Kreikan saarten vuosittaiset perinteiset elokuiset tapahtumat

Elokuu on Kreikan saarilla vilkasta juhlien aikaa. Lähes jokaisella saarella vietetään vuosittain toistuvia perinteisiä juhlia, joista monet liittyvät uskonnollisiin pyhimyksiin tai paikallisiin tapoihin. Alla on saari kerrallaan koottu tietopaketti elokuun vuotuisista juhlatapahtumista – missä niitä pidetään, millainen on niiden historia, miten paikalliset juhlivat ja mitä ainutlaatuisia perinteitä juhliin liittyy.

Kreeta

• 15. elokuuta – Neitsyt Marian juhla (Panagia): Koko Kreikassa 15.8. juhlitaan Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivää, ja Kreetalla tämä on vuoden suurimpia uskonnollisia juhlia. Saarella järjestetään tuolloin kymmeniä panigyri-kyläjuhlia. Erityisen tunnettuja pyhiinvaelluspaikkoja ovat Panagia Kalyvianin luostari (lähellä Miresia) sekä Panagia Kera -kirkko Kritsán kylän tuntumassa Lasithissa – molemmissa kokoontuvat tuhannet paikalliset ja pyhiinvaeltajat messuun ja ikonin kulkueeseen. Juhlapäivän iltana kirkkojen pihoilla ja kylien aukioilla syödään yhdessä pitkiä pöytiä kiertäen, paistetaan lampaan- tai vuohenlihaa, nautitaan paikallisesta viinistä ja tanssitaan kreetalaisia kansantansseja livetahdissa. Monissa kylissä soitto ja tanssi jatkuvat yön yli. Perinne symboloi Neitsyt Marian merkitystä kreikkalaisille “kesän pääsiäisenä”, ja Kreetan jokaisessa Marian nimeä kantavassa kirkossa pidetään oma juhla.

• 25. elokuuta – Agios Titos (Pyhä Titus): Kreetan saaren suojeluspyhimys on Pyhä Titus, ja hänen muistopäivänään 25.8. järjestetään erityisesti Iraklionin kaupungissa suuret juhlallisuudet. Pyhän Tituksen kirkossa Iraklionissa toimitetaan juhlaliturgia, ja sen jälkeen pyhimyksen ikoni kannetaan juhlallisessa kulkueessa vanhankaupungin läpi. Kaupungilla soivat kirkonkellot ja perinteiset soittokunnat tahdittavat kulkuetta. Myös muualla saarella, missä on Titukselle omistettuja kappelikirkkoja, vietetään samana päivänä kirkollisia juhlia. Titus oli apostoli Paavalin oppilas ja Kreetan ensimmäinen piispa, joten hänen päivänsä vietto on Kreetalla vanha perinne, johon nykyään yhdistyy myös maallista ohjelmaa: iltatapahtumia, musiikkiesityksiä ja kaupunkilaisten yhteistä juhlintaa.

• Almyroksen festivaali (puolivälissä elokuuta): Almyroksen kylässä Agios Nikolaoksen lähettyvillä Itä-Kreetalla elokuun puolivälissä järjestettävä perinteinen kansanjuhla kerää yleisöä laajemmaltikin. Ohjelmassa on tyypillisesti kreetalaista musiikkia lyyroineen ja lauluineen sekä tanssiesityksiä paikallisten kansantanssiryhmien voimin. Kylä muuttuu ulkoilma-juhlapaikaksi, jossa tarjotaan kotitekoisia ruokia ja viiniä. Almyroksen tapahtuma alkoi aikoinaan kylän omasta uskonnollisesta panigyri-juhlasta, mutta on kasvanut laajemmaksi kulttuuritapahtumaksi, joka pitää yllä Kreetan musiikki- ja tanssiperinteitä.

• Sultana-viinirypälejuhla (elokuun puoliväli): Archanés’n viinintuottajakylässä, Iraklionin eteläpuolella, vietetään elokuussa sadonkorjuun aikaan Sultana-rypäleen juhlaa. Tämä juhla on omistettu Kreetan kuuluisille makeille rusinaviinirypäleille. Paikalliset viininviljelijät ja asukkaat kokoontuvat maistamaan tuoretta rypälesatoa ja sen tuotteita. Juhlassa on tarjolla erilaisia paikallisia viinejä, rypäleitä ja rusinasta valmistettuja herkkuja. Lisäksi kylän torilla on elävää perinnemusiikkia (bouzouki ja lyyrasävelmiä) sekä tanssia. Sultana-juhlan tausta liittyy maatalousperinteeseen: se järjestetään kiitoksena hyvästä sadosta, ja se on ollut osa kyläyhteisön elämää jo vuosikymmeniä.

• Rethymnonin viinifestivaali (1.–10. elokuuta): Rethymnonin vanhassakaupungissa on pitkään järjestetty elokuun alussa viikonkestoinen viinifestivaali, joka juhlistaa Kreetan viininvalmistuksen perinteitä. Tapahtuma alkoi jo 1900-luvun puolivälissä pienenä viininmaisteluiltamana, ja on kehittynyt suosituksi kesätapahtumaksi. Iltaisin kaupungin puistossa tai Fortezzan linnoituksen pihalla voi maistella kymmenien kreetalaisten viinitilojen tuotteita pientä maksua vastaan. Samalla lavalla esiintyy kansanmusiikkiyhtyeitä ja myös moderneja kokoonpanoja, joten tunnelma on iloinen sekoitus perinteitä ja nykykulttuuria. Paikalliset ja matkailijat istuvat pitkissä pöydissä, nauttivat viiniä ja meze-pikkupurtavaa sekä seuraavat tanssiryhmien esityksiä – kreetalainen vieraanvaraisuus on aistittavissa kaikkialla.

• Anógian musiikkifestivaali (elo-syyskuun vaihteessa): Idän vuoristokylä Anógia tunnetaan vahvasta musiikkiperinteestään – sieltä on kotoisin kuuluisia kansanlaulajia ja mantináda-runonlaulajia. Elokuun loppupuolella kylässä järjestetään musiikkijuhla, jossa esiintyy niin paikallisia kreetalaisia muusikoita kuin kansainvälisiäkin kokoonpanoja. Anógian festivaalin juuret ovat paikallisessa tavassa kokoontua Agios Ioanniksen (29.8.) pyhän nimipäivänä musiikin merkeissä. Sittemmin siitä on kehittynyt laajempi kulttuuritapahtuma. Iltaisin kylän aukiolla raikuvat kansanmusiikin sävelet – lyyra, laouto-luutut ja laulajat – ja yleisö tempautuu mukaan tanssimaan ikivanhoja kreikkalaisia tansseja, kuten pentozalia. Tapahtuma on samalla ylpeydenaihe anogialaisille, jotka näin pitävät perinnettään elävänä.

• Perinteiset kyläjuhlat ja hääperinteiden esittely: Elokuussa ympäri Kreetaa monet kylät järjestävät omia pienempiä panigyri-juhliaan erilaisten pyhimysten päivinä. Näissä juhlissa on yhteistä se, että kirkollisen osuuden jälkeen tarjotaan perinteisiä ruokia (esimerkiksi ksinochondros-keittoa, paistettua lampaanlihaa tai makeaa kalitsounia-piirasta) ja soitetaan live-musiikkia. Joissain kylissä elokuussa voi myös nähdä näytösluontoisia perinteisiä kreetalaisia häitä (gamokóra): kyläläiset pukeutuvat vanhan ajan hääasuihin ja esittelevät morsiamen noutamisen, hääkulkuetta sekä hääjuhlan tansseja ja laululeikkejä. Tällaiset perinnepäivät antavat matkailijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa Kreetan maaseudun elävään kulttuuriin ja vieraanvaraisuuteen.

Rodos

• 6. elokuuta – Kristuksen kirkastumisen juhla (Metamorfosi): Elokuun 6. päivä vietetään ortodoksisessa kalenterissa Kristuksen kirkastumista, ja myös Rodoksen saarella tämä merkkipäivä huomioidaan joissakin kylissä. Esimerkiksi Marítsan ja Kiotarín kylissä (Rodoksen länsi- ja eteläosissa) on tapana järjestää tuolloin pienimuotoiset uskonnolliset juhlallisuudet. Kyläkirkkojen pihoilla toimitetaan iltajumalanpalvelus, jonka jälkeen ihmiset jäävät viettämään iltaa musiikin ja tarjoilujen kera. Fanesin kylässä Rodoksen luoteisrannikolla järjestetään myös 6.8. kyläjuhla: siellä pieni metsäkappeli, joka on omistettu Kristuksen kirkastumiselle, täyttyy kynttilöistä ja ikoneista. Iltamessun jälkeen fanesilaiset kokoavat pöydät kappelin lähistölle oliivipuiden alle – tarjolla on kotitekoisia ruokia, viiniä ja paikallista souma-viinaa, ja haitarin sekä viulun säestyksellä tanssitaan rodoslaisia kansantansseja. Nämä elokuun alun juhlat ovat säilyneet vuosittaisina perinteinä erityisesti maaseutukylissä ja tuovat kyläyhteisöt yhteen.

• 15. elokuuta – Neitsyt Marian juhla Kremastíssa: Rodoksen kuuluisin elokuinen juhla on Kremastín kylässä järjestettävä Neitsyt Marian päivän panigyri. Kremastín Panagian kirkko on omistettu Neitsyt Marialle, ja 15.8. sinne saapuu valtavasti väkeä ympäri saaren. Aamulla toimitetaan juhlallinen liturgia ja Marian ikoni kannetaan hartain kulkuein kylän läpi. Varsinainen kansanjuhla alkaa illansuussa: Kremastín kadut koristellaan värikkäin lippusiin ja valoin, ja suuri ulkoilmatori valtaa kylän keskustan. Satoja myyntikojuja tarjoaa kaikkea ikonilampuista paikallisiin herkkuihin ja käsitöihin – tapahtuma tunnetaan myös koko Dodekanesian suurimpana käsityöläistorina. Lapsille nousee huvipuistolaitteita ja karuselleja. Kylän tavernoissa ja kaduilla soi elävä musiikki (buzuki, kitara, viulu) ja improvisoidut tanssilattiat täyttyvät eri-ikäisistä juhlijoista. Kremastín Marian juhla on jatkunut perinteenä jo toista sataa vuotta, ja sen iloinen markkinatunnelma yhdistettynä uskonnolliseen hartauteen tekee siitä erityisen.

• 15. elokuuta – Viini- ja kansanjuhla Embónaksessa: Rodoksen viinialueella Embónaksen vuoristokylässä 15.8. vietetään myös kylän omaa panigyria. Embónaksen pääkirkko on sekin omistettu Neitsyt Marialle, joten aamupäivällä vietetään kirkolliset menot kyläläisten ja vieraiden kanssa. Embónas tunnetaan viinituotannostaan, joten Marian päivän juhlasta on muodostunut myös epävirallinen viinifestivaali. Kylän viinituvat avaavat ovensa ja tarjoavat vieraille maistiaisia alueen Roditis- ja Athiri-rypäleistä valmistetuista viineistä. Perinne on, että uutta viiniä siunaataan kirkossa ja sen jälkeen sitä maistellaan juhlaväen kesken. Embónaksen keskusaukiolla paikalliset muusikot soittavat rodoslaista kansanmusiikkia – viululla, laudalla ja klarinetilla – ja kylän naiset esittävät värikkäissä asuissa kansantansseja. Moni vieraileva matkailijakin uskaltautuu mukaan leikkiin, erityisesti kuuluisaan sirtokseen. Embónaksen juhlan juuret ovat syvällä kylän agrarisessa historiassa: se on kiitosjuhla hyvästä viinisadosta ja Marian suojeluksesta kylälle, ja joka vuosi se houkuttelee myös kaupunkilaisia nauttimaan vuoristokylän perinnetunnelmasta.

Korfu (Kerkyra)

• 11. elokuuta – Pyhän Spiridonin juhlakulkue: Korfun saaren suojeluspyhimyksen, Pyhän Spiridonin, vuotuinen merkkipäivä osuu 11. elokuuta. Tuona päivänä vuonna 1716 legendan mukaan Pyhä Spiridon pelasti Korfun turkkilaisten piiritykseltä, ja tapahtumaa muistetaan joka vuosi suurella kulkueella Korfun kaupungissa. Aamulla Pyhän Spiridonin kirkossa pidetään juhlaliturgia, minkä jälkeen käynnistyy vaikuttava litaniakulkue: Pyhän reliikkejä sisältävä hopeoitu sarkofagi kannetaan kaupungin halki. Sen edellä marssivat kaikki Korfun kuuluisat filharmoniset orkesterit (sinipukuiset, punapukuiset ja merensiniset bändit), jotka soittavat surumielisiä hymnejä. Kulkueeseen osallistuvat saaren kirkkoherrat, paikallishallinnon edustajat ja tuhannet kaupunkilaiset sekä matkailijat. Prosessio liikkuu hitaasti Listonin ja Spianadan aukion halki, ja talojen parvekkeet on koristeltu pitsein ja kukin juhlan kunniaksi. Tämä tapahtuma on korfulaisille syvästi tärkeä, ja monet asukkaat pukeutuvat parhaimpiinsa kunnioittaakseen suojeluspyhimystään. Juhlan juuret ulottuvat 1700-luvulle, ja perinne on säilynyt katkeamattomana näihin päiviin – se yhdistää uskonnollisen kiitollisuuden ja Korfun oman kulttuuri-identiteetin (mahtipontisine orkestereineen).

