Kreikan saarten syyskuiset perinteiset tapahtumat

Kreeta

Kreeta rauhoittuu hieman vilkkaiden kesäkuukausien jälkeen, mutta syyskuussa saarella vietetään yhä useita vuotuisia perinnejuhlia. Sadonkorjuun aika näkyy etenkin viiniviljelmillä: syyskuun alussa alkaa viinirypäleiden korjuu, trýgos, joka on kreikkalaisille muutakin kuin maataloustyötä. Monissa kylissä järjestetään sadonkorjuujuhlia, joissa paikalliset kokoontuvat polkemaan rypäleitä viiniksi, soittavat perinteistä kreetalaista musiikkia lyyroineen ja lautoineen sekä tanssivat pentozalia. Vieraille tarjotaan tuoreesta rypälemehusta keitettyä moustalevriá-vanukasta ja vastapuristettua viiniä. Sadonkorjuujuhlat ovat säilyttäneet vuosisataisen yhteisöllisyyden: ne saivat alkunsa, kun koko kylä auttoi toisiaan korjaamaan sadon ja työrupeaman päätteeksi isäntä kiitti avusta yhteisellä kestituksella.

Syyskuun 8. päivänä Kreetalla juhlitaan Neitsyt Marian syntymäpäivää. Erityisen kuuluisa on Panagía Myriokefalán luostarin juhla Rethymnón maakunnassa. Tuhannet uskovaiset pyhiinvaeltavat tuohon vuorten suojassa sijaitsevaan vanhaan luostariin, jossa pidetään juhlallinen jumalanpalvelus Neitsyt Marian kunniaksi. Myriokefalán luostari on tunnettu ihmeitätekevästä ikonistaan, ja Marian syntymäjuhlasta on vuosisatojen mittaan kasvanut yksi Länsi-Kreetan tärkeimmistä kirkollisista tapahtumista. Juhlien hengellisen osuuden jälkeen läheisessä Myriokefalán kylässä tunnelma muuttuu riehakkaaksi: perheet ja naapurit levittäytyvät pitkien pöytien ääreen nauttimaan grillattua karitsaa, paikallista viiniä ja rakí-viinaa, ja kreetalaiset tanssit jatkuvat yli keskiyön.

Syyskuun puolivälissä Kreetalla alkaa perinteinen uuden viinan valmistuskausi. Tsikoudiá eli raki on väkevää viinaa, jota tislataan viinirypäleiden puristusjätteestä. Chanián seudulla järjestetään joka vuosi syyskuun 15. päivän jälkeen Tsikoudia-festivaali, jonka myötävanhat tislaukseen liittyvät tavat heräävät henkiin. Kylissä lämmitetään pieniä kuparipannuja ja aloitetaan rakin tislausnäytökset; ilmassa tuoksuu käynyt rypälemäski. Ihmiset kokoontuvat maistamaan uutta tulista tsikoudiaa, paahtavat sillä maljoja ja nauttivat pitopöydistä Kreetan keittiön herkkuja – etanoita, antikristo-lampaanpaistia ja tuoreita juustoja. Musiikki kuuluu oleellisena osana raki-juhlaan: hanuri ja lyyra soivat, ja monet intoutuvat tanssimaan. Tunnelma on hilpeän rento, ja niin vanhat kuin nuoret juhlivat yhdessä kesän sadon antimien kunniaksi.

Rodos

Rodoksen saarella syyskuu on yhä vilkasta juhla-aikaa, sillä useat paikalliset vuotuisjuhlat ajoittuvat tälle kuukaudelle. Merkittävin on Panagía Tsambíkan juhla 7.–8. syyskuuta. Ylhäällä Tsambíkan vuoren rinteellä, lähellä Archángeloksen kylää, sijaitsee Neitsyt Marialle pyhitetty Tsambíkan luostari. Marian syntymäpäivänä 8.9. luostarissa pidetään suuri kirkkojuhla, jonne rodoslaiset vaeltavat jopa paljain jaloin vanhan lupauksen mukaan. Legenda kertoo luostarissa olevan ikonin auttaneen lapsettomia naisia saamaan lapsen, joten etenkin naiset kiipeävät 300 askelman pyhiinvaellusreitinkin hartaina. Juhlaliturgian jälkeen luostarin pihalla soitto ja tanssi alkavat: kansanmusiikkiorkesterit säestävät, kun perheet nauttivat soumá-viinaa ja rusinapullia ja tanssivat Dodekanesian saarille tyypillisiä ballos-tansseja. Tsambíkan juhla yhdistää rodoslaisten uskonnollisen hartaan perinteen ja iloisen kyläjuhlan ilmapiirin ainutlaatuisella tavalla.

