kanssa jakamassa revithokeftedes-pyöryköitä (kikherneistä tehtyjä friteerattuja palleroita, Paroksen erikoisherkkua) sekä grillattuja sardiineja. Ilmassa tuoksuu meri, tuli ja tuore leipä – aito juhlan tuoksu.

Kesäkuun lopulla Paroksella juhlitaan myös kirkollisia pyhimyksiä. 29. kesäkuuta, Pietarin ja Paavalin päivän iltana, Kamarésin kylässä järjestetään Agioi Apostoloi -juhla. Kamarésin kulttuuriyhdistys pystyttää kylän keskusaukiolle esiintymislavan, jolle nousee kansantanssijoita ja laulajia jo alkuillasta. Ohjelmassa on saarille tyypillisiä tansseja ja vanhoja lauluja apostolien kunniaksi. Itse kirkkoseremonia pidetään läheisessä Pyhien Apostolien kappelissa, josta lähtee pieni kynttiläkulkue illan hämärässä halki kylän – etunenässä kannetaan apostoli Pietarin ikonia. Kun kulkue saapuu takaisin aukiolle, alkaa iloinen ilotulitus: muutamia ilotulitusraketteja ammutaan taivaalle symboloimaan juhlapäivän iloa. Sen jälkeen ihmiset istuutuvat pitkiin puupöytiin nauttimaan yhteisestä ateriasta. Tarjolla on yksinkertaista ja herkullista ruokaa: turskaa tomaattikastikkeessa, keitettyjä villifenkolin maustamia perunoita ja mizithra-juustolla täytettyjä piiraita. Kamarésin asukkaat tuntevat toisensa hyvin ja vierailevat toistensa pöydissä; matkailijallekin löytyy paikka joukosta, ja pian lasi täyttyy paikallisesta viinistä uusien ystävien kaatamana. Tanssi pyörähtää uudelleen käyntiin – Paroksen yössä raikaa nauru ja laulunsävel vielä puolenyön jälkeenkin.

Myös 30. kesäkuuta, kun vietetään Pyhien Anargyroien (Kosmas ja Damianos) päivää, Paroksella on juhla. Parikián kaupungissa on Pyhille Parantajille omistettu kirkko, jossa pidetään panigyri tuona iltana. Kosmas ja Damianos olivat legendan mukaan lääkäreitä, jotka paransivat ilmaiseksi – siksi heitä kutsutaan Anargyroi, “ilman rahaa” pyhiksi. Parikiassa heidän juhlapäivänään järjestetään kirkkopuistossa pieni ruokailu varsinaisen palveluksen jälkeen: paikalliset apteekkarit ja lääkärit jopa sponsoroi tapahtumaa jakaen ilmaiseksi yrttiteetä ja paikallista hunajaa ihmisille, symbolisena eleenä. Kyläkuorot laulavat muutaman perinteisen hymnin, ja sitten seuraa vapaamuotoinen seurustelu. Tämä on pienimuotoisempi juhla, mutta osoittaa kuinka lähes jokaisena kesäkuun viikonloppuna Paroksella on jokin pyhimysjuhla. Saaren asukkaat pitävät tärkeänä kunnioittaa pyhiään ja perinteitään – samalla juhlat tarjoavat syyn kokoontua yhteen nauttimaan kesäillasta.

Naxos

Naxos, Kykladien suurin saari, on tunnettu rikkaasta kansanmusiikkiperinteestään ja eloisan maalaishenkisistä juhlistaan. Kesäkuussa Naxoksen kalenterissa loistaa ennen kaikkea Agios Ioannis Klidonas -juhla 24. kesäkuuta, jota pidetään yhtenä saaren suurimmista kesäisistä kokoontumisista. Naxoksen kylissä juhannuksen vietto on säilynyt erityisen elinvoimaisena. Apeirántoksen vuoristokylä ja Kinídaroksen kylä ovat kuuluisia riehakkaista kokkojuhlistaan: näissä kylissä nuoret miehet kilpailevat siitä, kuka uskaltaa hypätä korkeimman roihun yli, ja suuret joukot kerääntyvät katsomaan heidän hyppyjään. Jo hyvissä ajoin iltapäivällä kylien lapset keräävät pihoilta ja pelloilta kuivaa olkea ja risuja, ja muodostavat niistä “noitien rovion” kylän keskusaukiolle. Kun ilta hämärtää, kylän vanhimmat miehet sytyttävät rovion palamaan sytykepuin – usein sytyttämiseen on oma rituaalinsa, jossa pappi saattaa siunata tulen turvallisuuden varmistamiseksi. Sitten alkavat hypyt: paljain jaloin tai tossut jalassa, pojat ja tytöt rientävät tulen yli, yksi kerrallaan tai pareittain. Taikausko kertoo, että Klidonas-yönä hypätessä pitää mielessä toivoa salaista toivetta, niin pyhä Johannes toteuttaa sen.

Klidonas ei Naxoksella ole kuitenkaan vain nuorten leikkiä. Keskeinen osa perinnettä on myös rizikária-seremonia, ennusmerkkien etsiminen. Naxoslaiset nuoret naiset kokoontuvat aattoiltana yhteen taloon ja laskevat kannelliseen saviastiaan vettä, johon jokainen laittaa jonkin henkilökohtaisen pienen esineen (sormus, kolikko, hiusnauha tms.). Tämä astia jätetään ulos yöksi “taivaan tähtien alle” keräämään mystistä voimaa. Seuraavana päivänä, juhlapäivänä, astia avataan koko kylän edessä. Yksi tytöistä – usein valitaan se, jonka nimi on Ioanna Johanneksen kunniaksi – toimii “Klidonas-morsiamena” ja nostaa vedestä esineitä yksitellen. Jokaisen esineen nostoon liittyy improvisoitu pikku runo tai lausahdus, usein humoristinen ja riimitelty, jonka joku kyläläinen huikkaa väkijoukosta. Esimerkiksi kun esiin nousee nuoren tytön sormus, saattaa joku vanha pappa sutkauttaa: “Ken sormuksen laski kera toivomuksen, saa sulhon pullean – mut ah niin hyväsydämisen!”. Väkeä naurattaa, ja samalla tytöt yrittävät päästä perille enteistä: kuka mainituista pojista on pullea ja kiltti? Näin jatketaan, kunnes kaikki esineet on nostettu. Rizlikária-perinteen juuret juontavat muinaisiin antiikin oraakkeliperinteisiin, mutta Naxoksella siitä on muotoutunut sosiaalinen leikki, jossa kyläyhteisö yhdessä “ennustaa” nuorille onnea ja rakkautta.

Klidonas-juhlan jälkeen Naxoksen kylät muuttuvat valtaviksi ulkoilmatanssilavoiksi. Naxos on kuuluisa musiikistaan: monet saaren perheet ovat tuottaneet taitavia viulisteja ja laulajia. Kesäkuun 24. iltana jokaisessa kylässä kaivetaan soittimet esiin. Tyypillinen kokoonpano on viulu, laouto ja lyyraviulu (naxoslaista varianttia). Kun ensimmäiset sävelmät – usein ikivanha tanssikappale “Ikariotikos” tai Naxoksen oma “Ballos Naxos” – alkavat soida, paikalliset ryntäävät parketille… tai siis torin kivetykselle. Naxoksen tanssit ovat vauhdikkaita ja energisiä. Esimerkiksi Kinídaroksessa on kuuluisat tanssijat, jotka pyörähtelevät hurjaa vauhtia, ja lopulta hypähtelevät jopa toistensa selkien yli tanssin huumassa. Kylän vanhimmat naiset istuvat penkeillä taputtaen tahtia, ja pienet lapset yrittävät oppia askeleita vanhempiensa vanavedessä. Musiikki ja tanssi voivat jatkua tuntikausia – Naxoksella sanotaan, että “Klidonas-yönä ei nukuta, jotta kesä pysyy hereillä”. Puolen yön jälkeenkin monet juhlijat vasta aloittavat kierroksensa, ja viulu soi yhä kirkkaana kesäyössä.