• Elokuun puoliväli – Varkaróla-veneparaati: Pyhän Spiridonin juhlapäivän aikoihin Korfulla järjestetään erikoinen ja näyttävä merellinen perinne nimeltä Varkarola. Se on iltahämärässä tapahtuva kynttiläveneiden kulkue, joka pidetään yleensä elokuun 11. päivän iltana tai lähimpänä viikonloppuna jommassakummassa kahdesta paikasta: joko Paleokastrítsan lahden tyyneessä poukamassa länsirannikolla tai Garítsan lahdella lähellä Korfun kaupunkia. Varkarolan taustalla on sama Pyhän Spiridonin vuonna 1716 tekemä ihmeteko – kansantarina kertoo pyhimyksen ilmestyneen lyhtyineen merelle harhauttamaan vihollislaivastoa. Tätä muistoksi paikalliset ovat jo 1800-luvulta lähtien lähteneet elokuussa iltaveneilylle. Nykyisin kymmenet veneet ja pienet kaljaasit koristellaan lyhdyin ja kynttilöin; paikalliset lauluyhtyeet istuvat veneissä ja esittävät perinteisiä kantádes-serenadeja (jotka ovat Korfun venetsialaisvaikutteisia lauluja). Rannalle kerääntyneet ihmiset seuraavat lumoutuneina, kun pimeälle merelle syttyy kymmeniä valopisteitä lipuen rauhallisesti eteenpäin laulun kaikuessa veden yllä. Paleokastrítsassa Varkarola-esitys on usein yhdistetty myös tarinalliseen näyttämöön: roolipukuiset näyttelijät rannalla kuvaavat Pyhän Spiridonin ihmettä tai Odysseuksen saapumista Korfulle, ja huipennuksena taivas valaistaan ilotulituksin. Varkarola on yhtäaikaisesti viihteellinen kesätapahtuma ja kunnianosoitus saaren suojeluspyhimykselle – se on omaleimainen korfulainen perinne, joka säilyy vuosi vuodelta.

• 15. elokuuta – Kyläjuhlat Neitsyt Marialle: Korfukin liittyy muiden Kreikan seutujen tavoin Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhlintaan 15. elokuuta. Saarella on useita kirkkoja ja luostareita, jotka on omistettu Panagialle, ja monissa kylissä vietetään tuolloin panigyri-perinteen mukainen kansanjuhla. Suurimmat Marian päivän festivaalit Korfulla pidetään esimerkiksi Stavrósin, Karousádesin ja Perouládesin kylissä pohjoisessa. Tyypillisesti aamulla on jumalanpalvelus ja ikonin kuljetus kylän läpi. Illalla kylän keskusaukio tai kirkon piha muuttuu juhla-areenaksi: pystytetään penkkejä ja pöytiä, joille tuodaan tarjolle grillattua lihaa, paikallisia piiraita kuten pastitsádaa ja makeita mandolato-nougatherkkuja. Musiikista vastaavat saaren perinteiset kantádos-laulajat kitaroineen tai kansanmusiikkiorkesteri, joka soittaa iloista syrtos- tai hasapiko-tanssimusiikkia. Kylän väki sekä kesäturistit tanssivat yhdessä piiritansseja. Monesti juhla huipentuu tanssiin, jossa mukana on Corfu-koi (Korfun oma tanssi, jolla on vaikutteita sekä kreikkalaisista että italialaisista perinteistä). Näissä paikallisjuhlissa korostuu yhteisöllisyys: naapurit, sukulaiset ja vieraat istuvat samoissa pöydissä nauttien kesäyöstä ja juhlien suojeluspyhimyksen kunniaksi.

Zakynthos (Zante)

• 24. elokuuta – Agios Dionysios (Pyhän Dionysioksen juhla): Zakynthoksen merkittävin vuotuinen juhla on saaren oman suojeluspyhimyksen, Pyhän Dionysioksen, muistopäivä 24.8. Pyhä Dionysios – paikallisesti myös Ágios Denítsis – oli 1500-luvulla elänyt zakynthoslainen pyhimys, josta tunnetaan tarina anteeksiannon ihmeestä. Hänen ruumiinsa lepää muumioituneena Zakynthoksen kaupungin Agios Dionysios -kirkossa. Elokuun 24. päivän juhla, joka perinteisesti kunnioittaa pyhimyksen reliikkien siirtoa takaisin saarelle vuonna 1717, on erittäin tärkeä sekä hengellisesti että kulttuurisesti. Juhlallisuudet alkavat jo muutamaa päivää aiemmin: kaupungissa on markkinakojuja, iltaisin konserttilava ja ilotulituksia. Varsinainen juhlapäivän aattoilta (23.8.) on huipentuma, jolloin kirkossa pidetään yöpalvelus ja puoliltaöin Dionysioksen lasinen sarkofagi avataan pyhiinvaeltajien kunnioitettavaksi. Seuraavana aamuna 24.8. järjestetään majestettinen kulkue: Pyhän Dionysioksen maalliset jäännökset kannetaan juhlavassa prosessiossa kaupungin pääkatuja pitkin. Kulkueessa kuuluu niin pappien resitointi kuin Zakynthoksen filharmonisten orkesterien lempeät puhallinsävelet. Reitin varrella talojen parvekkeilta ihmiset heittävät kukkia pyhimyksen arkun edetessä – vanha tapa kiittää pyhimystä suojeluksesta. Kulkue päättyy takaisin kirkolle, jossa tuhannet ihmiset jonottavat saadakseen koskettaa pyhimyksen arkkua. Tämän jälkeen kaupunki muuttuu juhlapaikaksi: rantabulevardilla on markkinahumua, myydään nougat’ta ja hunajakakkuja, tavernoissa musiikki soi ja illemmalla paukkuvat ilotulitteet meren yllä. Pyhän Dionysioksen juhlan historia ulottuu venetsialaiseen aikaan, ja se on yhä Zakynthoksen identiteetin ytimessä – pyhimystä pidetään armeliaana suojelijana, jonka juhlapäivänä koko saari yhtyy yhteiseen ilonpitoon. (Myös 17. joulukuuta on toinen Dionysioksen juhlapäivä, mutta elokuinen kesäjuhla on näyttävämpi.)

• 15. elokuuta – Panagian juhla: Vaikka Zakynthoksen päähuomio elokuussa on Pyhässä Dionysioksessa, myös 15.8. Marian päivää vietetään saarella perinteisesti. Useissa kylissä on tuolloin pieniä panigyri-juhlia omissa kirkoissaan. Esimerkiksi Argássin lähellä vuorella sijaitseva vanha Panagía Skopiótissa -luostari herää henkiin elokuun puolivälissä: sinne kiipeää vaeltajia juhlaliturgiaan, ja luonnon helmassa nautitaan sitten eväitä ja viiniä lauluja laulamalla. Samoin Zakynthoksen kylissä kuten Mácherado (jossa on Neitsyt Marian ilmestykselle pyhitetty kirkko) järjestetään 15.8. messu ja sen jälkeen kylätanssit. Nämä tilaisuudet ovat vaatimattomampia kuin Dionysioksen karnevaalit, mutta niissäkin soi zakyntholainen kansanmusiikki – kitara ja mandoliini säestävät paikallisten serenaadeja. Ruoaksi saatetaan tarjota pyhitettyä kollyva-vehnäpuuroa ja keitettyä vuohenlihaa. Matkailijalle nämä pienet juhlat antavat intiimin kurkistuksen zakynthoslaiseen maalaiselämään ja ortodoksisiin tapoihin. Ne ovat osa vuosittaista rytmiä: vanhat rouvat pukeutuvat mustiin juhlapukimiin, nuoret auttavat kattamaan pöytiä, ja lopulta kaikki ikäpolvet tanssivat yhdessä kirkon pihamaalla juhlavalaistuksen alla.

Kefalonia

• Elokuun 6.–15. – “Marian käärmeet” Markopoulossa: Kefalonian tunnetuimpiin ja erikoisimpiin elokuisin perinteisiin kuuluu Markopoúlon kylän Panagía Lagouvardán kirkon ihmeellisten käärmeiden ilmestyminen. Kansantarun mukaan kylän muinaisessa luostarissa asuneet nunnat rukoilivat Neitsyt Mariaa pelastamaan heidät merirosvoilta, ja rukouksen voimasta he muuntuivat pieniksi harmittomiksi käärmeiksi. Sittemmin joka vuosi elokuun alkupuolella, erityisesti 15.8. edeltävinä päivinä, kirkossa ja sen pihalla alkaa ilmestyä ohuita mustia käärmeitä, joilla on päässään vaalea kuvio ristin muodossa. Paikalliset kutsuvat niitä Marian käärmeiksi ja pitävät ilmiötä pyhänä: uskomus on, että jos käärmeet eivät jonain vuonna ilmesty, se tietää huonoa onnea saarelle (näin kävi esimerkiksi juuri ennen toista maailmansotaa). Juhlapäivänä 15. elokuuta pyhiinvaeltajat ja uteliaat matkailijat täyttävät Markopoulon pienen kirkon – monet jopa päästävät noita pieniä käärmeitä kiipeilemään käsivarsilleen, sillä niiden kosketuksen uskotaan tuovan siunausta. Pappi toimittaa Marian päivän liturgian käärmeiden luikerrellessa ikonostaasin reunoilla. Kun papin nostama ehtoollisastia asetetaan alttarille, kerrotaan käärmeidenkin kohoavan päät pystyssä ikään kuin kunnioittaen hetkeä. Tilaisuus on yhtä aikaa harras ja hämmästyttävä. Palveluksen jälkeen kylän aukioilla on myyjäisiä ja tarjolla paikallista robola-valkoviiniä – keskustelu käy vilkkaana tästä vuosittaisesta ihmeestä, joka on kuulunut Markopoulon kylän perinteisiin jo ainakin 1800-luvulta.

• 15. elokuuta – Liljat ihmeenä Póroksen seudulla: Toinen Kefalonian Neitsyt Mariaan liittyvä perinne löytyy Póroksen läheltä Pastran kylästä. Siellä Panagía Gravaliotissan kirkossa on tapana tuoda keväällä kukkivia, valkoisia madonnanliljoja Neitsyt Marian ikonille. Kukat kuihtuvat kesän aikana, mutta elokuun 15. päivän lähestyessä niiden sanotaan ihmeellisesti puhkeavan uudelleen kukkaan – vastoin kasvun luonnollista kiertoa. Juhlapäivän aamuna ikonin ympärillä on tuoreesti vihertäviä liljoja, mikä tulkitaan merkiksi Marian armollisesta läsnäolosta. Kirkonmenoissa nämä liljat siunataan ja jaetaan sitten kirkkokansalle. Monet ottavat kukkansa kotiin talteen pyhäinjäännöksenä. Kylän vanhimmat kertovat perinteen alkaneen sata vuotta sitten, kun suuren kuivuuden vuonna kuolleet liljat heräsivät yllättäen henkiin juuri Maria-juhlaksi – sen katsottiin olevan merkki siitä, että paremmat ajat koittaisivat. Nykyisin Pastran kirkko kerää paikalle sekä uskovaisia että ilmiöstä kiinnostuneita vierailijoita. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkopihalla keitetään kaikille halukkaille yksinkertaista revithia-keittoa (kikhernesoppa) kylän naisten toimesta, ja perheet juhlivat kotonaan liitoksissa liljoja kunnioittaen. Tämä herkkä kukkaisihme on ainutlaatuinen Kefalonian perinteissä ja täydentää saaren kuuluisien “käärmeiden” ohella kuvaa elokuun mystiikasta.

• 16. elokuuta – Pyhän Gerasimoksen pyhiinvaellus: Heti Marian juhlan jälkeen 16.8. Kefalonia hiljentyy jälleen uskonnolliseen juhlaan, kun vuorossa on saaren toisen suojeluspyhimyksen, Pyhän Gerasimoksen, muistopäivä. Pyhä Gerasimos, 1500-luvulla elänyt munkki, perusti kuuluisan Agios Gerasimoksen luostarin saaren keskiosaan Omalan laaksoon. Sekä 16. elokuuta että 20. lokakuuta (pyhimyksen kuolinpäivä) ovat Gerasimoksen juhlapäiviä, mutta elokuinen tilaisuus on osa kesän juhlakautta. Aamulla Omalan luostarin kirkko täyttyy väestä. Pyhän Gerasimoksen lasiarkussa lepäävä, täysin säilynyt ruumis nostetaan esiin kryptastaan ja asetetaan näytille. Moni sairas tai apua tarvitseva matkaa tänne erityisesti tuona päivänä – vanhan tavan mukaan jotkut kulkijat ryömivät pyhimyksen arkun alta kolmesti pyytäen tältä siunausta. Piispa johtaa juhlaliturgiaa, ja sen jälkeen luostarin pihalla lähtee liikkeelle arvokas kulkue: neljä pappia kantaa Pyhän Gerasimoksen arkkua olkapäillään viiniköynnöskujanteiden ali luostarialueen ympäri. Sävelmä “Agios o Theos” kaikuu toistuvasti, kirkonkellot soivat ja sisaret laulavat hymnejä. Tunnelma on hengellinen ja harras, mutta juhlan jälkeen muuttuu iloisemmaksi, kun pyhiinvaeltajat jäävät piknikille luostarin viinitarhojen katveeseen. Sattumaa ei ole, että 16.8. on myös uuden viinin siunauspäivä: monet tuovat viiniköynnöksen oksia tai rypäleitä luostariin siunattavaksi. Gerasimoksen juhla on tärkeä kefalonialaisille, jotka kunnioittavat pyhimystä mm. nimenantoperinteissä – Gerasimos on yhä yleinen miehennimi saarella. Vaikka tilaisuus on uskonnollinen, sen myötä kesän juhlakausi saa arvokkaan päätöksen, ennen kuin arkinen elo syksyä kohti alkaa.