Syyskuussa juhlitaan myös Rodoksen kuulua viiniä. Vuorten juurella Embónaksen viinikylässä järjestetään vuosittainen viinifestivaali, tyypillisesti syyskuun alkupäivinä sadonkorjuun päätteeksi. Embónaksen viinintuottajat tarjoavat tapahtumassa omia viinejään maisteltavaksi, ja kylän naiset valmistavat moustálevria-rypälehyytelöä sekä muita viinirypäleistä tehtyjä herkkuja. Vieraat saavat vaellella viinitynnyrien välissä lasi kädessä ja seurata perinteistä viininvalmistusta. Ilta huipentuu viinifestivaalin tanssiaisiin: kylän torille kerääntyy kansallispukuisia tanssiryhmiä, jotka esittävät rodoslaisia tansseja, ja lopuksi koko yleisö yhtyy pyörteeseen paikallisen lyyran ja laulun tahdissa. Viinijuhlan juuret ovat vahvasti maaseudun sadonkorjuuperinteessä – ennen muinoin uuden viinin valmistuminen oli syy koota kylä yhteen juhlimaan, ja sama vieraanvarainen tunnelma on aistittavissa Embónaksen syyskuisessa illassa.

Rodoksen kaupungissa syyskuu tuo vielä yhden annoksen kulttuurielämää: kuukausi on usein omistettu ”Musiikin Päiville”, eräänlaiselle musiikkifestivaalille, jolloin keskiaikaisen vanhankaupungin näyttämöillä kuullaan konsertti-iltoja. Historiallinen Melina Merkouri -vallihautateatteri täyttyy syysiltaisin sekä paikallisten että matkailijoiden iloksi, kun saarella esiintyy niin kreikkalaisia kansanmusiikkiyhtyeitä kuin klassisen musiikin kokoonpanoja. Vaikka kyse ei ole ikivanhasta perinteestä vaan uudesta vuosittaisesta tapahtumasta, on se vakiintunut osaksi Rodoksen syksyä. Musiikkiesitykset linnoitusmuurien katveessa muistuttavat saaren monikerroksisesta kulttuuriperinnöstä – onhan Rodos ollut kautta aikojen taiteen ja historian kohtauspaikka.

Korfu

Joonianmeren vehreällä Korfulla syyskuu tarjoaa sarjan pieniä mutta eläviä kyläjuhlia eri puolilla saarta. Monet niistä liittyvät kirkolliseen kalenteriin: esimerkiksi Neitsyt Marian syntymä 8. syyskuuta on juhlapäivä useassa korfulaiskylässä. Sinä päivänä kylien kirkot – vaikkapa Afrán, Sinarádesin tai Potamóksen kirkkopihat – täyttyvät ihmisistä jo varhain aamulla jumalanpalvelusta varten. Messun jälkeen virallinen tunnelma vaihtuu iloiseen yhdessäoloon: kylän aukioille kannetaan pitkät pöydät, joille paikalliset perheet tuovat kotitekoisia ruokiaan yhteiseen pitoon. Tarjolla on usein sofrito-vasikkaa, pastitsáda-pataa ja muuta korfulaista erikoisuutta, ja kylän viinit sekä kumquat-liköörit virtaavat laseihin. Haitari- ja viulumusiikki kutsuvat piiriin tanssimaan, ja vieraatkin ovat tervetulleita oppimaan Ionian saarille ominaisia tanssiaskeleita. Näissä Neitsyt Marian päivän panigyri-juhlissa korostuu yhteisöllisyys – saman kylän asukkaat, kotona asuvat ja kauempaa palanneet, viettävät päivän kuin yhtenä perheenä.

Syyskuun 14. päivä koittaa Pyhän Ristin ylentämisen juhla, jota vietetään erityisesti Korfun pohjoisosissa. Sidárin lomakylän lähellä sijaitsee Agios Ioánniksen luostari, jossa tämä kirkollinen juhla herää henkiin joka vuosi. Ensin luostarin kirkossa toimitetaan juhlaliturgia Ristin kunniaksi – perinteen mukaan pappi siunaakin basilikalla koristellun ristin ja nostaa sen korkealle seurakunnan ylle. Illansuussa uskonnollinen juhla laajenee kansanjuhlaksi Sidárin rantakadulle: paikalliset tanssiryhmät esiintyvät, kovaäänisistä kuuluu sekä kansanmusiikkia että modernimpia säveliä, ja alueen tavernat tarjoavat juhlayleisölle pieniä maistiaisia kuten marinoituja sardiineja ja paikallista viiniä. Ristin juhlapäivä on Korfulla ikään kuin kesän päättäjäisjuhla, jossa pyhä ja maallinen yhdistyvät hyväntuuliseksi tapahtumaksi meren äärellä.