Kesäkuun lopulla Naxoksella juhlistetaan myös kirkkojen vuosipäiviä. Pyhien apostolien juhla 30. kesäkuuta on merkitty monen kappelin kalenteriin. Esimerkiksi Filótin kylän lähellä sijaitsee Dodeka Apostoli -niminen pieni kirkko (omistettu kahdelletoista apostolille), jossa kyläläiset järjestävät joka vuosi 30.6. panigyri-juhlan. Aamupäivällä toimitetaan jumalanpalvelus, minkä jälkeen kirkon pihalla katetaan yhteinen pöytä. Filótin asukkaat tuovat kukin jotakin: yhdellä on iso pata patoudo-pataa (naxoslaista maustettua possupataa), toisella tuoreita viikunoita, kolmannella kanisteri kotiviiniä. Yhteisateria nautitaan puiden varjossa. Sitten alkaa laulu. Filótissa on erityinen tapa: apostolien päivän kunniaksi miehet laulavat vuoronperään improvisoituja mantinádes-runonpätkiä. Mantinades ovat lyhyitä, usein humoristisia tai elämäntotuuksia sisältäviä kaksisäkeisiä lauluja. Yksi aloittaa keksimällä esimerkiksi: “Apostolit meitä valvokaa, suojelkaa vuoristoa, viinipuu meille satoa tuokaa, ilolla juomme sen tuottoa!” ja toiset vastaavat naurulla tai omalla säkeellään. Tämä riimittely voi jatkua pitkään, kunnes lopulta joku tarttuu viuluun ja tanssi alkaa taas.

Naxoksella kesäkuu on siis juhlan ja yhdessäolon aikaa. Saaren jokaisessa kolkassa tuikkivat juhannustulien valot, kaikuvat viulun sävelet ja tanssijoiden askeleet kaikuvat laaksoissa. Matkailijalle Naxoksen kesäkuun juhlat tarjoavat unohtumattomia hetkiä: voit löytää itsesi keskeltä kyläjuhlaa, jossa sinulle tuntemattomat ihmiset vetävät sinut mukaan piiritanssiin, tarjoavat lautasellesi lisää ruokaa ja kohottavat maljan kanssasi – vaikkette edes puhu samaa kieltä. Nämä juhlat ovat kreikkalaista vieraanvaraisuutta ja elämäniloa puhtaimmillaan, ja ne toistuvat vuodesta toiseen vaalien saaren vuosituhantista perinnettä.

Syros

Syros, Kykladien saariryhmän kulttuurinen keskus, on omaleimainen yhdistelmä ortodoksisia ja katolisia perinteitä. Kesäkuussa Syroksen juhlakalenterissa näkyy erityisesti Johannes Kastajan juhla 24. kesäkuuta, jolloin saarella vietetään vanhaa Klidonas-tavaa. Syroksella tätä juhlaa on pidetty yllä sekä kreikkalaisortodoksien että katolisten yhteisöjen voimin – se on enemmän kansanperinne kuin oppiriitoihin sidottu juhla. Chroussán maalaiskylässä saaren eteläosassa on tunnettu juhannusperinne: kyläläiset sytyttävät illalla kokkoja ja hyppäävät tulen yli, kuten monilla muillakin saarilla. Syroksen erikoisuus on kuitenkin siinä, että kokkojen polttamiseen liittyy vanha legenda tulevasta puolisosta. Saaren vanhimmat kertovat, että muinoin juuri tulella hyppäämällä nuori neito näki vilauksen tulevan miehensä kasvoista liekkien keskeltä. Niinpä nykyäänkin Chroussassa tytöt hyppäävät kokkojen yli silmät melkein kiinni puristettuina ja koettavat “nähdä” merkkejä – tämä tosin tapahtuu enemmänkin leikillään, naurun remakan saattelemana.

Syroksella juhannusperinteeseen kuuluu olennaisesti myös fotinídion, pienten tulilyhtyjen sytyttäminen. Tässä näkyy vaikutteita latinalaisesta traditiosta: jossain kylissä, erityisesti katolisissa yhteisöissä, talojen pihoille ja muureille asetellaan pieniä metallisia lyhtyjä, fotarides, joissa palaa kynttilä Pyhän Johanneksen kunniaksi. Tämä tapa symboloi valoa, jonka Johannes Kastaja toi ennen Kristuksen tuloa. Illalla 24.6. esimerkiksi Ano Syroksen katolinen kaupunginosa loistaa kymmenistä kynttilälyhdyistä – asukkaat asettavat ne parvekkeilleen ja portailleen. Kun pimeys laskeutuu, koko rinteelle levittäytyvä Ano Syros näyttää tähtitaivaalta maan päällä. Paikalliset perheet istuvat ulkosalla lyhtyjen tuikkeessa, siemaillen viiniä ja jutellen. Lapset juoksevat ympäriinsä pieniä kipinäsauvoja heilutellen, ja naapurit vierailevat toistensa luona toivottaen “Kala Klidona!” (Hyvää Klidonasta). Tämä rauhallinen lyhtyjen juhla on Syroksen oma lisänsä muuten riehakkaaseen juhannusperinteeseen.

Perinteinen Klidonas-ennustus tehdään Syroksellakin. Ortodoksien puolella esimerkiksi Mánnan kylässä tytöt keräävät kannullisen vettä lähteestä kesäkuun 23. päivän aamuna. Kannu suljetaan ja jätetään yöksi hedelmäpuun alle. Seuraavana iltapäivänä nuoret kokoontuvat kylän aukiolle, ja vanha isoäiti – usein se, jolla on eniten lapsenlapsia – avaa kannun ja aloittaa ennustamisen. Yksi kerrallaan hän nostaa kannusta esineen, jonka joku kylän tyttö on sinne laittanut, ja lausuu liitäen pilke silmäkulmassa: “Johannes siunatkoon, sulho sulle suotakoon – olkoon hänellä laiva ja talo, niinkuin prinssi sadun valo!” Yleisö hymyilee ja kohottaa kulmiaan: jokainen yrittää arvata, kenestä pojasta mummo mahtoi vihjata. Tällaiset hetket vahvistavat yhteisön yhteenkuuluvuutta – ne luovat sillan sukupolvien välille, kun vanha kansanviisaus kohtaa nuoruuden toiveet.

Syros on kuulu myös fotarides-tulistaan, mutta saarella on toinenkin kesäkuun perinne, joskaan se ei ole uskonnollinen. Eurooppalaisen musiikin päivän (21.6.) tienoilla Ermoupólin pääkaupungissa järjestetään usein katukonsertteja. Syroksen pitkä kulttuurihistoria – onhan saari tunnettu teatteristaan ja festivaaleistaan – näkyy siinä, että kaupungin orkestra tai paikalliset bändit soittavat avoimilla aukioilla. Yleisöksi kerääntyy kaikenikäisiä syroslaisia ja matkailijoita. Esimerkiksi Miaoulis-aukiolla saattaa jousikvartetti esittää klassista musiikkia auringonlaskun aikaan, ja hetkeä myöhemmin jossain kapungin poikkikadulla nuorisobändi vetää rock-covereita. Nämä tapahtumat tuovat esiin Syroksen kaksikasvoisuuden: se kunnioittaa hartaasti pyhimysjuhliaan ja perinteitään, mutta on aina ollut kosmopoliittinen saari, jolle myös uudet kulttuurituulet ovat tervetulleita.