Santorini (Thíra)

• 15. elokuuta – Panagía Episkopín kirkkojuhla: Santorinin saaren suurin perinteinen juhla on 15.8. vietettävä Dormitionin juhla Panagía Episkopín kirkolla. Panagía Episkopí on 1100-luvulta peräisin oleva bysanttilainen kirkko Méssa Gonián kylässä, ja se on saaren merkittävin Neitsyt Marialle omistettu pyhäkkö. Juhlapäivän aamuna kirkko täyttyy ääriään myöten: sekä paikalliset santorinilaiset että muualta tulleet pyhiinvaeltajat osallistuvat liturgiaan, jossa kirkon kuuluisa ikoni Neitsyt Mariasta – joka legendan mukaan säilyi ihmeellisesti tuhopoltolta – kunnioitetaan. Palveluksen jälkeen järjestetään usein ikonin lyhyt kulkue lähialueella, minkä aikana kirkonkellot soivat vuolaasti. Uskonnollisten menojen päätyttyä alkaa kansanjuhla: kirkon piha-alueelle ja viereisille kujille on tuotu pitkät pöydät, joille kyläläiset kattavat ruokaa yhteiseen jakoon. Tarjolla on perinteisiä santorinilaisia ruokia, kuten fáva-hernetahnaa, tomatokeftedes-tomaattipyöryköitä ja grillattua kalaa, sekä tietysti paikallista viiniä. Santorinin saarikuoron jäsenet tai paikallinen soittoporukka voivat esittää saaren kansanmusiikkia, ja spontaanisti syntyy myös tanssia – erityisesti vanhemmat sukupolvet laulavat vanhoja saarilauluja. Panagía Episkopín juhla on luonteeltaan harras mutta samalla lämminhenkinen kylätapahtuma, joka on yhdistänyt santorinilaisia sukupolvien ajan. Vaikka Santorini tunnetaan nykyään trendikkäänä matkakohteena, tässä juhlassa korostuu saaren perinteinen puoli ja uskonnollinen perintö.

• Ifestia (elokuun loppupuoli) – Tulivuorifestivaali: Santorinin ehkä näyttävin vuotuinen tapahtuma on Ifestia, eli tulivuoren purkausta esittävä juhla, jota järjestetään elokuun lopulla. Ifestia sai alkunsa 1900-luvun puolivälissä, kun paikalliset matkailuviranomaiset halusivat kunnioittaa Santorinin dramaattista menneisyyttä – muinaista tulivuorenpurkausta – sekä tarjota ikimuistoisen elämyksen saaren vierailijoille. Nykyisin Ifestia-festivaali on vakiintunut perinne. Illan pimetessä tuhannet ihmiset kokoontuvat Firan ja Imerovíglin kallionreunoille sekä risteilyalusten kansille odottamaan spektaakkelia. Kalderan keskellä sijaitsevalle Nea Kameni -tulivuorisaarelle on asetettu ilotulitteita ja räjähteitä. Tapahtuma huipentuu ilotulitusten sarjaan, joka jäljittelee tulivuoren purkautumista: pimeälle taivaalle sinkoaa tulenlieskoja ja värikkäitä räjähdyksiä, ja punaiset soihdut valaisevat kraatterin reunaa. Äänitehosteina jylisevät paukahdukset kaikuvat kallioissa, kuin maa järisisi. Ihmiset hurraavat ja aplodeeraavat – monille sekä paikallisille että turisteille tämä on kesän kohokohta. Usein ilotulitusten jälkeen satama-alueella järjestetään konsertti tai juhlatilaisuus; saattaa olla myös tanssiesityksiä, jossa nuoret esittävät tulenjumala Hefaistokseen liittyvää tarinaa, mistä festivaali on saanut nimensä (Ifestia viittaa Hefaistokseen). Ifestia yhdistää muinaisen luonnonvoiman muiston ja nykypäivän karnevaalihengen, ja siitä on tullut Santorinin “oma” juhla joka päättää elokuun riehakkaasti ja yhteisöllisesti.

Paros

• 15. elokuuta – Panagía Ekatontapylianín kirkkojuhla: Paroksen saaren sydämessä Parikián kaupungissa kohoaa kuuluisa Panagía Ekatontapylianí -kirkko (“Sataportaisten Neitsyt Marian kirkko”), yksi Kreikan vanhimmista kirkkorakennuksista. Elokuun 15. päivä kirkolla järjestetään joka vuosi yksi Egean alueen suurimmista uskonnollisista juhlista. Legendan mukaan kirkossa on sata porttia, joista yksi on yhä kätketty – tämä symboliikka liitetään Neitsyt Marian mysteeriin. Juhlapäivän aamuna kirkkoon virtaa väkeä kaikkialta Kreikasta: Paroksen Neitsyt Maria on kuuluisan ihmeitätekevän ikonin koti, joten pyhiinvaeltajia saapuu kumartamaan ikonia ja rukoilemaan. Arkkipiispa tai pappi johtaa juhlaliturgian, minkä jälkeen Marian ikoni kannetaan ulos ihmisjoukon seuraamana. Parikián rantakadulla etenee kunniavartioiden ympäröimä kulkue, jossa ikonilautaa kantavat merimiehet valkoisissa puvuissaan – tämä on muisto saaren merellisistä perinteistä. Kulkueen jälkeen kaupunki valmistautuu illan iloitteluun: luvassa on ilotulituksia ja juhla Parikián satamassa. Illan tummetessa veneet lähtevät satamasta soihtujen ja valojen koristamina – ne kiertävät lahdella ja ampuvat raketteja taivaalle. Rantaan kokoontuneet ihmiset ihailevat väriloistetta. Samalla satamakadun tavernoista tulvii musiikkia, kun paikalliset muusikot aloittavat soittamisen. Perinteinen nistoriános-viulunsoittosävelmä ja rummutus houkuttelevat tanssijoita; Paroksella on tapana järjestää 15.8. myös tanssikilpailuja, joissa nuoret esittelevät kansallispuvuissaan saaren tansseja. Panagía Ekatontapylianín juhla huokuu sekä uskonnollista hartautta että karnevalistista riemua – se on sekoitus bysanttilaista perinnettä ja kykladilaista elämäniloa, ja se on kuulunut Paroksen elokuuhun sukupolvien ajan.

• 23. elokuuta – Merirosvojuhla Naousássa (Pirate Festival): Paroksen pohjoisosassa Naoussan kalastajakylässä sytytetään elokuun 23. iltana lyhdyt ja kokot, ja koko kylä sukeltaa ajassa taaksepäin 1500-luvulle. Kyseessä on kuuluisa Barbarossa-merirosvojuhla, joka järjestetään joka vuosi yhdeksän päivää Marian juhlan jälkeen. Tapahtuma on historiallinen rekonstruktio: se kunnioittaa vuotta 1537, jolloin merirosvopäällikkö Barbarossa hyökkäsi Naoussaan. Illan hämärtyessä satamaan alkaa kerääntyä “merirosvoja” – kylän nuoret miehet pukeutuvat merirosvoasuihin, mustiin huiveihin ja tekopartoihin, ja naiset sekä lapset esittävät kyläläisiä vanhoissa perinneasuissa. Äkkiä kuuluu rumpujen pärinää ja huutoja: mereltä saapuu veneitä, joista “merirosvot” hyökkäävät rantaan soihtuineen. Alkaa leikillinen taistelu – pamautellaan pienillä kanuunoilla paukkupanoksia, miekkaillaan puumiekoin ja näytellään kaappausta. Kyläläiset “puolustautuvat” heittelemällä vettä ja vilkkuvia valoefektejä käytetään luomaan tulen vaikutelma. Lopulta merirosvot “kukistetaan” ja juhla muuttuu voitonjuhlaksi. Satamalaiturille sytytetään kokonainen kokko, jonka ympärille kaikki kerääntyvät tanssimaan. Soittajat vetävät paikallista viulupolkkaa ja saaren omaa balos-tanssia, jossa parit pyörähtelevät iloisesti. Viini virtaa – Paroksen makeaa Malvasia-viiniä tarjoillaan avoimesti kaikille. Kylän naiset ovat valmistaneet suuren padallisen revithada-tomaattipataa ja grillanneet mustekalaa, joita nyt nautitaan pitkistä pöydistä. Ilta huipentuu ilotulitteisiin, jotka valaisevat Naoussan lahden. Merirosvojuhlan perinne alkoi Naoussassa 1900-luvun alkupuolella pienenä kyläjuhlana Barbarossan hyökkäyksen muistoksi, mutta se hiipui aikaa myöten. 1970-luvulla paikalliset elvyttivät sen matkailun piristämiseksi – ja nykyään se on Paroksen kesän odotetuimpia tapahtumia. Juhla yhdistää hauskalla tavalla historiankerronnan ja yhteisöllisen karnevaalitunnelman, jossa sekä paikalliset että matkailijat temmataan mukaan tanssimaan “merirosvojen” kanssa tähtitaivaan alla.

• 27. elokuuta – Agios Fanouríoksen päivän tavat: Elokuun lopussa Paroksella muistetaan myös Pyhää Fanuriosta, löytötavaroiden ja “ilmestysten” pyhimystä, jonka päivä on 27.8. Vaikka tämä juhla ei ole yhtä näyttävä kuin saaren muut elokuiset tapahtumat, siihen liittyy sympaattinen kotiperinne: monet leipovat Fanurópita-kakun pyhimyksen kunniaksi. Paroksen kylissä, esimerkiksi Ampelásissa, vietetään 27.8. iltamessua Pyhän Fanurioksen kappelikirkossa. Messuun osallistuvat tuovat mukanaan itseleivotun, mausteisen rusinakakun, joka on omistettu pyhimykselle (pyydetään hänen avulla jotain “kadonneen” löytymistä tai elämän suuntaa). Palveluksen jälkeen kakut siunataan, leikataan paloiksi ja jaetaan kaikille läsnäolijoille. Jaon uskotaan tuovan onnea – ja erityisesti naimattomien naisten toivotaan näkevän unessa tuleva sulhonsa Fanurioksen avulla! Vaikka Agios Fanurioksen juhla on pienimuotoinen ja harras, Paroksen kaltaisella perinteikkäällä saarella sekin elää yhä vuosittain; kyläyhteisöt vaalivat muistoa pyhimyksestä, jonka tarina liittyy salaperäisen ikonin löytymiseen Rodoksen saarella. Näin elokuu Paroksella päättyy hieman hiljaisempaan, mutta lempeään nuottiin makean kakun ja naapuri-ilon merkeissä, ennen syyskuun uutta satokautta.

Naxos

• 15. elokuuta – Panagía Drosianí Filótissa: Naxoksen saaren suurin kesäjuhla on 15.8. Filótin vuoristokylässä järjestettävä Neitsyt Marian päivän panigyri. Filóti on Naxoksen kylistä yksi perinteisimpiä, ja siellä sijaitsee 1800-luvulla rakennettu Panagía Filotíssan kirkko, joka on omistettu Neitsyt Marialle. Aamupäivällä kirkko täyttyy kyläläisistä ja vieraista – monet pukeutuvat juhlapäivän kunniaksi Naxoksen kansallispukuun: naiset kirjailtuihin liiveihin ja pitkään hameeseen, miehet polvihousuihin ja saappaisiin. Liturgian ja Neitsyt Marian ikonin kunniakierroksen jälkeen alkaa varsinainen kansanjuhla, josta Filóti on kuuluisa. Kylän keskusaukiolle varjoisien plataanipuiden alle kannetaan pitkät puupöydät ja penkit. Tarjolle tuodaan saaren perinneherkkuja: suurissa padoissa höyryää patáto, eli punaviinissä ja kanelissa haudutettu vuohenlihapata perunoiden kera, sekä alkupaloiksi juustolla täytettyjä zamboni-filotaikinanyyttejä. Viiniä kaadetaan avokätisesti jokaisen maljaan. Pian filotilaiset muusikot – usein saman kylän isä ja pojat – alkavat soittaa viulua, luuttua ja tsabouna-säkkipilliä. Tunnelma sähköistyy, kun ensimmäiset parit nousevat tanssimaan kiitollisuuden tanssia. Erityisesti Filótin juhla tunnetaan pitkästä khorós-tanssistaan: tanssijoiden piiri saattaa kiemurrella koko aukion ympäri, ja johtajana tanssiva vanhin kyläläinen heiluttaa nenäliinaa ilmassa merkinantona kuvioihin. Musiikki kiihtyy, ja tanssi jatkuu lähes tauotta – naxoslaiset ovat ylpeitä kestävyydestään. Illan pimetessä sytytetään lyhtyjä ja myös nuorempi väki liittyy piiriin tanssimaan modernimpia syrtóksia. Filótin Marian päivän juhlalla on vuosisataiset juuret, ja se on koko Naxoksen suurin vuotuinen tapahtuma: jopa 3 000 ihmistä saattaa kokoontua pikkuiseen vuoristokylään tuona päivänä. Juhla on tärkeä identiteetin ylläpitäjä – Filótin asukkaat, joista moni on muuttanut muualle töihin, palaavat aina elokuuksi kotikyläänsä juhlimaan suojeluspyhimystään ja tapaamaan sukuaan.

• 15. elokuuta – Apíranthoksen iltatanssit: Myös Naxoksen toinen tunnettu vuoristokylä, Apíranthos, juhlii 15.8. Neitsyt Mariaa omalla tavallaan. Apíranthosissa päivä alkaa niin ikään juhlajumalanpalveluksella kylän kirkossa. Apíranthos on kuuluisa runonlaulajistaan ja musiikistaan, joten iltapäivällä kirkonmenojen jälkeen kylän kapeilla marmorikaduilla saattaa kuulua mantinádes-kansanlauluja, kun paikalliset riimittelijät loitsivat improvisoituja säkeitä Marian kunniaksi. Illansuussa moni suuntaa kuitenkin Filótiin, jonne Apíranthoksen kyläläiset perinteisesti menevät mukaan suureen juhlaan. Palatessaan yöllä kotikylään apiranthoslaiset eivät malta lopettaa – usein he järjestävät spontaanin jatkojuhlan omassa kylässään: tavernat pysyvät auki, viini virtaa ja saaren vanha tanssi Ballos Naxos pyörähtää käyntiin vielä Apíranthoksenkin aukiolla. Apíranthoksen ja Filótin yhteisjuhlinta kertoo Naxoksen kylistä: keskinäinen ystävyys ja vierailu toistensa panigyreissa on vanha tapa.