Syyskuun loppupuolella korfulaiset kunnioittavat saaren suojeluspyhimystä ja oman historiansa merkkihenkilöitä. Pyhän Johannes Teologin (evankelista Johanneksen) muistopäivää 26. syyskuuta vietetään Korfun kaupungissa ja Karousádesin kylässä. Kaupungissa järjestetään tuolloin iltahartaus vanhassakaupungissa sijaitsevassa Porta Remountán kappelissa, ja sen jälkeen kirkkokansa kantaa kynttilöitä pienessä kulkueessa läpi kujien – syksyisen illan pimetessä kynttilöiden nauha on kaunis näky vanhojen palatsien kulmilla. Karousádesissa puolestaan kyläläiset kokoontuvat Johannekselle omistetun kirkon pihalle nyyttikesteihin: tarjolla on korfulaista bourdeto-kalapataa ja makeaa mandolato-nougatia. Yhteislaulut ja lasten leikit luovat lämpimän tunnelman. Syyskuun lopun juhlat Korfulla eivät ehkä vedä suuria ihmisjoukkoja, mutta ne heijastavat saaren asukkaiden ylpeyttä omista perinteistään ja paikallispyhimyksistään – jokainen kylä viettää juhlaansa omalla kodikkaalla tavallaan.

Zakynthos

Zakynthoksen saarella syyskuussa ei nähdä kesäkuukausien suuria turistitapahtumia, mutta paikalliset perinnejuhlat jatkuvat elokuun jälkeenkin vilkkaasti. Heti kuun alussa, 8. syyskuuta, zakynthoslaiset juhlistavat Neitsyt Marian syntymäpäivää muutamissa merkittävissä kirkoissa. Vuoristoisen Ano Gerakárin kylän Eleftherótrian luostarissa pidetään tuolloin juhlaliturgia, ja monet saapuvat paikalle kiittämään Neitsyttä vuoden antimista – Eleftherótrian luostari on tunnettu suojelijana, jonka nimikin merkitsee ”vapauttajaa”. Myös saaren pohjoisosassa, syvän sinisen Sinialon luolan lähettyvillä, sijaitsee Panagía Spilaiotíssan kirkko, jossa Neitsyt Marian päivää vietetään vanhan tavan mukaan: yöllä kirkkoon sytytetään sadottain kynttilöitä ja lausutaan rukouksia, ja aamunkoitteessa luolamainen kirkko täyttyy laulusta, kun kuoro veisaa Neitsyt Marian ylistystä. Hartauden jälkeen pienimuotoinen kyläjuhla syntyy kirkon pihalle – naapurikylien asukkaat tarjoavat toisilleen makeita fytúra-puuroneliöitä ja rusinapullia, ja nuoret tytöt tanssivat piirissä isoäideiltään oppimia kansantansseja. Näin zakynthoslaiset aloittavat syyskuun juhlakauden perinteitä vaalien.

Kuun puolivälissä Zakynthoksen pääkaupungissa on vuorossa Ristin ylentämisen juhla. 14. syyskuuta Zakynthoksen kaupungin keskusaukiolla kohoava Estavroménoksen kirkko – ”Ristiinnaulitun kirkko” – on juhlan keskipiste. Aamulla piispa toimittaa juhlallisen messun, jossa muistetaan pyhän ristin löytämistä. Tänä päivänä kirkon kallein aarre, kullattu krusifiksi, asetetaan esille ja kaupunkilaiset käyvät hiljaisina suutelemassa ristiä ja koristelemassa sen tuoreilla basilikanoksilla. Illalla kaupunki herää iloon: Filharmoninen orkesteri marssii soittaen pitkin Solomóksen aukiota, ja perässä seuraa kynttilöitä kantava kulkue, joka kiertää Estavroménoksen kirkon. Juhlapäivän kunniaksi monet ravintolat tarjoavat stifádo-kanipataa alennettuun hintaan ja järjestävät elävää musiikkia. Vaikka Ristin ylentämisen juhla on uskonnollinen, Zakynthoksen kaupungissa siitä on muodostunut myös syyskauden yhteinen juhlapäivä, joka kokoaa asukkaat illaksi yhteen keskustan kaduille.