Mykonos

Mykonos tunnetaan vauhdikkaasta yöelämästään, mutta sillä on myös vähemmän tunnettu, perinteinen puolensa. Kesäkuussa Mykonoksen paikallisväestö kokoontuu yhä tiettyihin vuotuisiin juhliin, joissa saaren perinteet heräävät eloon turistivilinän ulkopuolella. Yksi erikoisimmista on Neitsyt Marian juhla Tragonissin saarella 11. kesäkuuta. Tragonissi on pieni, asumaton luoto Mykonoksen itäpuolella, jossa on muinainen Panagia-kappeli (Neitsyt Marian kirkko). Joka kesäkuun 11. päivä mykonoslaiset järjestävät veneretken tuolle luodolle juhlistaakseen kappelin nimikkopäivää. Aamulla kymmenet paikalliset – etupäässä kalastajat, paimenet ja heidän perheensä – kokoontuvat Mykonoksen Kalafátis-rantaan. Siellä he lastautuvat veneisiin, jotka seilaavat puolen tunnin matkan kallioiselle Tragonissille. Saarella ei ole edes kunnon satamaa, joten veneet kiinnittyvät toisiinsa ja rantakiviin. Matkustajat hyppäävät kiville ja kapuavat kapeaa polkua ylös kalliolle, jonka huipulla pieni valkoinen Panagia-kappeli sijaitsee.

Perillä kappelin edustalla pidetään liturgia karun taivaan alla. Papin ääni kaikuu kallioilla Egeanmeren pauhatessa alhaalla – tunnelma on lähes pyhiinvaellusmainen, kaikki on yksinkertaista ja alkuvoimaista. Messun jälkeen seuraa ainutlaatuinen Tragonissin perinne: vain miehet jäävät paikalle viettämään juhla-ateriaa. Perinteisesti naiset ja lapset palaavat veneisiin tai rantaan lepäämään, kun miehet asettuvat kallionkoloon, luonnon muovaamaan ”pöytäsaliin”. He ovat tuoneet mukanaan eväskoreja täynnä Mykonoksen herkkuja: kopanisti-juustoa, joka on voimakkaan makuista paikallista homejuustoa, ohuita viipaleita loúzaa (punaviinissä marinoitua ilmakuivattua possunfileetä), kuivattuja viikunoita, grillattuja viiriäisiä ja tietenkin tuoretta leipää. Viiniä kaadetaan savikannuista, toivotaan maljoja Neitsyt Marian kunniaksi ja nautitaan yksinkertaisesta juhla-ateriasta. Miehet kertovat toisilleen tarinoita saaren menneiltä ajoilta, moni muistelee lapsuuttaan jolloin he ensi kertaa kiipesivät tälle luodolle isänsä mukana. Naisten poissaolo on vanha tapa – kerrotaan sen juontuvan ajoilta, jolloin retki oli fyysisesti niin rasittava ja vaarallinen, että vain miehet katsoivat voivansa jäädä juhlapaikalle. Nykyäänkin tapa jatkuu, vaikkakin osa nuoremmista naisista saattaa epävirallisesti jäädä loitonpana oleilemaan. Tragonissin juhla on pieni ja syrjäinen, mutta mykonoslaisille rakas – se on hetki rauhoittua ja vaalia muistoja nykypäivän kiireisen turismin keskellä.

Kesäkuun lopulla Mykonos juhlii myös Pyhien Apostolien päivää. 30. kesäkuuta Mykonoksen kaupungin vanhan sataman laidalla, kuuluisan sinikupolisen Agioi Apostoli -kappelin luona, järjestetään pieni merellinen panigyri. Aamulla kalastajat kokoontuvat kappeliin Pietarin ja Paavalin päivämessuun – apostolit olivat kalastajia, joten he ovat erityisesti kalastajakunnan suojelijoita. Moni tuo uhrilahjaksi tuoreita kaloja, jotka asetetaan alttarille siunattaviksi. Palveluksen jälkeen kala-annit kypsennetään heti paikalla isossa kattilassa kalakeitoksi, johon lisätään tomaattia, sipulia, valkosipulia ja oliiviöljyä. Tästä syntyy herkullinen psarosoupa (kalasoppa), jota jaetaan kaikille läsnäolijoille kulhoissa. Paikalle on kerääntynyt niin paikallisia perheitä kuin uteliaita matkailijoitakin – tuoreen keiton tuoksu houkuttelee ohikulkijoita mukaan. Samalla satamalaiturilla Mykonoksen vanhat merimiehet laulavat kantapäätään tömistellen ikivanhaa merimiessävelmää. Joku ottaa esiin harmonikan ja alkaa soittaa iloista sävelmää, johon pari iäkästä miestä tarttuu ja alkaa tanssia hassunhauskaa, matalaa tanssia, ikään kuin merenkäyntiä jäljitellen. Yleisö taputtaa rytmissä. Lapset juoksentelevat laiturilla kirkkaanväriset ilmapallot käsissään – heille on juhlan kunniaksi tuotu pieni koju, josta saa ostaa makeaa loukoumades-munkkia hunajan kera. Illansuussa, kun aurinko laskee Mykonoksen valkoisten talojen taa, kappelin luona lauletaan vielä yksi hymni apostoleille. Kylmä merituuli alkaa nousta ja ihmiset lähtevät kotiin, vatsat täynnä kalakeittoa ja sydän lämpimänä yhteisestä juhlahetkestä.

Luonnollisesti Mykonoksellakin vietetään 24. kesäkuuta juhannusjuhlaa – tosin varsin vaatimattomasti verrattuna moniin muihin saariin. Turistikeskuksessa harva edes huomaa tuota päivää, mutta Ano Merán kylässä on tapana polttaa pieni kokko kylätalon pihalla ja muistuttaa näin Klidonas-perinteestä. Muutama vanha mykonoslainen rouva saattaa lausua siihen liittyviä vanhoja sanontoja, mutta nuorempi väki on usein jo kiireinen matkailusesongin töissä. Kuitenkin Mykonoksen perinteet elävät tällaisissa spesiaaleissa tapahtumissa, kuten Tragonissin miesporukan uskonnollisessa picnicissä ja satamakappelin kalastajakeitolla. Ne todistavat, että pintakiiltonsa alla Mykonos on säilyttänyt oman kulttuurinsa palasia, joita se vaalii vuosi vuoden jälkeen.

Hydra

Argo-Saronian saaristossa sijaitseva Hydra tunnetaan historiallisesta merkityksestään Kreikan itsenäisyyssodassa, ja juuri tuohon historiaan liittyy Hydran suurin vuotuinen juhla kesäkuussa. Miaoulia-festivaali, joka pidetään vuosittain kesäkuun lopussa (usein viimeisenä viikonloppuna), on Hydran ylpeys. Miaoulia on nimetty saaren sankariadmiralin, Andreas Miaouliksen, mukaan ja sillä kunnioitetaan hänen ja Hydran merimiesten saavutuksia vuoden 1821 vapaustaistelussa Ottomaanivaltaa vastaan. Juhla kestää yleensä useamman päivän, mutta huipentuu näyttävään päätösiltaan.