• 23. elokuuta – Neitsyt Marian Enniámera: Naxoksella kuten monin paikoin Kreikkaa, vietetään myös 23.8. Neitsyt Marian juhlan ns. “yhdeksäntenä päivänä” (Enniámera tes Panagías). Tämä on Marian taivaaseenottamisen muistojuhla yhdeksän päivää varsinaisen juhlan jälkeen. Naxoksen kylissä, esimerkiksi Tripódiksessa, sytytetään tuona iltana uudelleen kynttilät Panagían ikonille ja lauletaan Marian ylistysveisuja. Osassa kyliä järjestetään pienimuotoinen iltajuhla kiitoksena siitä, että juhlakautena kaikki sujui hyvin. Vaikka Enniámera on enemmänkin uskonnollinen etappi, Naxoksen saariluonteeseen kuuluu silti pienenkin syyn juhlia – kylän pappi saattaa kutsua seurakuntalaiset kirkkopihalle jakamaan kollyva-tarjoiluja (keitettyä vehnää granaattiomenalla ja rusinoilla, joka symboloi elämää ja ylösnousemusta) ja yksi viulisti heläyttää vielä illan päätteeksi pari tanssia nuorille. Näin Marian juhlintajakso päätetään hymyssä suin.

• 29. elokuuta – Agios Ioanniksen yöpiknikit: Elokuun 29. päivä on pyhitetty Johannes Kastajan mestauksen muistolle ortodoksisessa kalenterissa. Naxoksella monet Johanneksen nimeä kantavat pienet kappelit, esimerkiksi Angidian kylän lähellä sijaitseva Agios Ioannis Prodromos, viettävät tuolloin temppelijuhlaa. Illansuussa ihmiset kävelevät tai ajavat kappelin luo, jossa pidetään iltapalvelus kynttilänvalossa. Erikoista on, että tuona päivänä jotkut paastoavat tai syövät vain kylmää ruokaa (Johannes Kastajan kuoleman surun kunniaksi). Palveluksen jälkeen naxoslaiset perheet levittäytyvät kappelin ympäristöön yöpiknikille: he sytyttävät öljylamput ja kaivavat eväskoreistaan esiin piiraita, juustoja ja viiniä. Pienimuotoinen musisointi saattaa alkaa, mutta tunnelma on rauhallisempi kuin muissa elokuun juhlissa – ihmiset muistelevat menneitä ja kertovat tarinoita Johanneksesta lapsilleen. Joillekin nuorille tämä on myös romanttinen ilta: on vanha uskomus, että jos pari näkee yhdessä tähdenlennon elokuun lopun tummalla taivaalla Johanneksen päivän yönä, se tietää onnea ja suojelusta suhteelle. Näin kesän juhlakausi Naxoksella päättyy hartaaseen ja tunnelmalliseen valojen yöhön vuorten sylissä.

Syros

• 15. elokuuta – Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhla: Syroksen saarella elokuun 15. päivän juhlinta on ainutlaatuista koko Kreikassa, sillä Syrosilla kohtaavat sekä ortodoksinen että katolinen kristillinen perinne. Päivä on yleisesti tunnettu Dekapentavgoustos-juhlana. Ortodoksit kokoontuvat Syroksen pääkaupungissa Ermoupolissa Kimisis tis Theotokou -katedraaliin (Dormitionin kirkko), jonka aarteisiin kuuluu jopa Dominikos Theotokópouloksen (El Grecon) maalaama ikoni Neitsyt Mariasta. Juhlaliturgia on juhlava, ja usein paikalla on sekä ortodoksikirkon että paikallishallinnon korkeita edustajia. Palveluksen jälkeen on tapana kantaa tuo kuuluisa ikoni kulkueena pitkin Ermoupolin pääkatuja. Kulkue on vaikuttava: nuoret merimiehet kantavat ikonia, perässä seuraavat kansallispukuiset naiset kynttilät käsissään ja kaupungin filharmoninen orkesteri soittaa surumielistä marssia. Kadunvarsille kerääntyneet ihmiset rukoilevat hiljaa tai liittyvät kulkueen perään. Samaan aikaan Syroksen katolilaiset – joita saarella on merkittävä osa väestöstä – viettävät 15.8. Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhlaa Ano Syroksen kukkulakaupungissa. Siellä sijaitsee Pyhän Yrjön katedraali, jossa pidetään messu ja Marian patsaan kulkue rinteillä. Usein kummankin kirkkokunnan edustajat vierailevat toistensa juhlissa solidaarisuuden hengessä: katolinen piispa saattaa olla läsnä ortodoksien kulkueessa ja ortodoksipappi vierailee katolisella mäellä. Tämä ekumeeninen piirre on Syroksen erityisyys. Illalla juhla jatkuu maallisemmissa merkeissä: Ermoupolin satama-aukio täyttyy ruokakojuista ja esityksistä, kun kaupungissa järjestetään Syra-päivien kesäfestivaali samaan aikaan. Paikalliset perheet juhlivat myös kodeissaan: valmistetaan perinteistä loukoumia (Syroksen makeisia) ja anisviinaa tarjoillaan vieraille. Kylissä, kuten Poseidoniassa, sytytetään rannalle kokkoja Marian kunniaksi – vanha merenkulkijaperinne on, että liekkien valo ohjaa Jumalanäidin siunausta merellä liikkujille. Syroksen 15. elokuuta ilmentää upeasti saaren kaksijakoista kulttuuria ja uskonnollista suvaitsevaisuutta: se on sekä syvästi harras että yhteisöllisen iloinen juhla, jossa niin katoliset kuin ortodoksitkin jakavat keskenään filiá-ystävyyden tervehdyksiä.

• Vironian panigyri Ano Meriassa (16. elokuuta): Syroksen pohjoisosassa Ano Meriassa on pieni Panagía tis Viron -niminen kappeli, jossa vietetään vuosittain 16.8. jatkojuhlaa Neitsyt Marialle. Tarinan mukaan kappeli on nimetty Ateenan Virónan kaupunginosan mukaan niiden syrolaisten kunniaksi, jotka muuttivat sieltä ja rakensivat oman Marian kappelin. Täällä perinteet elävät vaatimattomasti: kyläläiset tuovat omasta puutarhastaan vihanneksia ja viiniä yhteiseen pöytään. Kun pappi on pitänyt lyhyen rukoushetken, ihmiset istuvat kiviaidan ympärillä ja jutustelevat myöhään yöhön. Lauluakin syntyy: moni Syroksen vanha laulu, joissa on italialaisia vaikutteita, saa taas kajahtaa ilmoille. Tämä pienen piirin panigyri kuvastaa Syroksen maalaiskylien henkeä – perinne jatkuu, vaikkei suurta näyttävyyttä olisikaan.

• Syyskesän kulttuuritapahtumat: Vaikka Syros on tunnettu erityisesti pääkaupunkinsa Ermoupolin kulttuurikesästä (mm. Ermoupólia-festivaali), elokuussa näiden modernimpien festivaalien rinnalla järjestetään myös perinteisiä tanssia ja musiikkia esitteleviä iltoja. Esimerkiksi elokuun lopulla on usein reempetika-illanviettoja, joissa soitetaan Syroksen kuuluja rebetiko-sävelmiä (Syros on Markos Vamvakariksen kotisaari). Nämä eivät ole tietyllä pyhimyspäivällä sidottuja, mutta niistäkin on tullut vuosittaisia perinteitä. Paikallinen tanssiyhdistys saattaa järjestää esityksen Miaouli-aukiolla, jossa nuoret tanssivat kansantansseja kruunaamalla kesän. Tällaiset tapahtumat ovat avoimia kaikille ja niissä yhdistyy syrolainen ylpeys omasta perinteestä sekä vieraanvaraisuus matkailijoita kohtaan.

Mykonos

• 15. elokuuta – Panagía Tourlianín luostarijuhla: Vaikka Mykonos tunnetaan kansainvälisesti modernista juhlinnastaan ja yöelämästään, elokuun 15. päivä tuo esiin saaren perinteisemmän puolen. Tänä päivänä vietetään Neitsyt Marian juhlaa etenkin Ano Merán kylässä sijaitsevassa Panagía Tourlianín luostarissa, joka on Mykonoksen hengellinen keskus. Tourlianín luostarin 1700-luvulta peräisin oleva kirkko on omistettu Marian kuolonuneen nukkumiselle, ja sen ikonostaasi on kullattu ja koristeellinen – juhlapäivänä se hohtaa kynttilöiden valossa. Aamulla luostarilla toimitetaan juhlaliturgia, johon osallistuvat saaren uskonnolliset johtajat ja monet paikalliset perheet. Marian ikoni kannetaan luostarin pihalle, jossa sen edessä lauletaan perinteinen Megalos es Koros -hymni. Palveluksen päätyttyä luostarin sisariston johtaja tarjoaa jokaiselle kirkkovieraalle tilkan makeaa viiniä ja palan aspasia-leivosta, perinteen mukaan. Tämän jälkeen Ano Merán keskusaukiolla alkaa kansanjuhla: Mykonoksen kaupunginorkesterin pienyhtye saapuu soittamaan klarinettia ja viulua, ja pitkät pöydät katetaan. Tarjolla on paikallisia ruokia kuten louza-kinkkua ja kopanisti-juustolla voideltuja leipiä. Paikalliset ja uteliaat turistit istuvat sekaisin, kilistelevät laseja ja nauttivat maalaismaisesta tunnelmasta, joka on kaukana Mykonoksen bilemaineesta. Kylän vanhukset kertovat tarinoita siitä, miten Tourlianín luostarin ihmeitätekevä ikoni pelasti saaren kuivuutena aikana – tarinat kulkevat suusta suuhun uusille sukupolville juuri tällaisissa juhlissa. Illemmalla sytytetään pihapiiriin lyhdyt, ja nuoret tanssivat pariaskelia harmonikan tahdissa. Mykonoksella on myös muita pieniä panigyri-juhlia elokuussa: esimerkiksi 26.8. vietetään Agios Fanourios -kappelin nimikkopyhimyksen päivää, jolloin leivotaan fanurópita-kakkuja ja jaetaan naapureille. Mutta Panagía Tourlianín elokuinen juhla pysyy tärkeimpänä – se muistuttaa saarelaisia juuristaan ja tarjoaa vierailijalle erilaisen näkökulman Mykonokseen, sellaisen jossa yhteisön perinteet ja hengellisyys ovat etusijalla edes yhden päivän ajan vuodessa.

• “Xenítes” ja kotikylän paluu: Elokuun uskonnollisissa juhlissa Mykonoksella on myös hienovarainen sosiaalinen merkitys. Monet mykonoslaiset, jotka ovat muuttaneet mantereelle tai ulkomaille työn perässä (niin kutsutut xenítes), palaavat kotisaarelleen nimenomaan elokuun 15. päivän tienoilla viettämään lomaa ja osallistuakseen Tourlianín luostarin juhlaan. Tämä on ikiaikainen ilmiö Kreikan saarilla – kesän pyhimysjuhla toimii epävirallisena sukujen ja ystävien jälleennäkemisen ajankohtana. Mykonoksella, vaikka turismi pyörii vilkkaana, paikalliset perheet ottavat Marian päivän vapaaksi töistä, sulkevat liikkeensä puoleksi päivää ja suuntaavat Ano Meraan. Siellä vaihdetaan kuulumiset, ehkä sovitaan vanhat erimielisyydetkin Marian kasvojen edessä. Illan kuluessa monet sukujen jäsenet lähtevät yhdessä syömään johonkin syrjäisempään rantatavernaan – perinne on, että Marian päivän iltana syödään kalaa (koska paastokausi on päättynyt) ja nostetaan malja perheen hyvinvoinnille. Näin Mykonoksen elokuu kietoo yhteen sekä loisteliaan matkailusaari-imagon että pienen yhteisön solidaarisuuden ja ortodoksiperinteen, tuoden esiin saaren aidot juuret yhden tärkeän päivän ajaksi.

Tinos

• 15. elokuuta – Panagía Evangelistrían suuri pyhiinvaellus: Tinosin saari on koko Kreikan kuuluisin elokuun pyhiinvaelluskohde, ja 15.8. vietettävä Neitsyt Marian päivän juhla Panagía Evangelistrían kirkossa on vertaansa vailla. Panagía Evangelistría (”Ilmestyksen Jumalanäiti”) on vuonna 1823 rakennettu kirkko, josta löytyy Kreikan rakastetuin ikoni Neitsyt Mariasta ja lapsi Kristuksesta. Legendan mukaan nunna Pelagia näki unessa paikan, jonne kaivamalla löytyi tämä ihmeitä tekevä ikoni – juuri ennen Kreikan vapaussotaa. Siitä lähtien elokuun 15. päivä kymmenet tuhannet ihmiset saapuvat Tinosille osoittamaan kunnioitustaan Marialle. Satamaan tulee laivoja kaikista kolkista, ja rinteitä pitkin kirkolle johtavat kadut täyttyvät hitaasti liikkuvasta väkijoukosta. Monet pyhiinvaeltajat tekevät viimeiset metrit kirkolle polvillaan ryömien kiitollisuuden ja hartauden eleenä – tätä varten katuun on jopa asetettu pitkä punainen matto suojaamaan heidän polviaan. Aamulla arkkipiispa ja papisto toimittavat päämessun ulkosalla kirkon edessä olevalle aukiolle koottujen ihmismassojen edessä, sillä kaikki eivät mitenkään mahdu sisälle. Tunnelma on yhtä aikaa juhlallinen ja syvästi hengellinen; monen silmäkulmasta vierii kyynel, kun he viimein näkevät vilauksen kultaisesta ikonista. Messun päätteeksi Marian ihmeitä tekevä ikoni nostetaan ulos ja kannetaan kantotuolissa kulkueena alas satamaan johtavalle tielle – tämä symbolisoi Marian siunausta kaikille lähtijöille ja merellä matkaajille. Samalla muistetaan yhtä historian tapahtumaa: 15.8.1940 Italian laivasto upotti sodan enteinä kreikkalaisen Elli-alukseen Tinosin satamassa, ja tuona hetkenä kirkonkellot soivat surumarssia, mikä sitoi tapahtuman Neitsyt Marian päivään. Nykyisin tuota muistoa kunnioitetaan juhlan yhteydessä sotilasvartiolla ja seppeleenlaskulla mereen, osana kirkkojuhlaa. Päivällä kulkueen jälkeen kaupunki tarjoaa ilmaisia virvokkeita pyhiinvaeltajille: vesi ja makea ouzo-likööri helpottavat uupumusta. Moni perhe levähtää varjossa luostarin pihoilla, jossa diakoni jakaa siunattua artoklasía-leipää (viidestä leivästä leivottu pyhä leipä) kaikille.