Syyskuun 20. päivä Zakynthoksella huomio kiinnittyy Argássin kylään saaren kaakkoisosassa. Argássissa vietetään tuolloin kylän oman suojeluspyhimyksen, Pyhän Eustathioksen, juhlaa. Jo edellisenä iltana kyläläiset kokoontuvat valmistelemaan juhla-ateriaa: nuotiolla porisee iso pata tsilihourdi-keittoa (lammaskeitto, johon tulee sisäelimiä ja sitruunaa) ja leipurit paistavat tuoksuvia ladotyri-juustopiiraita. Pyhän Eustathioksen päivän aamuna Argássin pieni kappeli täyttyy ääriään myöten messuun. Heti kirkonmenojen jälkeen kappelin edustalle katetaan pitkä pöytä, ja kyläläiset sekä vieraat istuutuvat yhteiseen juhlapöytään maistelemaan edellisiltana valmistuneita ruokia. Paikallinen pappi kiertää siunaamassa juhlaväen ja toivottamassa hyvää terveyttä kaikille – Pyhä Eustathios on perinteen mukaan kotieläinten ja perheonnen suojelija, joten moni tuo mukanaan pienen kuvan lemmikistään siunattavaksi. Lopuksi Argássin nuoret järjestävät rannan tuntumassa tanssiesityksen, jossa he esittävät saaren kuuluisan tsárhaka-tanssin nopein askelin. Pyhän Eustathioksen panigyri on säilyttänyt Argássissa aidon kyläjuhlan hengen, jossa uskonnollinen kunnioitus ja rento yhdessäolo kietoutuvat yhteen.

Syyskuun 26. päivä Zakynthoksen vuoristokylissä soivat kellot jälleen juhlien merkiksi – on Johannes Teologin päivä. Varsinkin saaren läntisissä korkeissa kylissä, kuten vanhassa Louchássa, tämä päivä merkitsee suurta panigyria. Louchán kyläkirkko on omistettu evankelista Johannekselle, ja syyskuun 26:ntena sinne kokoonnutaan iltahämärissä toimitettavaa vigiliaa varten. Kyläläiset ovat sytyttäneet öljylamppuja talojensa portille valaisemaan tietä kirkkoon, ja pitkän rukoushetken päätyttyä Johannes Teologin ikoni kannetaan kynttiläkulkueessa läpi kylän. Kulkue pysähtyy vanhan plataanipuun alle, jossa pappi lukee siitä kohdasta Ilmestyskirjaa, jonka Johannes perimätiedon mukaan kirjoitti juuri syyskuun 26. päivän yönä. Tunnelma on juhlavan harras. Seremonian jälkeen kylän aukiolla odottaa kuitenkin lämmin juhla: louchalaiset emännät ovat keittäneet suurissa kattiloissa paikallista mandoles-pähkinäkinuskia ja leiponeet kanelilla maustettuja fytoura-leivonnaisia. Kylän vanhin mies lausuu johannes-teemaisia mantineia-runorunoelmia, ja nuoret soittavat kitaraa ja laulavat. Näin päättyy Zakynthoksen syyskuu – rauhallisen riemukkaasti pienessä vuoristokylässä, jossa perinne elää jokaisen asukkaan kautta.

Santorini

Postikorttimaisella Santorinilla syyskuu on täynnä sekä perinteitä että uudempia, näyttäviä tapahtumia. Kuuluisin on epäilemättä Ifestia-festivaali, joka omistetaan Santorinin muinaisen tulivuoren muistolle. Joka vuosi syyskuussa (yleensä kuun puolivälin tienoilla) järjestetään illan pimetessä dramaattinen näytös, jossa simuloidaan tulivuorenpurkausta. Kraatterijärven keskellä sijaitsevalta Nean Kaménin saareltatykitetään ilmoille tuhansia ilotulitteita ja räjähteitä, jotka valaisevat koko kalderan taivaanrannan. Rantakallioiden reunustamat kylät – Fira, Oía, Imerovígli – täyttyvät ihmisistä etsimässä parasta näköalapaikkaa, ja monet paikalliset suuntaavat veneillä suoraan kalderan ulapalle saadakseen olla keskellä tulista spektaakkelia. Ilotulitusten pauhu ja punahehkuinen valo heijastuvat Santorinin valkoisiin taloihin juuri kuten oikean purkauksen aikana, ja hetken aikaa voi kuvitella palanneensa ajassa taaksepäin vuoden 1600 eaa. tuhoisaan purkaukseen. Ifestia huipentuu yleensä valoshow’hun ja musiikkiin; jylhät orkesterisävelet kaikuvat yössä ja tuhannet ihmiset hurraavat. Tämä elämys on nykyisin jokavuotinen perinne, jonka kautta santorinilaiset kunnioittavat saaren ainutlaatuista historiaa – ja samalla tarjoavat matkailijoille unohtumattoman illan.