Miaoulian aikaan Hydra pukeutuu juhla-asuun. Satamakaupunki koristellaan Kreikan sinivalkoisin lipuin, ja monet talot ripustavat parvekkeilleen Miaouliksen kuvia tai vanhoja laivaviirejä. Päivisin järjestetään erilaisia tapahtumia: on historiallisia seminaareja, joissa kerrotaan Hydran laivaston teoista, sekä urheilukisoja kuten soutukilpailuja ja uimaratoja, jotka symboloivat saarelaisten merellistä perintöä. Saarella vierailee usein Kreikan laivaston edustus: satamaan saattaa ankkuroitua laivaston alus avoimine oviramppeineen, jotta yleisö pääsee tutustumaan nykyaikaiseen laivastoon. Paikalliset koululaiset pitävät paraatin, marssien läpi Hydran rantakadun perinnemusiikin soidessa – monet pukeutuvat 1800-luvun tyyliin merimiesten ja saariston naisten asuihin.

Miaoulian päätösiltana järjestetään suuri merisotilasnäytös Hydran satamassa. Auringon laskettua väkijoukot kerääntyvät puolikaaren muotoisen luonnonsataman reunoille, terasseille ja pienille kallioille saadakseen parhaan näkymän. Merelle on ankkuroiduttu vanhan purjelaivan replika, joka esittää vihollisfregattia. Tapahtumat alkavat arvokkaasti: Hydran pormestari pitää puheen Miaouliksen patsaalla, muistuttaen kuulijoita sankaruudesta ja vapauden hinnasta. Sen jälkeen katsotaan, kuinka joukko pieniä veneitä – miehistönään paikallisia nuoria merisotilaita – lähtee lipuen kohti satamaan kiinnitettyä “vihollislaivaa”. Tähän on dramatisoitu uudelleen kuuluisa kohtaus, jossa hydralaiset tulella tuhosivat ottomaanien aluksia. Yhtäkkiä pimeydessä välähtää: palava vene (kreikaksi pyrovoliko) työnnetään kohti isoa laivaa. Hetken päästä koko laiva leimahtaa liekkeihin ilotulitteiden räiskyessä – tietenkin kyseessä on ennalta valmisteltu pyroshow, mutta se on niin vaikuttava, että yleisö haukkoo henkeään. Taivas Hydran yllä täyttyy ilotulituksista, jotka heijastuvat vedenpintaan monivärisinä. Pauhu ja välke ovat huipussaan, kunnes lopuksi Palavan laivan runko uppoaa hitaasti veteen (se on kiinnitetty matalaan kohtaan ja “uppoaminen” on osa näytöstä). Ihmiset puhkeavat valtaviin suosionosoituksiin, monet silmät kyynelissä liikutuksesta ja ylpeydestä. Hydra oli aikoinaan merivallan keskus, ja Miaoulia-juhla saa jokaisen hydralaisen tuntemaan tuon perinnön omakseen.

Ilotulitusten jälkeen juhla ei suinkaan lopu. Satamatorilla alkaa kansantanssien esitykset: Hydran tanssiryhmät, puettuina perinteisiin saaristolaisasuihin, esittävät kansantansseja saaren omalla tyylillä. Hydra ei ole yhtä kuuluisa tanssiperinteestään kuin jotkin muut saaret, mutta sieltä löytyy omia variaatioita esim. syrtósta ja nimeltään Miaoulis-tanssiksi kutsuttu improvisoitu piiritanssi, jossa välillä huudetaan “Ζήτω η Ύδρα!” (Eläköön Hydra!). Lopulta koko satamakansa liittyy piiriin – tavernojen tuolit on työnnetty sivuun, ja jokainen halukas voi tarttua vierustoverinsa käsiin ja hypätä mukaan. Paikalliset viulistit ja klarinetistit pitävät yllä reipasta tahtia. Kala- ja mereneläväruokia tarjoillaan pienistä kojuista: grillattua mustekalaa vartaina, suolattua siikaa ja sipulilla höystettyä mustaa linssikeittoa, jota hydralaiset sanovat syödyn jo vapaustaistelijoiden eväänä. Viiniä ja ouzoa kilistellään – tämä on kansanjuhla, mutta myös isänmaallinen ilta. Moni nostaa maljan sanoen “Yiamas ja kunnia sankareille!”.

Miaoulian merkitys hydralaisille on valtava. Monet Hydra-suvut voivat jäljittää esi-isiään saaren laivureihin, ja juhlan avulla he kertovat tarinoita eteenpäin nuorisolleen. Koulujen oppilaat osallistuvat juhlan valmisteluihin jo keväällä: he oppivat tanhuja, valmistavat pienoismalleja laivoista ja askartelevat sinivalkoisia lippunauhoja. Juhlan aikaan Hydra täyttyy myös muualta Kreikasta tulevista vierailijoista, jotka haluavat kokea historialliset hetket. Hotellit ovat viimeistä sijaa myöten varattuja, ja yksityisetkin avaavat usein kotinsa vieraille – hydralainen vieraanvaraisuus on huipussaan. Juhlan jälkeen, yön jo kääntyessä aamuyön puolelle, Hydra hiljenee. Sataman vedessä vielä savuaa hiukan palaneen laivan jäännöksiä ja ilma tuoksuu ruudilta. Saaren asukkaat menevät nukkumaan väsyneinä mutta onnellisina, tietoisina siitä että he ovat jälleen kerran toteuttaneet velvollisuutensa esi-isiään kohtaan juhlimalla heidän muistoaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Patmos

Patmoksen pyhä saari tunnetaan ennen kaikkea hengellisestä perinnöstään – kerrotaanhan, että apostoli Johannes sai Patmoksella ilmestyksen, josta syntyi Raamatun Ilmestyskirja. Kesäkuussa Patmoksen tapahtumat yhdistävätkin pyhyyden ja paikallisen kulttuurin. Erityisen kuuluisa on Patmoksen Makujen ja Perinteen festivaali, joka järjestetään vuosittain kesäkuun kolmantena viikonloppuna. Tämä “Festival of Taste and Tradition” sai alkunsa 2010-luvun alussa paikallisen naisyhdistyksen ja Patmoksen paikallislehden aloitteesta, ja siitä on nopeasti tullut odotettu jokavuotinen tapahtuma niin saarelaisille kuin kulinaristeille muualta Kreikasta.

Makujen ja perinteen festivaali on ainutlaatuinen siksi, että se kokoaa eri Egeanmeren saarten perinneruoat yhteen Patmokselle. Luostarinaukiolle Skalan satamakylään pystytetään kymmeniä kojuja, joista jokainen on omistettu yhdelle saarelle tai seudulle. Mukana on yleensä Patmoksen naapurisaaret ja ystävyysseudut: Leros esittelee omia kalapiirakoitaan, Kalymnos tuo maistettavaksi hunajaisia loukoumades-munkkejaan ja esitietysti kuuluisaa hunajaansa, Kíthnos tarjoaa marinoitua capparikukkaa ja Naxos lähettää edustajansa keittämään perinteistä patatato-lammaspataa. Patmoslaiset itse valmistelevat ylpeinä omia erikoisuuksiaan: psilokouloura-keksit, jotka on maustettu mastiksella ja sitruunalla, sekä “kaikia”-nimiset pienet purjolla ja juustolla täytetyt piiraat ovat festivaalin hittejä. Moni vieras jonottaakin Patmoksen pöydän äärellä saadakseen maistaa juuri paistettua kaikia-piirasta tai makeaa kamáki-jälkiruokaa (mandariinilla maustettu vanukas).