  Illan saapuessa Tinosin kaupunki muuttuu toisenlaiseksi juhlakentäksi: pyhiinvaeltajat osa suuntaa koteihinsa, mutta saarelle jääneet ja paikalliset kokoontuvat rannan tavernoihin. Siellä soitto soi – tinolainen tsabouna-säkkipilli ja viulu vetävät rationaalinsa – ja vanhat tanssit kuten ballos ja syrtos keräävät pareja pyörähtelemään katulampun alla. Moni on paastonnut kaksi viikkoa juhlaan valmistautuen, joten nyt herkutellaan: lautasille tilataan paistettua porsasta, kalaa ja runsaasti saaren kuulua malvasia-viiniä. Joskus järjestetään myös pienimuotoisia näytöksiä: paikallinen nuorisoseura saattaa esittää kohtauksen Pelagia-nunnan näystä tai ikonin löytymisestä rannalla. Yhdessä vaiheessa iltaa taivas syttyy hetkeksi ilotulituksin – merkkinä siitä, että juhlapäivä on tuonut valon ihmisten sydämiin.

  Tinosin 15. elokuuta on Kreikan uskonnollisen elämän huipentuma; se on yhdistelmä syvää ortodoksista hartautta ja kansallista yhteenkuuluvuutta. Jokainen kreikkalainen tietää, että Tinos on “Panagían saari”, ja perheet saattavat tehdä tänne elämänsä aikana ainakin yhden pyhiinvaelluksen. Juhlan historia nivoutuu Kreikan historiaan: ikonin löytyminen 1820-luvulla kannusti itsenäisyystaistelijoita, ja toisen maailmansodan aikainen tragedia liitettiin sekin Neitsyt Marian suojelevaan viittaan. Tänä päivänäkin, vuosittain toistuvana perinteenä, elokuun Marian juhla pitää Tinosin keskiössä – ja koko saari valmistautuu siihen viikkoja etukäteen, koristellen kadut, kunnostaen talot ja harjoitellen kuorolauluja. Matkailija, joka sattuu saarelle tuolloin, ei voi olla vaikuttumatta ihmismassan uskosta ja siitä yhteisöllisyyden voimasta, joka muuttaa pienen kykladikaupungin yhdeksi suureksi perheeksi yhden päivän ajaksi.

• Juhlat 15.8. jälkeen (16.–23. elokuuta): Tinosilla Marian juhlaan liittyy myös pidennetty ohjelma. Itse 15.8. juhlallisuuksien jälkeen monet tapahtumat jatkuvat seuraavina päivinä: on kirkkokonsertteja, kansantanssiesityksiä ja luentoja uskonnollisista aiheista. Erityisesti 23. elokuuta, jolloin vietetään Marian taivaaseenottamisen päätöspäivää (Apodosis tis Koimíseos), Tinosin kirkossa järjestetään vielä juhlaliturgia ja iltakulkue. Samaan aikaan satamassa järjestetään Elli-laivan uppoamisen muistojuhla: Kreikan laivaston edustajat ja veteraanit sytyttävät kynttilöitä ja laskevat kukkia veteen. Nämä ylimääräiset juhlapäivät tekevät elokuun jälkipuoliskosta Tinosilla hyvin vilkkaan. Paikalliset ovat ylpeitä perinteestään, ja he sanovatkin: “Tinosilla elokuu on yhtä juhlaa alusta loppuun – Panagía pitää siitä huolen.”

Hydra

• 15. elokuuta – Dormitionin juhla Hydran katedraalissa: Hydra, taiteilijoiden ja merikapteeneiden saari, syttyy eloon 15.8. viettämään Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlaa. Hydran pääkirkko – entinen luostarikirkko – aivan sataman keskuslaiturilla on nimeltään Kimisis tis Theotokou, ja se on omistettu juuri tälle juhlalle. Jo päiviä ennen juhlaa Hydra saa juhlaliputuksen: sataman ympärille ripustetaan pieniä värikkäitä viirejä ja Kreikan sinivalkoisia lippuja, jotka liehuvat tuulessa luoden riemukkaan ilmeen. Juhlapäivän aamuna katedraalissa pidetään juhlaliturgia, jonka ajaaksi monet kaupat ja museotkin sulkevat ovensa – hydralaiset haluavat osallistua juhlaan. Tilaisuus on arvokas: kirkossa sytytetään satoja mehiläisvahakynttilöitä, kuoripojat laulavat bysanttilaisia hymnejä ja papisto suitsuttaa mirhaa. Kun Neitsyt Marian ikoni nostetaan esiin, merimiehet vanhaan tapaan ampuvat kunniaksi pieniä paukkupommeja satamassa (nykyisin tosin symbolisesti, ilman todellista ruutia).

  Liturgian jälkeen alkaa kulkue: kylän papit ja saaren viranomaiset kantavat ikonia läpi Hydran keskusaukion ja rantakatua pitkin. Kulkueella on pitkät perinteet; sen reitti kulkee kaupungin keskeisten muistomerkkien ohi, ja se pysähtyy hetkeksi jokaisen pikkukappelin kohdalla, missä lauletaan rukous. Erityisen koskettava hetki on, kun kulkue pysähtyy sataman suulla Adrianopolin meritaistelun muistomerkillä – Hydra oli keskeinen saari Kreikan vapaustaistelussa, ja hydralaiset kokevat Neitsyt Marian suojelijakseen merelläkin. Kun ikoni palaa katedraaliin, ihmiset asettuvat sen eteen rukoilemaan yksitellen. Sillä välin katedraalin sisäpihalla Hydra-yhteisön naiset alkavat kattaa tarjottavia: tyypillisesti jokaiselle kirkosta tulijalle annetaan pieni kuppi revíthiá-keittoa (kevyt kikhernekeitto), pala fígase-leipää sekä lusikallinen makeaa amygdalotá-mantelimakeista. Nämä ovat Hydran saaren vanhoja reseptejä, joita edelleen tehdään Marian päivän kunniaksi.

  Illan tullen Hydra juhlii myös maallisemmin. Koska Hydra on autoton saari, ihmiset kävelevät rantapromenadilla nauttien merituulesta. Tavernat valmistautuvat illan asiakasryntäykseen: on tapana, että hydralaisperheet kokoontuvat Marian päivän illalliselle suvun kesken, usein johonkin rantaan katettuun pitkään pöytään. Syödään hyrdan kiisseliä (jälkiruokaa, jossa hyydytetään viiniä ja hedelmiä hyytelöksi) ja kohotetaan maljoja. Jos on viikonloppu, kunta saattaa järjestää pienen konserton satamalaiturilla – joskus Hydra Youth Band esiintyy soittaen sekä kansanlauluja että tunnettuja kreikkalaisia sävelmiä. Myös spontaania tanssia syntyy: hydralaiset nuoret tanssivat sirtakia turistien kanssa iloisesti sekaisin, ja vanhemmat saattavat laulaa vanhaa merimieslaulua “Yialo Yialo” (Rannalla rannalla). Tällainen ilta on sekoitus perinteistä ja modernia juhlintaa.

  Hydran Dormition-juhlan juuret ovat syvällä: jo 1800-luvulla luostarikirkon munkit järjestivät 15.8. kansanjuhlan jakamalla ruokaa köyhille ja sytyttämällä tuhansia kynttilöitä satamaan sodissa menehtyneiden merimiesten muistoksi. Nykyisin juhla on ennen kaikkea uskonnollinen mutta myös matkailijoille avoin kokemus. Monet taiteilijat ja kirjailijat, jotka asuvat saarella kesäisin, osallistuvat tähän juhlaan – se inspiroi heitä yhteisöllisyydellään ja visuaalisella kauneudellaan (kynttilöin valaistu luostarin kello torni tähtitaivasta vasten on unohtumaton näky). Hydra 15. elokuuta onkin sekä hiljentymisen että iloisen yhdessäolon päivä, joka muistuttaa saaren asukkaita heidän ainutlaatuisesta historiastaan ja perinteistään.

Patmos

• 15. elokuuta – Panagía Geranoún luostarin yöjuhla: Pyhän Johanneksen saarena tunnettu Patmos on luonteeltaan erityisen hengellinen, ja Neitsyt Marian juhla 15.8. saa sielläkin hartauden sävyjä. Patmoksen kuuluisin Marian pyhättö on saaren pohjoisosassa vuoren huipulla sijaitseva Panagía Geranoú -kappeli. Se on yksi Patmoksen vanhimmista kirkkorakennuksista, ja perimätiedon mukaan paikka oli alun perin antiikin Artemis-jumalattaren temppeli, jonka raunioille kalastajat rakensivat pienen kristillisen kappelin 1600-luvulla. Panagía Geranoún juhla Patmoksella alkaa jo 14.8. illansuussa, jolloin kymmenet perheet lähtevät jalkaisin tai maastoautoilla kohti kappelia. Monet patmoslaiset haluavat ehtiä perille ennen auringonlaskua, koska tapana on ihailla upeaa auringonlaskua Geranoún kukkulalta – samalla rukoillen Neitsyt Mariaa. Auringon laskettua kappelin sisällä alkaa yöpalvelus (esperinos). Pieni kappeli ja sen kallioterassi täyttyvät ihmisistä, osa seisoo ulkona kuunnellen papin laulua tähtien alla. Ilmassa on suitsukkeen ja kesäkukkien tuoksu; ikonit on koristeltu villiastramereteillä, jotka kukkivat juuri elokuussa.

  Heti puolenyön jälkeen, kun 15.8. on virallisesti alkanut, kappelin pihalla räjähtää ilonpaukahdus – tapana on ampua muutama pieni ilotulite Marian kunniaksi. Sitten juhlaväki toivottaa toisilleen: “Chronia polla!” (“Monia vuosia!”) eli onnitellaan juhlapäivän johdosta. Tästä käynnistyy Geranoún kuuluisan yöjuhlan maallinen osuus. Kukkulan juurelle on jo aiemmin päivällä kannettu pitkiä puupenkkejä ja -pöytiä. Patmoksen kyläläiset kantavat nyt koreistaan esiin ruokia: tarjolla on erityisesti xydató-keittoa (lampaanliemi maustettuna etikalla ja kanelilla), joka on Patmoksen juhlaruokaa, sekä grillattua vuohenlihaa. Yksi perinne on olut- ja viinitynnyrin siunaus – pappi pirskottaa hieman viiniä ilmaan ja lukee siunauksen, minkä jälkeen kaikille kaadetaan kupillinen vahvaa paikallista punaviiniä. Patmoslaiset muusikot – usein vain muutama kitaristi ja viulisti – virittävät soittonsa. Alkaa nisiótika-kansantanssien sarja: paikalliset tarttuvat toisiaan kädestä ja muodostavat piirin. Ensimmäisenä tanssitaan Patmoksen oma Patmiotikos, sitten muita Egean saarten tansseja. Musiikki on iloista ja rytmikästä, ja monet ulkopuolisetkin – turistit tai pyhiinvaeltajat muualta Kreikasta – liittyvät rinkiin oppien askelia lennossa. Juhlat Geranoússa kestävät usein aamunkoittoon asti. On vaikuttavaa nähdä, kuinka samat ihmiset, jotka muutamaa tuntia aiemmin seisoivat hartaana kynttilä kädessä kirkossa, tanssivat nyt paljain jaloin kallion tasanteella nauraen ja laulaen. Tämä on Patmoksen hengellisyyden ja elämänilon yhdistelmä parhaimmillaan.

  Aamun ensi valon aikaan juhlijoiden joukosta osa kiipeää vielä kappelin katolle katsomaan auringonnousua – se on kuin symboli Marian taivaaseenottamisesta, uuden päivän koitosta. Sitten vähitellen väki hajaantuu: jotkut laskeutuvat polkua pitkin takaisin Skalan kylään, toiset jatkavat juhlintaa perhepiirissä päivän levon jälkeen. Panagía Geranoún juhla on vuosisatoja vanha perinne, jota Patmoksen saari vaalii. Se on säilynyt yllättävän muuttumattomana: yhä edelleen ihmiset saapuvat paikalle kaíkilla (perinteisillä veneillä) tai jalan kuten ennenkin, kantavat ruoat ja soittimet mukanaan, ja luovat vuoren huipulle yhdeksi yöksi pienen juhlakylän. Tämä ainutkertainen elokuun yö on yksi syy, miksi Patmosta kutsutaan “pyhäksi saareksi”, jossa maallinen ilo ja harras usko kulkevat käsi kädessä.