Santorinin syyskuuhun kuuluu myös annos korkeakulttuuria. Kuukauden alkupuolella pidetään perinteisesti Santorinin kansainvälinen musiikkifestivaali, joka on yli 40 vuoden ajan tuonut saarelle maailmankuuluja muusikoita ja yhtyeitä. Firan kulttuurikeskuksen konserttisalissa ja joskus myös ulkoilmateattereissa kuullaan viikkojen ajan klassista musiikkia: ohjelmassa on ollut niin Beethovenin sinfonioita, kamarimusiikkia kuin paikallista kreikkalaista taidemusiikkiakin. Festivaalin perustivat aikoinaan saarella asuneet taiteilijat, ja siitä on vuosien saatossa muodostunut syyskuun vakiotapahtuma, jota paikalliset odottavat. Konsertti-illat vetävät myös lomailijoita, sillä mikä olisikaan erityisempää kuin kuulla vaikkapa jousikvartettia Aigeianmeren tähtikirkkaan taivaan alla? Musiikkifestivaalin myötä Santorini osoittaa, että se on muutakin kuin pelkkä maisemakohde – se on myös kulttuurin saari.

Vaikka Santorini tunnetaan häämatkalaisista ja tyylikkäistä viinitiloista, siellä elävät yhä vahvoina myös kylien kirkolliset perinteet. 8. syyskuuta vietetään Neitsyt Marian syntymäpäivää, ja Santorinilla juhla keskittyy pieneen vuorikappeliin nimeltä Panagía Katefiáni. Tämä vaatimaton, kallionseinämään rakennettu kirkko sijaitsee korkealla Períssan kylän yläpuolella, noin 200 metrin korkeudessa Mesa Vuoron rinteellä. Kappelin nimi Katefiáni tarkoittaa ”suojapaikkaa”, ja tarinan mukaan kyläläiset piiloutuivat sinne merirosvojen hyökätessä muinoin. Syyskuun 8. aamuna ennen auringonnousua Períssan asukkaat aloittavat vaelluksen ylös jyrkkää polkua kohti kappelia, monet taskulamppujen valossa polkua valaisten. Kappelin pienessä tilassa toimitetaan varhain aamulla juhlaliturgia Neitsyt Marialle, ja nouseva aurinko värjää taivaanrannan oranssiksi kirkkoseremonian aikana. Kun jumalanpalvelus päättyy, väki jää kappelin edustalle nauttimaan yhdessäolosta: tuuli kantaa ylös rinteelle rantakylästä leipomoiden tuoreen leivän tuoksua, ja pyhiinvaeltajat mutustelevat eväikseen tuomiaan koulouria-rinkeleitä ja pähkinöitä. Laskeutuessaan takaisin Períssaan ihmiset hymyilevät – he kokevat saaneensa vuoden suojeluksen Jumalanäidiltä, aivan kuten esi-isänsä ikiaikaisina aikoina.

Vain muutamaa päivää myöhemmin Santorinin kansa kokoontuu jälleen, tällä kertaa Períssan kylän suureen keskusaukioon. 14. syyskuuta vietetään Pyhän Ristin juhlaa, ja Períssan kylä on erityisen tunnettu tästä juhlasta, koska siellä sijaitsee saaren suurin kirkko Timiou Stavroú (Pyhän Ristin kirkko). Aamupäivällä kirkossa pidetään juhlaliturgia, jossa papisto siunaa ristin ja jakaa basilikanlehviä seurakunnalle – ne symboloivat voittoa ja pyhyyttä. Kirkon menojen jälkeen juhla levittäytyy koko kylään. Períssan kadut on koristeltu pieniä lippusiä ja kukkaköynnöksiä, ja rannalle johtavalle tielle nousee markkinakojuja, joista voi ostaa paikallisia tuotteita: aurinkokuivattuja tomaatteja, fava-hernetahnaa ja makeita meliastiá-leivonnaisia. Illan hämärtyessä alkavat varsinaiset kansanjuhlat. Kylänaukion vieressä järjestetään perinteinen hevoskulkue – paikalliset ratsastajat pukeutuvat vanhan ajan asuihin ja ohjastavat koristeltuja hevosiaan kylän läpi symboloiden Konstantinus Suuren aikaa, jolloin pyhä risti löydettiin. Kyläläiset hurraavat reitin varrella ja lapset juoksevat ratsukoiden perässä riemusta kiljuen. Kulkueen jälkeen aukion valtaa tanssimusiikki: santorinilainen viulisti aloittaa rytmikkään syrto-kappaleen, ja pian kymmenet parit tanssivat ringissä. Nuotion loimussa grillataan tuoretta kalaa ja mustekalaa, ja viini virtaa muovituopeissa. Pyhän Ristin iltajuhla Períssassa on koko saaren väen rakastama päätös kesän sesongille – sekoitus hartautta, karnevaalia ja perheyhteisön lämpöä, joka jää matkailijankin mieleen ainutlaatuisena kokemuksena.