Festivaali ei ole vain ruokamaistelua, vaan siihen liittyy myös kilpailuhenkeä ja ohjelmaa. Lauantai-iltana järjestetään perinteisten ruokien kilpailu: kunkin saaren edustajat tuovat tuomariston maistettavaksi parhaan ruokalajinsa. Tuomareina toimii tunnettuja kreikkalaisia kokkeja ja ruokatoimittajia, ja he arvioivat annokset paitsi maun myös autenttisuuden ja esillepanon perusteella. Vuosi vuodelta kisa on koventunut leikkimielisesti – esimerkiksi kerran Leros voitti parhaimman jälkiruoan palkinnon pouggiá-makeallaan, mikä sai patmoslaiset päättämään harjoitella seuraavana vuonna revanssia varten. Sunnuntaina pidetään palkintojenjakoseremonia, jossa jaetaan kunniakirjoja “Egeanmeren mestariruoille”. Usein Patmos on vienyt pääpalkinnon pääruokasarjassa erinomaisella vuohenjuustopadallaan, mutta joka vuosi lopputulos on jännittävä yllätys.

Festivaalin aikana Skalan rantakadulla kuullaan myös musiikkia ja nähdään kansantansseja. Iltaisin, kun ruoka on maisteltu ja aurinko laskee, lavalle nousee joko paikallinen mandoliiniorkesteri tai vieraileva kansanmusiikkiyhtye joltakin saarelta. Egeanmeren saaret esittäytyvät myös tanssin kautta: yhtenä vuonna Naxoksen nuorisoryhmä tanssi vikkelätempoisen ikariotikoksen (Ikaria-saaren tanssin) ja seuraavana hetkenä astuivat lauteille kreetalaiset tanssijat mustissa saappaissaan soihdunvalossa. Patmoslaiset itse laulavat festivaalin päätteeksi usein vanhan “Tzivaeri”-laulun, joka on eräänlainen merimiesballadi – se kertoo koti-ikävästä ja rakkaudesta saariston välillä. Tunnelma on käsinkosketeltavan lämmin: eri saarten ihmiset istuvat vieretysten, taputtavat toistensa tansseille ja maistelevat toistensa ruokia. Festivaali onkin luotu juuri siihen tarkoitukseen, että Egeanmeren saaret – joilla kaikilla on omat ainutlaatuiset tapansa – voivat jakaa perintöään keskenään ja vierailijoiden kanssa. Paikalliselle väestölle se on ylpeydenaihe: he saavat näyttää, mitä Patmos osaa parhaiten (esimerkiksi kookin tekeminen – Patmoksen kuuluisat kurpitsakakkuset – on laji, jossa patmoslaiset eivät anna muiden viedä voittoa).

Patmos on myös syvästi uskonnollinen saari, mutta suurimmat uskonnolliset juhlansa (esimerkiksi pääsiäisen aikaan ja elokuun Neitsyt Marian päivän pyhiinvaellus) sijoittuvat toisaalle vuodenkiertoon. Kesäkuussa luostarisaari kuitenkin huomioi helluntain ja Pyhän Kolminaisuuden päivän kirkkokalenterissa. Jos helluntai osuu kesäkuulle, järjestetään Johannes Teologin luostarissa juhlavat palvelukset. Pyhän Hengen maanantaina pappi saattaa lukea erityisen rukouksen meren äärellä pyytäen siunauksia kalastajille ja merellä liikkujille. Tällaiset seremoniat ovat vaatimattomia verrattuna saaren isoihin tapahtumiin, mutta ne luovat osaltaan kesäkuun hartaampaa puolta. Moni patmoslainen yhdistääkin Makujen festivaalin vierailuun luostarissa: he saattavat ensin osallistua aamumessuun ja sitten mennä festivaalille, mikä kuvastaa Patmoksen tasapainoa hengen ravinnon ja ruumiin ravinnon välillä.

Matkailijoille kesäkuinen Patmos tarjoaa sekä herkkuja että hengellisyyttä. Yhtenä hetkenä voit maistaa parasta kalastajakeittoa ja seuraavana kuulla munkkikuoron laulua luolakirkossa. Paikalliset toivottavat vieraat tervetulleiksi kaikkiin juhliinsa – oli se sitten istumaan samaan pöytään makufestivaalilla tai seisomaan kynttilä kädessä Pyhän Johanneksen kirkon hämärässä. Patmos on mystinen ja vieraanvarainen yhtä aikaa, ja kesäkuun toistuvat juhlat muistuttavat, että saaren kulttuuri elää vahvana sen pyhyyden rinnalla.

Skiathos

Sporadien saariryhmään kuuluva Skiathos on erityisesti kesälomailijoiden suosiossa, mutta saaren paikallinen yhteisö vaalii myös omia juhliaan alkukesän ajan. Kesäkuussa Skiathoksen keskeisin perinnejuhla on – kuten monilla muillakin saarilla – Pyhän Johanneksen (Agios Ioannis) juhla 24. kesäkuuta, joka täällä tunnetaan nimellä Lampades tai Fotá. Skiathoksen kylissä ja jopa päätonttu Skiathoksen kaupungin laitamilla sytytetään tuona iltana perinteisiä juhannuskokkoja. Esimerkiksi Skiathoksen kaupungin Mantoudi-alueella paikalliset kokoontuvat vanhan kaivon luo: siihen pinotaan oliivipuun oksia ja männynkäpyjä, jotka roihahtavat komeasti tuleen. Lasten kiljahdukset kajahtavat, kun he hyppivät pienempien rovioiden yli – vanhemmat valvovat vieressä, että kaikkien varpaat säilyvät ehjinä. Eräässä kaupungin naapurustossa on tapana polttaa kolme kokkoa kolmessa risteyksessä, ja naapurustot yrittävät voittaa toisensa kokkojen koossa ja hehkussa. Tämä leikkimielinen kilpailu tuo kortteleihin yhteisöllisyyttä: asukkaat keräävät poltettavaa materiaalia yhdessä ja jo päiviä ennen juhlaa arvioivat, kenellä on suurin läjä.

Skiathoksen saarella on Pyhän Johanneksen päivälle myös oma lisänimensä: “Regatas”. Tarina kertoo, että aikoinaan juhannusyönä Skiathoksen nuoret miehet soutivat kilpaa pieniä veneitä satamassa Johanneksen kunniaksi – tästä juontuisi nimi Regatas (regatta). Nykyään tätä soutuperinnettä ei varsinaisesti enää toteuteta, mutta kesäkuun lopulla Skiathoksella kyllä järjestetään usein soutukilpailu osana saaren urheilujuhlia. Nämä kilpailut voivat sattua juuri Johanneksen päivän tienoille, ja paikalliset sanovatkin hyväntuulisesti, että soutajat hakevat siunauksensa suoritukseen hyppäämällä juhannusaaton tulen yli edellisenä iltana.

Kesäkuussa Skiathoksella on viime vuosina alettu järjestää myös kansainvälistä kulttuuriohjelmaa. Esimerkiksi kansainvälinen kansantanssifestivaali SkiathosFest on tapahtuma, joka on toistunut jo yli kymmenen vuoden ajan kesäkuun puolivälissä. Tuolloin saarelle saapuu kansantanssiryhmiä eri puolilta maailmaa – on ollut mukana ryhmiä Balkanilta, Venäjältä, jopa Latinalaisesta Amerikasta. He esiintyvät Skiathoksen ulkoilmateatterissa ja myös kaduilla: värikkäät puvut ja eksoottiset rytmit tuovat saarelle iloista vilskettä. Vaikka tämä festivaali ei ole vanha paikallinen perinne, se on vakiintunut jokavuotiseksi tapahtumaksi tuoden maailman kulttuurit Skiathoksen pieneen yhteisöön. Paikalliset perheet ovat ottaneet tavaksi majoittaa tanssijoita koteihinsa tapahtuman ajaksi – näin skiathoslainen vieraanvaraisuus pääsee oikeuksiinsa. Festivaali huipentuu yleensä kaikkien ryhmien yhteiseen paraatiin pitkin Papadiamantis-pääkadun, jolloin paikalliset asukkaat ja matkailijat taputtavat katujen varrella rytmien tahdissa.