• 23. elokuuta – Arkin saaren Panagía-juhla: Patmoksen lähistöllä sijaitsee pieni Árkin saari, jossa asuu vain kymmeniä ihmisiä. Elokuun 23. päivänä, Neitsyt Marian “yhdeksäntenä päivänä” (Novena), Árkilla järjestetään kuitenkin yllättävän suuri juhla, josta on tullut myös patmoslaisten yhteinen perinne. Patmoksen ja Lípsin asukkaat suuntaavat tuolloin veneillä Arkin satamaan. Saaressa sijaitsee meren rannalla vaatimaton Panagía–kappeli, jonka pihalla pidetään lyhyt rukoushetki illansuussa 23.8. Heti sen jälkeen alkavat karkelot: Árkin ainoa satamaravintola sekä sen naapuritaverna työntävät pöytänsä ulos yhteiseksi suureksi juhlatilaksi meren äärelle. Kaikki tuovat jotain – Árkin kalastajat lahjoittavat saaliinsa, joista paistetaan grillillä tuoreita sardiineja; patmoslaiset tuovat tynnyreittäin viiniä ja Lipsin saarella tehdään iso kattila giaprakia (viininlehtikääryleitä) tarjolle. Paikalle on kutsuttu myös soittoniekkoja Lipsiltä: vieraileva viulisti ja laulaja aloittavat illan virallisesti soittamalla hitaan kalamatianó-tanssin, johon ensin paikalliset naiset liittyvät. Pian meno yltyy: lauletaan vuorotellen Lipsin, Patmoksen ja Árkin kansanlauluja, tanssit jatkuvat tauotta. Merituuli vilvoittaa tanssijoita, jotka välillä pulahtavat viereiseen rantaveteen kastautumaan ja palaavat sitten takaisin pöytään juomaan lasin soumá-viinaa. Juhla Árkilla kestää myöhään – joskus jopa auringonnousuun, jolloin viimeiset patmoslaiset hyppäävät veneisiinsä ja suuntaavat naapurisaarelleen hieman väsyneinä mutta onnellisina. Arkin Panagía-juhla on osoitus pienten saarien yhteishengestä: vähäväkinen Arki saa tuona päivänä väkimääränsä monikymmenkertaisena vieraista, ja kaikki juhlivat kuin yhtä suurta perhettä. Perinne on alkanut jo sukupolvia sitten, kun Arkin saaren kalastajat pyysivät Patmoksen pappia pitämään heille Marian päivän novena-messun – he lupasivat kestitä papin ruhtinaallisesti. Siitä kehittyi perinne, että patmoslaiset ystävineen tulivat mukaan, ja lopulta siitä tuli instituutio. Nykyisin moni matkailijakin liittyy Arkin iloisiin karkeloihin, ja heidät toivotetaan tervetulleiksi – tarjotaan lasillinen makeaa psiméni-viinaa ja vedetään tanssiin. Tämä elokuinen juhla pienellä saarella todistaa, että Kreikan saariston perinteet elävät voimakkaasti, vaikka puitteet olisivat kuinka vaatimattomat.

Skiathos

• Elokuun alku – Kansainvälinen musiikkifestivaali: Skiathoksen saari aloittaa elokuunsa vuosittain musiikin merkeissä. Heinä–elokuussa järjestettävä Skiathoksen kansainvälinen musiikkifestivaali jatkuu yleensä myös elokuun ensimmäisille päiville. Vaikka kyseessä on moderni tapahtuma, siitä on parissa vuosikymmenessä tullut osa saaren kesäperinnettä. Konsertit pidetään niin Skiathoksen kaupungintalon idyllisellä marmorisella pihalla kuin historiallisessa Evangelístrian luostarissa, joka muuntuu konserttisaliksi iltaisin. Ohjelmisto vaihtelee klassisesta musiikista kreikkalaiseen kansanmusiikkiin ja jazzin säveliin – ajatus on tuoda eri kulttuureja yhteen. Festivaalin perusti joukko paikallisia muusikoita ja ulkomaalaisia vakituisia saarikävijöitä, ja joka vuosi se houkuttelee nimekkäitä esiintyjiä ympäri maailmaa. Matkailijat voivat nauttia esimerkiksi viulun ja pianon duettoillasta tähtitaivaan alla tai kuunnella ajoittain myös perinteisten rebetiko-sävelmien sovituksia. Vaikka festivaali ei ole vuosisatojen vanha, skiathoslaiset alkavat jo odottaa sitä joka kesä – se on osa saaren nykypäivän kulttuurikalenteria ja osoitus avoimuudesta maailmalle, sopien hyvin Skiathoksen kosmopoliittiin henkeen.

• Elokuun puoliväli – Skiathoksen viinijuhla: Perinteisempi paikallinen tapahtuma on skiathoslaisten järjestämä pieni viinifestivaali elokuussa. Skiathos ei ole suuren mittakaavan viinintuottajasaari, mutta sillä on omia viiniviljelmiä ja vanha kotiviinin valmistuksen perinne. Niinpä elokuun lomakaudella saaren viininvalmistajat yhdistävät voimansa ja pitävät yleensä jossain Skiathoksen kylässä – usein Kalivián alueella – viininmaistajaisiin ja kansanjuhlaan yhdistyvän illan. Paikalliset rypälelajikkeet, kuten rosee-sävytteinen Skiathos-rossi, ovat tarjolla, ja vieraat saavat ostaa pienen lasin ja maistella eri talon viinejä. Tarjolla on myös Skiathoksen kotikeittiön herkkuja: tyropitákia (juustopiirakoita), grillattuja sardelleja, oliiveja ja saarelta pyydystettyjä simpukoita. Kun ilta etenee, käynnistyy perinteinen elävä musiikki – usein bouzouki-soittaja aloittaa reippaalla kansansävelmällä, ja juhlavieraat intoutuvat tanssimaan. Koska tapahtuma on epävirallinen, tanssi voi aluksi ujostuttaa, mutta parin viinilasillisen jälkeen turistitkin pyörittävät kalamatianó-askelia kyläläisten opastuksella. Viinijuhlan juuret lienevät jossain 1980-luvulla, jolloin muutama skiathoslainen viininviljelijä päätti markkinoida tuotteitaan kesävieraille rennon illan merkeissä – nyt siitä on tullut jokavuotinen traditio, jota sekä paikalliset että saaren vakituristit odottavat. Sen sanotaan tuovan esiin Skiathoksen “maanläheisen” puolen glamour-rantojen rinnalle.

• 15. elokuuta – Panagía Limbianín luostarin juhla: Skiathoksen uskonnollinen päätapahtuma elokuussa on Panagía Limbianín (tai Limnian) juhla, joka pidetään saaren sisäosissa sijaitsevassa pienessä luostarissa. Panagía Limniá -luostari on saanut nimensä lähistön pienestä metsälammesta, jonka äärellä luostari seisoo rauhallisessa paikassa. 15.8. aamuna luostarin kappelissa pidetään Marian päivän messu, jonka tunnelma on harras ja kodikas – Skiathos on kooltaan pieni, joten paikalla on yleensä vain kymmeniä ihmisiä, pääosin saarelaisia. Messun jälkeen luostarin sisarpiri ja kyläläiset kutsuvat vieraat festiveisille luostarin pihalle: pitkälle kivipöydälle on asetettu kulhoja, joissa höyryää fasolada-papukeittoa (paastonajan ruokana) sekä lautasia, joilla on makeita amarantos-keksejä (perinteisiä aniksella maustettuja rinkeleitä). Nämä valmistetaan aina edellisenä päivänä luostarilla talkoovoimin. Ruokailun jälkeen pihassa lauletaan muutama Marian ylistyslaulu ja toivotetaan hyvää terveyttä kaikille. Vaikka Panagía Limnián juhla ei ole suuri karnevaali, siihen liittyy eräs viehättävä skiathoslainen perinne: monet perheet lähtevät tuolta luostarilta suoraan retkelle – he suuntaavat läheiselle metsärinteelle ja viettävät siellä piknik-päivää sukulaisten kanssa. Tämä tapa juontaa juurensa vanhaan uskomukseen, että Marian päivänä luonto on erityisen suotuisa ja pyhä. Niinpä eväskorit avataan pinjamäntyjen katveessa, lapset poimivat villikukkia ja miehet kertovat tarinoita Skiathoksen suojelupyhimyksestä Triadasta (Pyhä Kolminaisuus), jonka juhla tosin on muualla kalenterissa. Matkailija, joka eksyy Panagía Limnián juhlille, kokee varmasti lämminhenkisen ilmapiirin – skiathoslaiset ottavat vieraat vastaan kuin perheenjäsenet ja saattavat jopa kutsua mukaansa metsän piknikille. Tällainen on pienen saaren yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

• Elokuun loppu – Perinteinen tanssifestivaali: Skiathoksen elokuun lopulle on vakiintunut myös kansantanssin juhla, vaikkakin se usein liukuu syyskuun alkuun. Ennen koulujen alkua paikallinen kulttuuriyhdistys järjestää perinteisen musiikin ja tanssin festivaalin, jossa esiintyy kansantanssiryhmiä niin Skiathokselta kuin muiltakin Sporadien saarilta. Tämä tapahtuma on jatkoa saaren vanhalle Skiathos Dance -festille, jota on järjestetty jo parikymmentä vuotta. Se pidetään yleensä ulkoilmateatterissa tai koulun pihalla. Yleisö näkee upeita kirjailtuja pukuja ja oppii erottamaan vaikkapa thassoslaisen tanssin skiathoslaisesta. Festivaali on vakiintunut osaksi saaren kesää, ja monelle nuorelle tanssijalle se on kohokohta – he pääsevät näyttämään taitojaan kotisaaren yleisölle. Festivaalin perinteen mukaisesti viimeisen yhteistanssin aikana myös katsojat vedetään lavalle opettelemaan askelia, ja illan päätteeksi tarjotaan lasi paikallista viiniä kaikille. Vaikka festivaali on osin kunnan tukema tapahtuma eikä spontaani kyläjuhla, skiathoslaiset pitävät sitä kunnia-asianaan; se on heidän tapansa säilyttää saarensa tanssiperintö globaalissa maailmassa.

Kalymnos

• 15. elokuuta – Panagía Kyra Psilín luostarifestivaali: Kalymnoksen karunkauniilla saarella elokuun 15. päivä merkitsee suurta vaellusta vuorille. Tuolloin juhlitaan Neitsyt Marian päivää erityisesti Panagía Kyra Psilín luostarilla, joka sijaitsee korkealla kukkulalla Vathýksen laakson yläpuolella. “Kyra Psili” tarkoittaa “Korkea Rouva”, viitaten paikan sijaintiin. Aamuvarhain 15.8. kalymnoslaiset lähtevät jalan liikkeelle – monet aloittavat kapuamisensa jo aamuhämärissä välttääkseen päivän kuumuuden. On kunniakysymys pyhiinvaeltaa jalan luostarille, ja monet vanhat mummotkin etenevät hiljakseen sauvoihinsa nojaten ylös kapeaa polkua, välillä psalmia hyräillen. Luostarin pihalle saavuttuaan ihmiset täyttävät pienen kirkon. Liturgia Marian kunniaksi laulaa luostarin pappi, ja kallion seinät kantavat kaikuja pitkälle laaksoon. Palveluksen loputtua jokainen jonottaa vuorollaan suutelemaan luostarin kuuluisaa ikonia – se esittää Mariaa enkelien ympäröimänä ja on saaren suojelusikonina pidetty.

  Sitten alkaa juhla. Luostarin pihalla vapaaehtoiset kyläläiset kantavat esiin suuria höyryviä patoja: yhdessä padassa porisee katsiki stifado (vuohenlihapataa sipulin ja tomaattikastikkeen kera), toisessa padassa odottaa pehmeäksi keitettyä vehnää ja kikherneitä sekoitettuna (ns. “Marian puuroa”), joka on vanha tapa ruokkia pyhiinvaeltajat. Kaikki saavat annoksen, ja pitkille kivipenkeille istahdetaan syömään vieretysten. Kohta nostetaan muovituoppeihin paikallista punaviiniä ja huudetaan: “Yiá mas!” (Terveydeksemme!). Tunnelma kevenee entisestään, kun pari nuorta miestä kaivaa esiin tsambouna-säkkipillin ja rummun. He alkavat soittaa tahdikkaan kalymnoslaisen tanssin, ja muutama nainen tarttuu toisiaan pikkusormista, kohottaa kädet ja aloittaa chorós-tanssin ympäri pihaa. Pian kymmenet ihmiset liittyvät jonoon. Kalymnoksella on omat tanssiperinteensä, joissa näkyy sekä dodekanesialaisia että vähän miksi ei, turkkilaisiakin vaikutteita. Eräs tunnettu tanssi on Issos, jossa otetaan kolme askelta eteen, yksi taakse, ja sitä esitetään usein juuri Marian juhlassa symboloiden menneen kesän askeleita eteen ja syksyn pientä taakse katsomista. Juhla Kyra Psilín luostarilla jatkuu iltapäivään – lopulta ihmiset keräilevät tavaransa, hyvästelevät luostarinsisarukset (jotka saavat paljon kiitoksia vieraanvaraisuudesta) ja lähtevät laskeutumaan polkua takaisin kyliin. Moni vie kotiin palan luostarilla siunattua leipää tai kukkaseppeleen, joka asetettiin Marian ikonille palveluksen ajaksi: sen sanotaan tuovan kotiin siunausta ja onnea.

• 15. elokuuta – Panagía Galatianín juhla Arginontassa: Kalymnoksella samaan päivään mahtuu toinenkin merkittävä Marian juhla, nimittäin Panagía Galatianí -kirkon panigyri Arginontan alueella saaren länsirannikolla. Galatianí tarkoittaa “maitomaista Neitsyttä”, ja nimen taustalla on kirkon ikoni, jossa Maria imettää Jeesus-lasta – harvinainen aihe ortodoksisessa ikonografiassa. Aamupäivällä Arginontan kylän pieni valkoinen kappeli on täynnä paikallisia kalastajia perheineen. Mereltäkin saapuu veneitä rantaan, joista nousseet ihmiset kipuavat kallionrinnettä kappelin luo. Liturgian jälkeen kylän naiset tuovat pyhitetyn galatópita-piirakan, joka on tehty vuohenmaidosta, kananmunista ja sokerista – se leikataan ja jaetaan kaikille nimensäkin mukaisesti (galatópita = “maitopiiras”). Tämä perinne leivottiin aikoinaan kiitokseksi siitä, että Neitsyt Maria suojeli kylän vuohia rutolta: maidosta tehty piirakka symboloi kiitosta yltäkylläisestä maidosta. Kyläjuhlassa tanssitaan, mutta hieman rauhallisemmin kuin Vathýksessa: Arginontan perheillä on tapana kokoontua rantahietikolle ruokailemaan, ja musiikki soi taustalla. Lapset leikkivät rantavedessä, aikuiset juttelevat menneen kesän tapahtumista. Ilta päättyy monilla siihen, että he katsovat auringon laskevan Telendoksen saaren taakse ja rukoilevat hiljaa mielessään vielä kerran Mariaa. Panagía Galatianín juhla on pienimuotoisempi, mutta se on rakas erityisesti Arginontan ja lähiseudun väelle. On tyypillistä, että monet palaavat kotikyliinsä nimenomaan elokuun 15. päivän ajaksi, sillä silloin kaikki haluavat olla siellä, missä heidän esi-isänsäkin olivat – omassa kotikirkossa Mariaa juhlimassa.