Paros

Paroksen saari sykkii syyskuussa perinteisiä kyliensä juhlia, joissa näkyy saaren merellinen luonne ja uskonnollinen perintö. Heti kuun alussa, usein syyskuun ensimmäisellä viikolla, Paroksen pääkaupunki Parikiá järjestää herkullisen tapahtuman: Trátan juhla eli kalastajafestivaali. Parikián satamalaituri täyttyy illansuussa kalastusaluksista, joista jokainen tuo mukanaan päivän tuoretta saalista – on sardiineja, makrilleja ja mustekaloja. Paikalliset kalastajat sytyttävät rannassa hiiligrillit ja alkavat grillata kalaa kymmenillä ritilöillä yhtä aikaa. Ilmaan leviää vastapaistetun kalan ja sitruunan tuoksu. Kuka tahansa voi jonottaa paperilautasellisen herkullisia grillisardiineja ja pala paikallista elítses-leipää, kaikki ilmaiseksi tarjoiltuna kiitoksena menneestä kalastuskaudesta. Samalla Paroksen naiset kaatavat laseihin kotitekoista soumaa, viikunoista tislettävää pontikkaan verrattavaa viinaa, joka kuuluu Paroksen juhliin. Kun vatsat on täytetty, alkaa musiikki: paikallinen karavouna-yhtye soittaa perinteisiä merimieslauluja ja saaristolaisia tanssisävelmiä viulu ja laouto -soittimin. Rantaan kerääntyneet paroslaiset ja matkailijat yhtyvät tanssiin illan pimetessä, ja jossain vaiheessa joku varmasti kajauttaa ilmoille kuuluisan Paroksen merimiesvalssin. Tratan juhla on saanut alkunsa Paroksen kalastajayhteisön kiitosjuhlasta – kun kalastuskausi syyskuussa rauhoittuu, haluavat kalastajat jakaa meren antimet kaikkien kanssa. Nykyään siitä on tullut koko Parikián syksyinen karnevaali, joka esittelee Paroksen avomielistä vieraanvaraisuutta.

Syyskuun 14. päivä Paroksella kokoonnutaan uskonnollisen juhlan viettoon. Tuolloin on Pyhän Ristin päivä, jota juhlitaan erityisesti saaren eteläosassa Álgerian ja Álikin kylissä. Molemmissa kylissä on Pyhälle Ristille omistettu kirkko, ja aamulla 14.9. niihin virtaa väkeä muualtakin Parokselta. Kirkonmenoissa lauletaan ikivanha bysanttilainen hymni ”Soson Kyrie ton laon sou” (Pelasta, Herra, kansasi), ja papit siunaavat ristinlehvät, jotka jaetaan kaikille läsnäolijoille. Messun jälkeen kylissä järjestetään yhteisöllinen ateria. Áliki on tunnettu merenelävistään, joten siellä saatetaan tarjota gouna-kuivattua kalaa ja revithia-keitettyjä kikherneitä paikallisille ja vieraille. Aigerián kylässä sen sijaan on tapana maistella etanaruokaa: syyskuun sade herättää isot karavóles-etanat, ja kylän perinteinen herkku onkin etanapata, jota valmistetaan Ristin päivänä suuret määrät. Etanat haudutetaan sipulin, viinin ja tomaattikastikkeen kera, ja niitä syödään pitkältä pöydältä kaikille yhteisesti. Musiikkina kyläjuhlissa soi Paroksen oma mantináda-runolaulu joko kitara- tai viulutaustalla, ja tanssiksi lyödään usein paikallinen ballos, jossa parit pyörähtelevät iloisesti. Pyhän Ristin juhla Paroksella on harras alkusoitto, mutta sen jälkeen kylistä kantautuva naurun ja laulun sorina kertoo, että yhteinen ilo on olennainen osa tätäkin juhlaa.