Skiathoksella on myös uskonnollisia panigyri-juhlia kesäkuun aikana, joskin saaren suurimmat kirkolliset juhlat ovat vasta heinä-elokuussa (kuten Neitsyt Marian juhla Kounistrán luostarilla elokuussa). Kesäkuussa mainittakoon Kaikkien pyhien sunnuntai (Agion Panton), joka on liukuva juhla helluntain jälkeisenä sunnuntaina. Tänä päivänä vietetään Skiathoksen vanhassa Evangélistrian luostarissa pienimuotoista juhlaa: pidetään liturgia, ja munkit tarjoavat kirkkokansalle lasin “rakíthi”-nimistä mausteviiniä ja viipaletta kuivakakkua palveluksen päätteeksi. Tämä on luostarin tapa toivottaa kesän pyhiinvaeltajat tervetulleeksi – kesäkausi on luostarilla vilkasta vierailuaikaa. Vaikka tapahtuma on vaatimaton, monet paikalliset käyvät siellä vuosittain kokemassa rauhallisen hartaushetken keskellä turistisesonkia.

Skiathoksen kesäkuun viettoa leimaa siis toisaalta riehakkaiden kokkojuhlien huuma, toisaalta kansainvälinen kulttuurivaihto ja toisaalta luostarien seesteiset aamupalvelukset. Saaren asukkaiden juuret näkyvät juhannustulilla: tarinat ja uskomukset elävät nuortenkin huulilla, kun he syöksyvät tulen yli. Samalla Skiathos osoittaa olevansa avoin myös uusille perinteille – se kutsuu maailmaa kylään tanssimaan ja laulamaan kesäkuun lämpimissä illoissa. Matkailija, joka vierailee Skiathoksella kesäkuussa, voi hyvin sattua keskelle lamppujen ja lyhtyjen valaisemaa naapurustojuhlaa tai löytää itsensä tanssimasta sirtakia sambakarnevaalin keskellä. Juuri tämä ennakoimaton, eloisa sekoitus tekee Skiathoksen kesäkuusta ainutlaatuisen elämyksen.

Kalymnos

Dodekanesian saariryhmän Kalymnos tunnetaan erityisesti ammattisukeltajistaan ja rikkaasta kansanperinteestään. Kesäkuussa Kalymnoksen perinteet nousevat näkyviin Pyhän Johanneksen juhlan 23.–24. kesäkuuta aikaan, jolloin saarella vietetään omintakeista Ai Giannis t’Atsali -juhlaa. Nimi t’Atsali (teräksi) viittaa erääseen juhlaan liittyvään rituaaliin ja sanontaan: kalymnoslaiset uskovat, että Johanneksen päivän tuli ja vesi antavat heille teräksenlujan terveyden.

23. kesäkuuta iltapäivällä Kalymnoksella valmistellaan kokkoja eri puolilla saarta. Tyypillistä on, että kokot ovat melko matalia mutta leveitä, ja ne rakennetaan kuivasta heinistä ja ruohosta – näitä sanotaan “mataliksi tuliksi”. Illan tullen kokot sytytetään. Paikalla olevat laulavat hypätessään liekkien yli pientä lorua: “Atsali, atsali, na gini i yiáli!” (“Teräkseksi, teräkseksi muutukoon terveys!”). Jokainen hyppääjä nappaa myös pienen kiven käteensä ja heittää sen tuleen loitsun päätteeksi. Kivien heitto on erikoinen paikallinen tapa: kukin oman onnensa atsali-kivi jätetään kekäleiden joukkoon yön yli.

Juhannuspäivän aamuna 24.6. juhla Kalymnoksella jatkuu merellisissä merkeissä. Edellisen illan kokossa olleet pikkukivet – nyt noen mustaamia – kerätään huolellisesti talteen. Kalymnoksen rannoilla nähdäänkin varhain aamulla harvinaislaatuinen näky: kymmenet ihmiset kahlaavat mereen vaatteet päällään! Perheet menevät yhdessä rantaveteen, ja jokainen yrittää sukeltaa löytääkseen edellisenä iltana heittämänsä kiven. Tarkoitus on sukeltaa “atsali”-kivi merestä. Tätä osaa juhlasta kutsutaan Fóskalos-riitiksi. Siinä hiljennytään hetkeksi: sanotaan, että kun henkilö löytää oman kivensä merenpohjasta ja palaa pinnalle pidättäen hengitystään, hänen täytyy juoda suullinen merivettä puhumatta sanaakaan – tämä on “hiljaisen veden juonti”. Vasta kun kaikki perheenjäsenet ovat löytäneet kivensä ja juoneet pienen kulauksen merivettä, he astuvat takaisin rannalle ja saavat jälleen puhua. Tällä rituaalilla uskotaan saatavan “teräksenluja terveys” koko vuodeksi: atsali-kivi symboloi terveyttä, joka on karkotettu pahoista hengistä tulella ja vahvistettu meren vedessä. Vaikka nuorempi polvi ei näitä uskomuksia kirjaimellisesti ottaisikaan, moni kalymnoslainen osallistuu silti innolla – onhan se hauska ja yhteisöllinen alku kesäpäivälle helteisellä rannalla.

Tämän jännittävän aamu-uinnin jälkeen Kalymnoksen kylissä palataan perinteisemmän panigyri-juhlan viettoon. Esimerkiksi Váthin laaksossa on 24.6. Pyhälle Johannekselle omistettu kappeli, jonka pihalla järjestetään kyläjuhla. Siellä on tapana tarjoilla kaikille tulijoille yksinkertaista paikallista ruokaa: mououri-pataa (lampaanlihaa ja vehnäjyviä haudattuna uunissa yön yli) ja tuoreita salaattiherkkuja. Paikalliset tsabouna-säkkipillin soittajat ja viulistit aloittavat soiton iltapäivällä. Kalymnoksen tanssit ovat vauhdikkaita – erityisen kuuluisa on Issos-tanssi, jossa miehet tekevät polvia notkistavia kuvioita piirin keskellä. Kylän vanhat ja nuoret tanssivat sulassa sovussa, ja juhla jatkuu usein auringonlaskuun saakka.

Kesäkuun lopulla, 29. kesäkuuta, Kalymnoksella juhlistetaan myös apostoli Pietarin ja Paavalin päivää, tosin melko paikallisesti. Saaren itärannikolla, pienessä Palióonnisoksen kalastajakylässä, on Pietarille ja Paavalille omistettu kappeli. Sinä päivänä sinne kokoontuvat erityisesti kalastajat perheineen kiittämään suojeluspyhimyksiään turvallisista vesilläolosta. Jumalanpalveluksen jälkeen kylän miehet vievät papin veneellä lahdelman edustalle, jossa hän lukee lyhyen meriveden siunauksen – tämä perinne on Kalymnoksen kalastajille tärkeä. Kun veneet palaavat rantaan, syödään yhdessä kalaisa ateria: grillattua makrillia ja octapodia (mustekalaa), sekä tietenkin saaren kuuluisaa timiarihunyä siveltynä tuoreelle leivälle. Ilta päättyy tanssiin rannan hiekalla nuotion loimutessa. Kalymnoksen tsabouna-pillipiipari johtaa tanssijoita reippailla polskilla, ja aika tuntuu pysähtyvän: nuoret oppivat vanhoja tansseja ja vanhat nuortuvat hetkeksi tanssin pyörteissä.