• Elokuun loppu – Sponge Diving -festivaali: Kalymnos tunnetaan “sienisaarena”, ja luonnollisesti saarella juhlistetaan myös sukelluksen ja pesusienenkalastuksen perinteitä. Elokuun loppupuolella Kalymnoksella järjestetäänkin vuosittain Sponge Diving Festival, eli pesusienisukelluksen juhla, joka on sekä kunnianosoitus saarensa historialle että viihteellinen tapahtuma. Festivaalin keskuspaikkana on yleensä Pothían satamakaupunki. Rantakadulle kootaan valokuvanäyttely menneistä sukeltajista: mustavalkoisissa kuvissa vanhat kalymnoslaiset bádes-sukeltajat pukeutuneina raskaisiin sukelluspukuihin muistuttavat nuoria nykysukupolvia esi-isiensä rohkeudesta. Päivisin tapahtumaan kuuluu näytösluonteisia sukelluksia: nuoret kalymnoslaiset sukeltajat esittelevät vanhoja tekniikoita, kuten skandalópetra-sukellusta, jossa sukelletaan 10-kiloisen kiven avulla nopeasti syvyyksiin ja takaisin ylös ilman modernia laitteistoa. Nämä näytökset keräävät yleisöä laitureille, ja selostajat kertovat sekä kreikaksi että englanniksi kalymnoslaisten sukeltajien sankaritarinoita ja traagisiakin kohtaloita (moni menetti henkensä tai halvaantui sukeltajantaudin vuoksi ennen nykyaikaa). Illalla festivaali muuttuu juhlaksi: satamalavalla soittaa perinteinen Kalymnos-orkesteri, jossa kuuluu sekä saaren oma lyyransoittoperinne että merimieslaulut. Tanssiryhmät esittävät sukeltajatanssia – koreografia imitoi sukeltajan liikkeitä, raskaita askelia merenpohjassa ja lopussa voitokasta sienen nostoa kohti taivasta, yleisön hurratessa. Tarjolla on myös paikallisia makuja: kalymnoslaiset keittävät suurissa kattiloissa mouriá, täytettyä lampaanvatsaa, joka on perinneruoka juhliin, ja paistavat tuoreita mustekaloja grillissä. Festivaalin juuret ovat 2000-luvun alussa, jolloin haluttiin elvyttää hiipuvaa pesusienialaa symbolisesti. Nyt siitä on tullut jokavuotinen tapahtuma, johon myös saarella olevat matkailijat osallistuvat innolla. Juhla huipentuu usein skandalópetran kilpasukellukseen, jossa nuoret kisaavat, kuka pääsee kivipainon kanssa syvimmälle ja nopeimmin takaisin – voittaja saa symbolisesti “Vuoden merisieni” -palkinnon ja kylänsä ylpeyden. Sponge Diving Festival on osoitus siitä, kuinka Kalymnoksen elokuussa vanhat ammattiperinteet sulautuvat nykypäivän kansanjuhlaksi, joka samalla opettaa uusille polville saaren historiaa.

Karpathos

• 15. elokuuta – Olympos-vuoristokylän Neitsyt Marian juhla: Karpathoksen saaren pohjoisosassa piilossa vuorten uumenissa sijaitsee Ólympos, joka on Kreikan tunnetuimpia perinnekyliä. Mikään ei ole Olympoksessa suurempi juhla kuin Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen päivä 15. elokuuta. Tämä juhla on kylälle niin tärkeä, että sitä valmistellaan viikkoja etukäteen: taloja kalkitaan, tuulimyllyt koristellaan nauhoin ja naiset ompelevat viimeisiä pistoja perinteisiin asuihinsa. Juhlapäivän aamuna Olympoksen Panagían kirkko täyttyy kirjaimellisesti ääriään myöten – jopa parvella ja portailla istuu kansaa. Naiset pukeutuvat kylän perinteiseen asuun: monikerroksiseen kirjailtuun hameeseen, keltaiseen tai punaiseen liiviin, jonka päällä on hopeakolikoilla koristeltu esiliina, ja päässään heillä on huivi, jonka alta näkyy kaksi pitkää palmikkoa. Miehet pukeutuvat mustiin polvihousuihin ja valkoiseen pellavapaitaan, sekä nahkaisiin saappaisiin. Liturgia on juhlava ja pitkä, ja monet kylän vanhukset liikuttuvat kyyneliin – he ovat nähneet tämän juhlan lapsesta saakka joka vuosi. Kirkonmenoja seuraa hidas kunniatanssi kirkon edustalla: ensin kylän vanhimmat miehet kerääntyvät piiriin käsikynkkään. Hiljaisuus laskeutuu, ja yksi miehistä alkaa laulaa vanhaa bysanttilaista hymniä Neitsyt Marialle. Askel askeleelta he lähtevät liikkumaan ympyrää, hyvin verkkaisesti, melkein juhlallisen marssin omaisesti. Tätä tanssia sanotaan “Sousta tis Panagías”, Marian soutuksi, ja se symboloi Marian lempeää poisnukkumista. Vähitellen piiriin liittyvät naiset, mutta he asettuvat miesten taakse omaksi rivikseen – Olympoksen patriarkaalinen perinne näkyy tässäkin. Kun hidas tanssi päättyy, koko kylä kohottaa yhdessä huudon “Zíto i Panagía!” (Eläköön Neitsyt Maria!). Sitten räjähtää ilo. Kylän keskusaukiolle ryntäävät muusikot lyyroineen ja laouto-luuttuineen, ja he aloittavat reippaamman pitikó-tanssin sävelen. Nyt miehet ja naiset tanssivat yhdessä; piirin kärkeen pääsevät perinteisesti edellisenä vuonna avioituneet nuoriparit – heidän sanotaan saavan Marian siunauksen ensimmäisinä. Tanssi pyörii rivakasti, ja laulu on olennainen osa sitä: tanssijat laulavat vuorotellen mantinádes-säkeitä, improvisoituja riimejä, joissa saatetaan toivottaa terveyttä, hedelmällisyyttä tai kiittää Panagíaa.

  Samaan aikaan toisaalla kylässä kylän naiset ovat kattiloiden ääressä: isoimmassa padassa porisee hondrós-vehnä-pataruoka, johon on sekoitettu vuohenlihaa ja kurpitsaa – sitä keitetään tuntikausia juhlaruoaksi. Kun päivätanssit hieman taukoavat iltapäivän kuumuuden vuoksi, ihmiset käyvät syömässä. Tarjolla on myös sitaka-juustolla maustettua pastaa ja tuoretta leipää. Ruokailun jälkeen monet vetäytyvät hetkeksi koteihinsa sulkemaan silmänsä – mutta vain tunniksi tai pariksi.

  Illansuussa juhla jatkuu entistä vauhdikkaammin. Auringon laskiessa Olympoksen nuoret kokoontuvat kylän tuulimyllyjen luo, missä avoimella tasanteella tanssia ja laulua jatketaan. Nyt musiikkiin liittyy askomandoura (karpathoslainen säkkipilli), jonka ääni on kimeä ja hypnoottinen. Sillä säestetään kazamos-tanssia, joka on paikallinen versio syrtóksesta. Tanssijat – paitsi perinteiset asut, monet ovat nyt vaihtaneet kevyempiin vaatteisiin – hyppivät ja kirahtelevat ilosta. Karpathoksen panigyri Olympoksessa on kuuluisa siitä, että tanssi jatkuu kolme päivää. Käytännössä ensimmäinen päivä 15.8. on vilkkain, mutta 16. ja 17. elokuuta kylässä on edelleen vieraita muista kylistä, ja tanssiminen ja juhlinta jatkuvat pienemmissä ryhmissä. Vanha sanonta onkin: “Joka jaksaa Olympoksessa tanssia Marian juhlasta kolme päivää, saa Panagían erityisen suosion”.

  Olympoksen 15. elokuuta on eräs Kreikan autenttisimpia kansanjuhlia. Sen historia on niin vanha, että tarkkaa alkua on vaikea osoittaa – kylä on eristyneen sijaintinsa ansiosta säilyttänyt antiikin, bysantin ja venezian aikaiset tavat poikkeuksellisen hyvin. Vielä 1900-luvun puolivälissä juhlaan saattoi kuulua pakanallisiakin elementtejä, kuten viljelysesineiden siunaamista tanssin lomassa, mutta nykyään ne on sulautettu kirkolliseen kontekstiin. Matkailijoille Olympoksen juhla on kuin aikamatka menneeseen: heitä toki saapuu juhlaan, mutta kylä pitää kiinni periaatteestaan – vieraat ovat tervetulleita, kunhan kunnioittavat pukukoodeja (naiset usein pukeutuvat pitkiin hameisiin, miehet housuihin eikä shortseihin juhlassa) ja eivät häiritse pyhiä hetkiä. Karpathoslaiset ovat ylpeitä perinteistään, ja Olympos on heidän lippulaivansa – elokuun juhlassa he osoittavat, että vaikka maailma muuttuu, heidän vuoristokylänsä syke sykkii yhä vanhaan tahtiin, viulun ja lyyran johdattamana.

• 28.–29. elokuuta – Agios Ioannis Vroukoundassa: Karpathoksen elokuiseen juhlakalenteriin kuuluu myös toinen ainutlaatuinen ja intensiivinen tapahtuma: 28.–29.8. järjestettävä Agios Ioannis -juhla Vroukoundan luolassa. Vroukounda on muinainen luolakirkko syrjäisessä luodossa Karpathoksen luoteiskulmalla, minne pääsee vain patikoiden tai veneellä meritse. Agios Ioannis (Johannes Kastaja) on Karpathoksen suojeluspyhimyksiä, ja hänen mestauksensa muistopäivänä 29. elokuuta Vroukoundassa on satojen ihmisten yövalvojaiset. Juhla alkaa jo 28. päivän aamuna, kun Olympos- ja Avlona-kylistä lähtee joukolla väkeä kulkemaan alas kohti merenrantaa. Monet ovat lastanneet muulit täyteen patjoja, ruokaa ja soittimia – he aikovat yöpyä luolassa. Päivällä kulkue saapuu Vroukoundan rantaan, missä pieni vene odottaa. Veneellä saavutaan luolan suulle, ja sisään astuttaessa jokainen sytyttää tuohuksen. Ilta pimenee luolan ulkopuolella, mutta sisällä sadat kynttilät valaisevat kalkkikiviseinät. Pappi johtaa rukoushetken Johannekselle, ja sen jälkeen – ehkä dramaattisimpana hetkenä – luolan suulla särjetään hiljaisuus: perinteisesti eräs vanha suku on vastuussa dynamiittipanoksesta, joka jylähtää luolan suulla symboloiden Johanneksen taivaaseen astumista (nykyään käytetään turvallisempia ääni- ja valopanoksia). Tämän jälkeen ihmiset huokaavat ja moni suutelee vieressä olevaa pyhimyksen ikonia.

  Yö laskeutuu. Nuotiot sytytetään luolan edustalle, ja ruoanlaitto alkaa. Samalla soittajat – jotka hekin ovat kantaneet viulut ja luutut mukanaan – virittelevät. Yöjuhla Vroukoundassa on legendaarinen: musiikki ja tanssi jatkuvat läpi yön. Karpathoslaiset tanssivat paljain jaloin rantahiekalla, ja luolan sisällä nukkuu niitä, jotka eivät jaksa valvoa. Sukupolvien ketju on konkreettisesti läsnä: vanhat isoäidit kertovat nuotiolla tarinoita Johanneksesta ja tarunomaisista olennoista, nuoret kuuntelevat päät sylissä. Viulu soittaa surumielistä melodiaa, ja laulu kiirii hiljaa pitkin kallioita.

  Aamunkoitteessa 29.8. pappi pitää juhlaliturgian luolassa – yön juhlineet ihmiset hiljenevät jälleen rukoukseen. Ehtoollisen jälkeen luolan suulta katsotaan, kun aurinko nousee Egean meren takaa. Monet sanovat tuntevansa kuin pyhän Johanneksen itsensä läsnäolon tuona hetkenä. Sitten väki alkaa kerätä tavaroitaan, ja he palaavat joko veneillä tai jalan takaisin kyliinsä. Jäljelle jää nuotioiden tuhkat ja luolaan kootut kukkaseppeleet. Agios Ioanniksen juhla Vroukoundassa on Karpathoksen perinteistä kenties intensiivisin: se yhdistää fyysisen ponnistuksen (vaellus tai venematka), hengellisen palvonnan ja yhteisöllisen riemun ainutkertaisella tavalla. Sen sanotaan olevan peräisin jo antiikin ajalta – luola oli pyhä paikka kauan ennen kristinuskoa – ja Johanneksen juhla asettui jatkumona muinaisille Apollon-juhlille. Nykykarpathoslaisille se on osoitus, että he pystyvät yhä elämään päiväksi kuten esi-isänsä: ilman mukavuuksia, luonnon helmassa, laulun ja uskon voimalla.

Ikaria

• Elokuu – Ikaria, “panigyrien kuningatar”: Ikaria tunnetaan kautta Kreikan vilkkaista ja kestävistä kyläjuhlistaan, panigyrista, ja erityisesti elokuu on niiden huippusesonkia saarella. Ikarialaiset sanovatkin, että heidän saarellaan on aina jossain juhlat – ja keskikesällä se korostuu. Elokuun puoliväli, Marian juhlan aika, on Ikariassa sarja toinen toistaan suurempia tanssiaisia. Useat kylät, kuten Lagada, Christos Raches, Gialiskari ja Kouniadoi, järjestävät jokainen oman panigyrinsa eri päivinä elokuussa, usein ajoitettuna 15.8. paikkeille.