Syyskuun puolivälissä Paroksen saarella muistetaan myös merenkulun historiaa erikoisella ja liikuttavalla tavalla. Naússan sataman tuntumassa Monastírin veneveistämöllä pidetään Kapteenin juhla (Ta Kapetanía), joka kunnioittaa erästä paikallista edesmennyttä kapteenia, Kostas ”Kapetanis” Mavropetrista, sekä yleisesti saaren merenkulkuperinnettä. Tämä keskisyyskuinen tapahtuma alkoi pienenä muistojuhlana, mutta on vuosien saatossa kasvanut suosituksi perinnejuhlaksi. Monastírin lahden tyynessä poukamassa järjestetään ensin leikkimieliset venekilpailut: saariston kalastajat ja purjehtijat ottavat mittaa toisistaan perinteisillä kaiki-veneillä. Rannalla väki kannustaa suosikkiveneitään – tunnelma on kuin antiikin ajan juhlakisoissa, hyväntahtoinen ja jännittynyt. Kun voittoisa vene lipuu maaliin, satamassa räjähtää riemu ja voittajakapteenille ojennetaan seppele. Illan hämärtyessä rantapuodit ja -tavernat tarjoavat kaikille juhlavieraille merellisiä herkkuja: grillattuja mustekaloja, täytettyjä kalmareita ja tuoretta leipää pestään alas makealla Paroksen viinillä. Kapteenin juhla huipentuu tanssiin laiturilla. Harmonikan ja viulun säestyksellä tanssitaan vanhoja merimiestansseja ja tietenkin ikimuistoista ikariótikos-valssia. Moni vanha merikapteeni pyyhkii silmäkulmiaan muistellessaan nuoruutensa meriä, ja nuoret vannovat jatkavansa Paroksen merenkulkuperinteitä. Ta Kapetanía -juhla on koskettava osoitus Paroksen yhteisöllisyydestä – saarelaisten kunnioitus edesmenneitä sukupolvia kohtaan elää syyskuun juhlassa, joka yhdistää historian ja nykyhetken sataman tähtitaivaan alla.

Naxos

Naxoksen saari tunnetaan viljavasta maastaan ja rikkaasta kansanperinteestään, ja syyskuu on täällä yhtä juhlaa alusta loppuun. Heti kuukauden alussa pidetään yksi koko Kykladien suurimmista sadonkorjuujuhlista: Naxoksen perunafestivaali. Naxos on kuuluisien makoisten perunoiden saari, ja perunajuhla (usein syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna) kerää tuhansia ihmisiä yhteen. Juhla-areenana toimii Agía Ánna -rannankupeessa sijaitseva Cooperativen piha-alue, jonne pystytetään kojuja ja keittiötelttoja. Paikalliset emännät ryhtyvät valmistamaan perunasta toinen toistaan herkullisempia ruokia: valtavissa padissa kiehuu patató(perunapata sitruunalla ja lihalla), vieressä paistuu suurilla pannuilla ohuita perunarieskoja oliiviöljyssä ja nuoret miehet grillaavat hiilillä mausteilla kuorrutettuja perunoita vartaisiin pujotettuina. Ilmassa leijuu paahdetun perunan ja rosmariinin tuoksu. Kun ruuat ovat valmiita, ne jaetaan ilmaiseksi yleisölle – kuka tahansa saa maistaa Naxoksen kuuluisaa perunaa monessa muodossa. Samaan aikaan lavalla soittaa paikallinen kompania-yhtye viuluja ja laouto-kielisoittimia käyttäen. Musiikki on reipasta ja tanssiin kutsuvaa, ja pian suuri osa yleisöstä tanssii joukolla Naxoksen perinteisiä tansseja, kuten Ballos Naxos -pyörähdystanssia. Perunafestivaalin huipennukseksi Naxoksen maatalousosuuskunnan puheenjohtaja kiipeää lavalle ja julistaa leikkimielisesti tulevan sadon tavoitteen: joka vuosi pyritään ”Guinnessin ennätykseen” valmistettujen perunakilojen määrässä. Nauru raikaa, ja lopuksi ilotulitteet valaisevat syystaivaan. Tämä 2000-luvulla aloitettu festivaali on nopeasti juurtunut perinteeksi – se juhlistaa Naxoksen maan antimia yhtä lämpimästi kuin vanhat uskonnolliset panigyrit.