Kalymnoksen kesäkuun juhlissa näkyy saaren vahva identiteetti. Monet perinteet – kuten tuo ainutlaatuinen kivien sukellus ja “teräsvettä” juominen – ovat säilyneet vain täällä. Saari on aina elänyt merestä, ja niinpä merellä ja tulella on erityinen sija myös juhlapäivien rituaaleissa. Paikalliset sanovatkin ylpeinä: “Kalymnos vetó ke páli!” – Kalymnos kestää jälleen – viitaten siihen, että perinteemme ovat kestäviä kuin teräs. Matkailija, joka sattuu Kalymnokselle juhannuksen aikaan, voikin päästä todistamaan varsin erikoista näkyä: kokkojuhlaa, jossa hypyn jälkeen heitetään kivet tuleen ja seuraavana aamuna koko kylä polskii meressä kivien perässä. Vastaavaa et muualla koe. Samalla tulee tunteneeksi aitoa dodekanesialaista tunnelmaa, kun musiikki ja nauru täyttävät Kalymnoksen laaksot ja rannat kesäyönä.

Symi

Symi, pieni ja viehättävä Dodekanesian saari, on rikas sekä arkkitehtuuriltaan että perinteiltään. Kesäkuussa Symillä vietetään muutamia erityisen tärkeitä juhlia, jotka heijastavat saaren uskonnollista hartautta ja merellistä perintöä. Pyhän Kolminaisuuden juhla (Agia Triada) on Symillä merkittävä – toisin kuin monilla muilla saarilla, Symillä Pyhän Kolminaisuuden kirkko on Horio-pääkylässä tärkeä pyhäkkö. Pyhän Kolminaisuuden juhlapäivä on liikkuva (sijoittuu helluntain jälkeiselle maanantaille), ja monesti se osuu kesäkuun alkuun. Tuona päivänä Horion kylässä järjestetään panigyri: sunnuntai-iltana ennen juhlapäivää Pyhän Kolminaisuuden kirkossa lauletaan juhlavigilia, ja maanantaiaamuna on juhlaliturgia. Kyläläiset – sekä ortodoksit että saaren katoliset – tulevat yhdessä tähän tilaisuuteen, mikä kertoo Symistä: yhteisö on pieni ja kaikki osallistuvat toistensa juhliin. Liturgian jälkeen kirkon pihamaalla tarjotaan kolivaa, keitettyä vehnää manteleilla ja granaattiomenan siemenillä, vainajien muistoa kunnioittaen, sekä makeaa viiniä Pyhän Hengen symbolina. Päivällä Horion aukiolla soi musiikki ja järjestetään tanssit. Symiläiset nuoret esittävät saaren kansantansseja, joille on ominaista nopeat pyörähdykset ja käsiliikkeet, kuin matkien meren aaltoja ja tuulen puhallusta.

Kesäkuun tärkein juhla Symillä on kuitenkin 24. kesäkuuta vietettävä Agios Ioannis Stathylas – Pyhä Johannes “Stafylias” eli “viinitarhuri” tai “rypäleiden Johannes”. Tämä on Symillä hiukan erilainen versio juhannusjuhlasta. Saarella kerrotaan legendaa, että Pyhä Johannes Kastaja kerran siunasi Symillä viiniköynnökset, jolloin ne tuottivat ennennäkemättömän sadon. Siksi Symillä Johanneksen päivänä siunataan symbolisesti rypäletertut, vaikka todellisuudessa kesäkuussa rypäleet ovat vielä raakoja. Nimitys Stathylas (sanasta stafyli, rypäle) on leikkisä kunnianosoitus tälle legendalle. Panormitiksen luostarin eräässä sivuluostarissa, joka on omistettu Pyhälle Johannekselle, järjestetään vuosittainen juhlakulkue: luostarin munkit kantavat ulos hopeisen ikonin, jossa Johannes on kuvattu kädessään viiniköynnös. He kiertävät luostarin viinitarhan ympäri rukoillen siunausta tulevalle sadolle. Vaikka Symillä viininviljely on vähäistä nykyään, tämä perinne on yhä tärkeä – se yhdistää uskonnollisen kunnioituksen Symille elintärkeään elinkeinoon menneisyydessä.

Agios Ioannis Stathylas -päivän iltana Symillä sytytetään myös perinteiset juhannuskokot, mutta niihin lisätään omalaatuinen yksityiskohta: joukkoon heitetään kuivia viiniköynnöksen rankoja ja jopa muutama kuivunut rypälenippu edellisvuodelta. Uskotaan, että kun nämä rypäleet palavat, niiden tuoksu miellyttää pyhimystä ja tämä antaa siunauksensa, että tulevana syksynä saadaan hyvää viiniä. Symiläiset tanssivat kokkojen ympärillä kansantansseja – tanssijoiden käsissä saattaa olla pieniä viiniköynnöksen oksia, jotka heiluvat tahdissa. Tämä on vanha tapa: se vertauskuvaa hedelmällisyyttä ja kasvua, ja tanssijoiden liikkeiden sanotaan “herättävän maata” tuottamaan satoa. Musiikki on perinteistä dodekanesialaista: viulu, laouto ja käsirumpu säestävät reippaita sävelmiä. Eräs suosittu laulu juhannusyönä Symillä on “Tou Ai-Giannioú”, jossa sanoitetaan juhlan tapahtumia humoristisesti – mainitaan jopa, kuinka “vanha Giorgios hyppäsi ja housunlahje paloi!” – kyläläiset nauravat, tunnistaen aina jonkun sattumuksen omasta yhteisöstään.

Symillä on kesäkuussa myös pienempiä paikallisfestivaaleja. Kutsumme mainita 17. heinäkuuta juhlittava Pyhän Marinán päivä (osuu heinäkuun puolelle, mutta monet tapahtumat alkavat jo kesäkuun lopulla valmisteluin) – Pieni Marinán saari Symi-saaren edustalla on nimetty Pyhän Marinán mukaan, ja sinne tehdään kesäkuun lopussa laivaretkiä luodolle siivoamaan kappelia ja valmistautumaan heinäkuun juhlaan. Tässä näkyy symiläisten vahva yhteisöllisyys: he kokoontuvat talkoisiin jo viikkoja ennen juhlapäivää, tuovat valkoista kalkkimaalia ja sipaisevat kappelin seinät hohtaviksi, korjaavat polun ja jopa siivoavat rannat. Vaikka varsinainen Marinán juhla on heinäkuussa, kesäkuun lopun valmistelutalkoot ovat monille symiläisille itsessään juhlaa – nuoret pääsevät veneajelulle, on pientä piknikin tuntua ja kirkas Egeanmeri ympärillä.

Kesäkuinen Symi on siis yhdistelmä hartautta ja iloa. Pieni saari kerääntyy yhteen omiin kauniisiin traditioihinsa, jotka ovat säilyneet pitkälti siksi, että yhteisö on tiivis. Symillä sanotaan, että “Symi without panigyria isn’t Symi at all” – Symi ei olisi Symi ilman kyläjuhliaan. Kesäkuussa jokainen matkailija on tervetullut mukaan: saatat löytää itsesi Symin satamasta yhtäkkiä viiniköynnösseppele päässäsi tanssimasta paikallisten rinnalla, tai istumasta Horion kirkon pihassa maistelemassa koti-leivottua kakkua, jonka joku mummo sinulle hymyillen ojensi. Nämä hetket jäävät mieleen, ja voit kokea palan Symin sielua – pienen saaren, jolla on suuret perinteet.