  Tyypillinen ikarialainen panigyri alkaa vasta illansuussa. Esimerkiksi 15.8. paikkeilla Lagadan kylässä aletaan noin klo 21 kokoontua kylän keskusaukiolle, jossa pitkät puupöydät on aseteltu kehään avoimen tanssitilan ympärille. Kyläyhdistyksen miehet ovat koko päivän valmistelleet ruokaa – Ikariassa kiliáfi, eli pitkään haudutettu vuohenliha riisin ja tomaattien kera, on perinteinen juhlaruoka. Sitä myydään edullisesti annoksina jokaiselle nälkäiselle, ja kaupan päälle saa lasin vahvaa kotona pantua punaviiniä, josta Ikaria on kuuluisa (monet liittävät saaren asukkaiden kuuluisan pitkäikäisyyden tähän ikarilaiseen viiniin!). Noin klo 23 musiikki alkaa: lavalle nousee paikallinen orkesteri, joka soittaa ikarialaista kansanmusiikkia – siinä keskeisin soitin on viulu, jota säestävät kitara ja laouto. Ensimmäisen kappaleen on aina oltava Ikariotikos. Se on reipas 8/8-tahdissa kulkeva tanssi, Ikariansaarten ylpeys. Hetkessä nuoret ja vanhat, paikalliset ja matkailijat tarttuvat toisiaan vyötäisiltä ja ryntäävät tanssilavan täyteen muodostamaan pitkän, mutkittelevan piirin. Ikariotikos on nopeatempoinen; tanssijat hyppivät ja tekevät polvikoukistuksia musiikin kiihtyessä. Orkesteri saattaa soittaa samaa kappaletta 15 minuuttia putkeen – ja piiri pyörii väsymättä. Ikariassa sanotaan, että vauvakin oppii tanssimaan ennen kuin kävelemään, ja kun panigyriä katsoo, väite vaikuttaa uskottavalta: aivan pienetkin lapset tepastelevat mukana piirin sisällä isovanhempiensa kannustamina.

  Juhlat jatkuvat läpi yön. Tarjoilu pelaa – väsymätön vapaaehtoinen täyttää viinikannua aina uudestaan, ja ruokaakin on usein aamuun saakka saatavilla, sillä lihaa on keitetty sadoille. Noin klo 2 yöllä pidetään pieni tauko virallisessa ohjelmassa: silloin moni vetäytyy pariksi minuutiksi katsomaan tähtiä tai vilvoittelemaan. Tänä hetkenä Ikariassa on vanha tapa – ne, jotka aikovat kosia, saattavat viedä rakastettunsa tanssilavan sivuun kuiskaamaan korvaan elämänkumppanuudesta. Elokuu on saarella suosittu kosintakuukausi, ehkä siksi että yhteinen tanssi on tuonut parit lähemmäksi toisiaan.

  Tauon jälkeen tempo vain yltyy. Orkesteri vaihtaa laulajaa: iäkäs laulajatar ottaa mikrofonin ja heläyttää ikivihreän “Myrodhíes”-kappaleen, valssin, joka on omistettu ikarialaisille yrteille ja tuoksuille. Parit tanssivat valssia tähtitaivaan alla – näky on melkein epätodellinen: Kreikan saarilla valssi ei ole tavallista, mutta Ikaria on aina tehnyt asiat omalla tavallaan. Pian palataan reippaampiin tansseihin; moni hyppää taas ikariotikos-piiriin, toiset kokeilevat syyrialaista tanssia (jos vierailevia muusikoita on tuotu). Kello 5 aamulla kylä pimeässä, vain lamppujen ja ensikajoavan aamunkoiton valaistessa, on yhä kymmeniä ihmisiä tanssimassa. Tällaisia juhlia Ikariassa pidetään vuorotellen pitkin elokuuta. Suosituimmat, kuten Christos Rachesin panigyri 15.8., keräävät satoja ellei tuhansia ihmisiä. Christos Rachesissa erityistä on, että juhla-alueelle tuodaan myös vuohiaitaus: legendan mukaan jokainen juhlaan tullut vuohi lahjoitetaan kyläyhteisölle, ja aamulla arvotaan yksi juhlayön yli kestäneistä tanssijoista, jolle annetaan vuohi palkinnoksi sitkeydestä! Tällaiset piloja ja leikkejä sisältävät perinteet elävät Ikariassa vahvoina.

  Ikariaa kutsutaan “panigyrien kuningattareksi” syystä: sen asukkaat todella rakastavat juhlia. Perinne on vanha – alun perin pyhimysten nimikkopäiviä juhlittiin kirkkokylien suojelijoina, mutta Ikarialla ne saivat maallisen sävyn 1900-luvun alussa, kun saarelle kehittyi vahva vasemmistolainen ja vapaa-ajattelijakulttuuri. Uskonnollinen sisältö on toki yhä läsnä (kaikki panigyrit alkavat aina liturgialla illalla klo 19), mutta painotus on yhdessäolon juhlassa. Ikarialaisten mukaan tanssi ja viini ovat heille elämän eliksiiri – ne pitävät heidät nuorina. Matkailijat ovat yhä enemmän löytäneet tiensä Ikariaan juuri panigyrien perässä, ja nykyään juhlissa voikin kuulla kielten sekamelskaa. Paikalliset suhtautuvat vieraisiin vieraanvaraisesti: on tavallista, että tuntemattomalle ojennetaan lautasellinen ruokaa “ota, syö, juo, tanssi!”. Ikarian panigyrit jatkuvat niin kauan kuin on tanssijoita pystyssä. Niitä on saarella elokuussa melkein joka viikonloppuna parikin eri kylissä, ja monet reissaajat kiertävätkin kylästä toiseen “panigyri-hypellä”. Saarelaiset ovat jopa painattaneet kalenterin panigyrista, jotta kukaan ei jää paitsi yhdestäkään. Tämä on ainutlaatuista Kreikassa. Ikaria osoittaa, että perinteet voivat olla elinvoimaisia ja houkutella yhteen eri taustoista tulevia ihmisiä – lopulta tanssissa kaikki puhuvat samaa kieltä.

Lesbos (Lesvos)

• 15. elokuuta – Panagía tis Agiasoún pyhiinvaellus: Lesboksen saaren suurin uskonnollinen juhla elokuussa tapahtuu vuorten keskellä sijaitsevassa Agiásoksen pikkukaupungissa. Agiásos tunnetaan kulttuurin kehtona ja erityisesti Neitsyt Marian ikonin sijaintipaikkana. Siellä oleva Panagía Agiasoún kirkko kätkee sisäänsä hyvin vanhan Marian ikonin, jonka sanotaan tulleen 800-luvulla salakuljetetuksi Bysantista pakoon ikonoklastivainoja. Ikonilla uskotaan olevan parantavia voimia, ja siksi Agiásos on tärkeä pyhiinvaelluskohde etenkin 15.8. ympärillä. Jopa päiviä ennen juhlaa monet aloittavat jalkaisin pyhiinvaelluksen Lesboksen pääkaupungista Mytilínistä kohti Agiásosta – matkaa on noin 25 kilometriä ylämäkeen. He kulkevat yöllä tai varhain aamulla välttääkseen paahteen. Perillä Agiásoksessa he suuntaavat suoraan kirkolle, jossa polvistuvat ikonin eteen tuohus kädessään ja jättävät usein hopeisen tamas-lahjan (pieni metallinen laatta, jossa esitetään sitä ruumiinosaa tai asiaa, johon rukoillaan apua, esim. silmä, jalka tai laiva).

  Itse 15. elokuuta aamuna Agiásoksen kapeat kadut ovat täynnä väkeä ja markkinakojuja. Kirkon edusta peittyy polvistuneista ihmisistä, jotka osallistuvat ulkona pidettävään päämessuun. Kun piispa nostaa ikonin näytille, väkijoukko reagoi voimakkaasti: huudetaan “Panagía, voithía mas!” (Neitsyt Maria, auta meitä!) ja monet itkevät liikutuksesta. Messun päätteeksi alkaa ikonin kulkue: vahvat kylän miehet kantavat painavaa, hopeoitua ikonia olkapäillään, ja kulkevat hitaasti ympäri kaupungin pääkadun. Reitti on vuosisatainen: se symboloi pyhän suojeluksen levittäytymistä koko kylän ylle. Balconien kaiteilla on ripustettu kirkkaita itämaisia mattoja ja silkkihuiveja kunniaksi; naiset heittävät niiltä kukkien terälehtiä ikonin päälle sen ohittaessa. Kulkueen perässä soittaa Agiásoksen kuulu puhallinorkesteri, joka on toiminut jo 1800-luvulta – se esittää vuoroin bysanttilaista hymniä ja vuoroin Lesboksen saaren omaa surumarssia.

  Kun kulkue palaa kirkkoon, väki hajaantuu torille. Siellä alkaa heti kansanjuhla: Agiásoksen torilla soi nimittäin yhtäkkiä rempseä klarinetti-viuluyhtye, ja käynnistyy iloinen Lesviakós-tanssi. Pyhiinvaeltajat, jotka juuri äsken olivat hartaina, liittyvät nyt ringissä pyöriviin tanssijoihin – lesboslaiset tunnetaan siitä, että uskonto ja iloisuus kulkevat heillä lomittain. Toria ympäröivissä kaupoissa myydään paikallista Agiasos-saviastioita, joihin monet matkailijat tarttuvat muistoksi (Agiásos on kuuluisa keramiikastaan). Myös loukoumi-makeisia ja mastiksi-likööriä löytyy kojuista. Ruoaksi juhlassa tarjoillaan usein gíkapro, eli erittäin mureaksi haudutettua vanhan pukin lihaa kanelilla maustetussa kastikkeessa – se on Agiásoksen perinneherkku, ja sen sanotaan antavan pyhiinvaeltajille voimaa kävelymatkaan takaisin.

  Illan lähestyessä monet pyhiinvaeltajat aloittavat paluumatkan Mytilíniin. Jotkut jäävät kuitenkin yöksi Agiásokseen – ja hyvä niin, sillä Marian päivän iltana kylä tunnetaan myös toisesta perinteestään: omintzakia-revyy. Agiásos on kuuluisa karnevaalistaan, mutta myös elokuussa jotkut paikalliset teatterinharrastajat saattavat järjestää torille pienen humoristisen näytelmän, jossa kommentoidaan pilke silmäkulmassa ajankohtaisia tapahtumia ja politiikkaa Lesboksen murteella. Tämä traditio on peräisin 1900-luvun alun “Omilos”–teatteriseurueelta, ja Agiásoksessa osataan arvostaa satiiria – jopa Marian juhlan iltana nauru raikaa pilkkapuhenäytelmän aikana, ikään kuin arkisempi elämä ottaisi vallan pyhän päivän päätteeksi. Paikalliset sanovatkin: “Panagía päivällä, Aristofanes illalla” viitaten siihen, että ensin kumarretaan pyhää, sitten nauretaan ihmisten heikkouksille.

  Kaiken kaikkiaan Lesboksen Marian juhla Agiásoksessa on vaikuttava yhdistelmä syvää hengellisyyttä ja lesboslaista kansankulttuuria. Se on säilynyt vuosikymmenten halki melko muuttumattomana – lukuun ottamatta, että pyhiinvaeltajien määrät kasvoivat huomattavasti 1960–1970-luvuilla ja jälleen viime vuosina kotimaan matkailun suosion myötä. Yhä moni lesboslainen, jopa nuoret, pitävät tärkeänä tehdä ainakin kerran elämässään jalan pyhiinvaellus Agiásokseen 15.8. Ja melkein jokaisella perheellä on kertomus jostain ihmeparantumisesta tai rukousvastauksesta, jonka he liittävät Panagía Agiásosan ikoniin. Siksi juhla on saaralaisten identiteetin ytimessä. Matkailija, joka osallistuu juhlaan, saa kokea palan aitoa Lesboksen sielua – liikutuksen kyynelien, suitsukkeen tuoksun, klarinetin vilkkaan polkan ja mastiksinmakean naurun sekoituksena.

• Muut elokuun perinnejuhlat Lesboksella: Marian päivän lisäksi Lesboksen saarella on elokuussa muitakin paikallisia perinteitä. Moni kylä viettää omien suojeluspyhimystensä päiviä kansanjuhlien muodossa. Esimerkiksi Agia Paraskevin kylässä tosin isoin tapahtuma on jo heinäkuussa (kuuluisa härkäjuhla), mutta elokuussa voi mainita Plomárissa pidettävän ouzo-festivaalin, josta on tullut jokavuotinen tapa: Plomari on ouzon, anisviinan, kotikaupunki, ja siellä ouzotislaamot esittelevät tuotteitaan maistatuksin ja elävän musiikin säestyksellä – tapahtuma on puolet markkinointia, puolet paikallisjuhlaa, ja monet saarelaiset suuntaavat sinne elokuun lopulla. Myös Molivosissa järjestetään usein elokuussa keskiaikaisen linnoituksen festivaali, jossa tosin on enemmänkin keskiaikaiset markkinat ja konsertteja kuin perinteistä kansanperinnettä. Varsinaisista uskonnollis-kansanomaisista juhlista Marian päivä on kuitenkin se, joka hallitsee Lesboksen elokuuta. Eikä pidä unohtaa, että 15.8. on nimipäivä monille: Panagiotis, Maria, Despina, Marios – he viettävät nimipäiväänsä ja usein järjestävät omia kotijuhliaan tuona iltana. Lesboksen kylien kaduilla saattaakin Marian päivän iltana kuulua monesta portista kotoisaa juhlintaa: grillataan lampaanvartaita perheen kesken ja tanssitaan radiosta soivan zeibekiko-kappaleen tahtiin. Saarelaiset sanovat, että kesä päättyy vasta, kun Panagían nimipäivä on juhlittu – ja sen jälkeen voi syksy tehdä tuloaan. Elokuu on siis Lesboksella todellinen juhlakuukausi, joka huipentuu Marian päivään mutta jonka jälkimainingit jatkuvat ihmisten muistoissa ja tarinoissa pitkälle eteenpäin.