Kos

Kos, Hippokrateen kotisaari Dodekanesiassa, yhdistetään usein antiikin lääketieteeseen ja lomarantoihin. Kesäkuussa saarella on kuitenkin myös liuta toistuvia tapahtumia, joissa paikallinen väestö juhlii perinteitään. Kreetan ja Rodosin tapaan Kosillakin 24. kesäkuuta loimuavat Pyhän Johanneksen kokot. Yksi tunnetuimmista on Pyli-kylän juhla. Pyli on perinteinen kylä keskellä Kosin saarta, ja Johanneksen päivänä sen pääaukiolle kerääntyy illansuussa koko kyläyhteisö. Siellä sytytetään suuri “Lampata”-kokko (Kosin murteella juhannustulta kutsutaan lampatáksi). Kylän pappi aloittaa lyhyellä siunauksella, pirskottaen vihkivettä tuleen – näin varmistetaan symbolisesti, ettei kukaan satuta itseään liekeissä. Heti tämän jälkeen nuoret ryntäävät hyppimään: Pyli tunnetaan siitä, että he pitävät pientä kilpailua hyppykorkeuksista. Pari rohkeinta poikaa yrittää temppuilla hypyn aikana, kuten heittää kuperkeikkaa liekkien yli – kyläläiset räjähtävät suosionosoituksiin onnistuessaan.

Pyhän Johanneksen juhlaan Pyli-kylässä liittyy kaunis yksityiskohta: ruusunterälehtisade. Muutamat kylän tytöt nousevat talojen parvekkeille pitäen koreja täynnä punaisen ruusun terälehtiä, ja kun ensimmäiset nuotiohypyt tapahtuvat, he heittävät terälehtiä ilmaan. Ne leijailevat alas juhlijoiden päälle tuoksuen vienosti kesäyössä. Tämän tavan sanotaan symboloivan Johanneksen siunausta ja Pyhän Hengen lahjoja – ruusu on rakkauden ja pyhyyden vertauskuva. Samalla se luo juhlaan romanttisen tunnelman; monet paikalliset parit kihlautuvatkin juhannusyönä, ja onpa joskus ruususateen aikana nähty nuorukaisen polvistuvan rakkaansa eteen. Tällaiset hetket saavat yleisön hurraamaan entistä kovempaa, ja koko kylä juhlii uusien kihlaparien onnea myöhään yöhön.

Kesäkuussa Kosilla alkaa myös pitkä Hippokrateia-kulttuurifestivaali, joka tosin jatkuu läpi kesän elokuulle asti. Festivaalin avajaisia vietetään yleensä kesäkuun alkupäivinä Kosin kaupungissa. Avajaisrituaali on vaikuttava ja toistuu joka vuosi: antiikin Asklipieion-temppelin raunioilla järjestetään iltahämärässä seremonia, jossa näyttelijät esittävät Hippokrateen valan vannomista. Valkoisiin togiin pukeutuneet “lääkärit” kokoontuvat soihtujen valaisemalle pihalle ja lausuvat muinaiskreikaksi: “Primum non nocere…” (Ensimmäiseksi, älä tuota vahinkoa…), eli Hippokrateen valan alkuja. Tämä symbolinen hetki aloittaa festivaalikauden – se on kunnianosoitus saaren kuuluisimmalle pojalle, lääketieteen isälle Hippokrateelle. Yleisössä on sekä paikallisia että kansainvälisiä vieraita, ja monella kerralla on nähty oikeita lääkäreitä eri puolilta maailmaa liittymässä valanlausuntaan, mikä tuo tapahtumaan erityistä syvyyttä.

Hippokrateia-festivaali tuo kesäkuussa Kosille myös kansanperinnettä: yhtenä festivaalin osana järjestetään perinnekäsityöläisten markkinat Zían vuoristokylässä. Kesäkuun puolivälissä Zían kylän kadut täyttyvät kojuista, joissa seppämestarit, puunveistäjät ja pitsinnyplääjät esittelevät taitojaan. Tämäkin on jokavuotinen traditio. Zía on pieni kylä, mutta festivaalin aikaan se kuhisee elämää: rakuunaa ja oreganoa myydään nipuissa (Kos on kuulu yrteistään), vanhat papat taivuttelevat pajusta koreja ja isoäidit näyttävät, miten kudotaan perinteistä värikästä Kosin vyötä. Iltaisin markkinat päättyvät tansseihin – lavalle astuu Kosin saaren perinnetanssiryhmä, jonka jäsenet iältään vaihtelevat teineistä isoäiteihin. He esittävät mm. Sirtó Kosiko -tanssia, joka on Kosin paikallinen versio suositusta sirtos-tanssista. Ero on pieni: Kosin versiossa tanssijat tekevät pieniä hyppyaskelia väliosassa, ja lopussa piiri tiivistyy solmuun, joka sitten “puretaan” pyörimällä toiseen suuntaan. Markkinayleisö usein tempautuu mukaan – niin turistit kuin paikallisetkin yhtyvät piiritanssiin kuun noustessa Dikeos-vuoren ylle. Tässä hehkuu yhteisöllisyys: Hippokrateen henkeen jakaa Kosin saaren rikkaudet avoimesti kaikille.

Kesäkuun lopulla, 29. kesäkuuta, Kosilla juhlitaan Pyhien Pietarin ja Paavalin päivää erityisesti Antimachián kylässä. Antimachiássa on suuri Pyhille Apostoleille omistettu kirkko, ja sen ympärillä pidetään vuosittain panigyri. Kylässä on tapana valmistella jo edeltävänä päivänä valtava annos pligouriá-ruokaa (vehnästä, tomaatista ja lihasta haudutettua pataa), joka jaetaan pyhänpäivän messun jälkeen kaikille vieraille. Antimachialaiset nuoret ovat kuuluisia tanssijoita: he esiintyvät panigyrissa juhlapäivän kunniaksi, ja monet heistä pukeutuvat vanhoihin 1800-luvun kansallispukuihin. Miehillä on vyötäröllä leveä kirjailtu vyö ja päässään punainen fetsi-tupsulakki, naisilla puolestaan kerroksellinen hame ja kirjailtu liivi. He tanssivat “Antimachiotikó”-tanssin, joka on vauhdikas sekoitus polkkaa ja kreikkalaista syrtoa. Yleisö palkitsee suorituksen aplodein, jonka jälkeen tanssin pyörteisiin pääsevät kaikki halukkaat. On tavallista, että Antimachian juhlaan osallistuu ihmisiä muistakin kylistä – se on eräänlainen alkukesän karnevaali, josta puhutaan vielä pitkään syksyn saapuessa.

Kosin kesäkuun juhlat näyttävät saaren toisen puolen: historiallinen ja perinteikäs. Hippokrateen perintö nivoutuu kansanjuhliin, uskonnolliset panigyrikset liittyvät maalliseen markkinahumuun. Paikallinen väestö on ylpeä juuristaan ja esittelee niitä mielellään vieraille. Mikä parasta, jokainen juhlija – oli hän sitten paikallinen maanviljelijä, rantabaariyrittäjä tai saarella lomaileva matkailija – on tervetullut samaan piiriin tanssimaan. Kesäkuisella Kosilla menneisyys ja nykyisyys kohtaavat tanssilattialla; voit yhtä hyvin löytää itsesi kohottamasta maljaa muinaisen lääketieteen kunniaksi kuin nauramasta yhdessä paikallisten kanssa, kun hyppynaru (kyllä, lapset leikkivät panigyreissa hyppynarulla) sotkeutuu tanssijoiden jalkoihin ja kaikki kaatuvat hyväntuulisena kasaan. Tällaisista hetkistä syntyy ne lämpimät muistot, joita matkailija kantaa mukanaan palattuaan kotiin – pala kreikkalaista saari-idylliä kesäkuun kainalossa.