Syyskuun edetessä Naxoksen pääkaupunki Hóra valmistautuu perinteikkääseen kaupunkijuhlaan. Dionysia-festivaali järjestetään yleensä syyskuun toisella viikolla kunnianosoituksena viinin ja ilon jumala Dionysokselle, joka antiikin tarujen mukaan asui Naxoksella. Festivaali on kuin moderni versio antiikin juhlamenoista. Päivisin kaupungilla on ohjelmaa: järjestetään viininmaistajaisia vanhan Burgosin aukion laidalla, jossa naxoslaiset viinitilat tarjoavat maistiaisia makeasta Naxian viinistä sekä kuuluisasta kítron-likööristä (joka valmistetaan kitron-puun hedelmistä). Vieraat voivat kuljeskella aukiolla lasi kädessään ja nauttia tunnelmasta, johon kuuluu myös naxoslaisten kansantanssiryhmien esityksiä – koreissa perinnepuvuissaan he esittävät tarinallisia tansseja, joissa kerrotaan Dionysoksen vaiheista. Illalla Dionysia huipentuu Kastro-kukkulan juurella olevalla näyttämöllä: siellä esitetään usein katkelmia antiikin kreikkalaisista näytelmistä, joskus humoreskina, joskus vakavampana. Lopuksi lausutaan ääneen Dionysoksen kunniaksi omistettu maljapuhe ja kohotetaan symbolisesti viinimaljat kohti taivasta. Naxoksen ja Dionysoksen yhteys on ikivanha, ja Dionysia-festivaali ammentaa tuosta menneisyydestä – se on silta muinaisen ja nykyisen Naxoksen välillä. Vaikka festivaali sai alkunsa paikallisten kulttuuriseurojen aloitteesta vasta muutamia vuosikymmeniä sitten, on siitä tullut vuosittainen traditio, joka houkuttelee niin saaren omaa väkeä kuin kulttuurimatkailijoita ainutlaatuisine sisältöineen.

Syyskuun loppupuolella, kun viinirypäleet on jo puristettu ja illat viilenevät, Naxoksen vuoristokylissä alkaa tuoksua anikselta ja rypälemäsiltä – on rakinpolton aika. Monissa kylissä – esimerkiksi Apeíranthoksessa ja Filótissa – järjestetään syyskuun viimeisellä viikolla tsikoudiá-panigyri, jossa juhlitaan uuden rakin (naxoslaisten käyttämä termi tislatusta viinasta) tislauskautta. Tapahtuma on vanha yhteisöllinen tapa: viinin käymisen jälkeen kyläläiset kokoontuivat perinteisesti jonkun talon pihalle ensimmäiseen rakinpolttoon, josta muodostui spontaani juhla. Nykyään useat kylät tekevät tästä tietoisen tapahtuman. Esimerkiksi Filótissa kylän aukion laidalle tuodaan vanha kuparinen rakipannu. Illan hämärtyessä pannun alle sytytetään tuli, ja viininvalmistuksesta ylijäänyt rypälemurska alkaa porista kannellisessa kattilassa. Pannusta nousee ohut putki, josta pian tipahtelee kirkkaita rakin pisaroita. Heti ensimmäiset tipat kerätään pieniin laseihin ja jaetaan juhlijoille – ”Gia mas!” huudetaan yhteen ääneen, kun uusi raki polttelee kurkussa. Naiset ovat kattaneet pöydille runsaat mezé-tarjoilut: on grillattua sianlihaa, oliiveja, viininlehtikääryleitä ja tietenkin Naxoksen kuulua graviera-juustoa. Paikalliset muusikot virittävät instrumenttinsa – yleensä mukana on ainakin lyyrankaltaisia viuluja ja laukku (puhallettava perinnesoitin) – ja alkavat soittaa. Nuoret ja vanhat tempautuvat tanssimaan. Etenkin Apeíranthoksen kylä on kuuluisa ikivanhasta Ballos-tanssistaan, jonka pyörteisiin liittyy kaikki paikallaolijat käsikynkkää. Tsikoudia-juhlan ydin on yhdessä iloitseminen: uuden rakin valmistus nähdään siunauksena, josta halutaan jakaa riemua koko kyläyhteisölle. Näissä syyskuun lopun öissä Naxoksen vuoristossa tippa väkevää juomaa, lämpimät juustopiiraat ja tulinen tanssi pitävät sekä kehon että mielen lämpimänä – ja pitävät yllä perinnettä, joka on jatkunut katkeamatta sukupolvelta toiselle.

Syros

Syros, Kykladien pääkaupunki, on tunnettu monikulttuurisesta perinnöstään – saarella elää rinnakkain sekä ortodoksinen että katolinen traditio. Syyskuussa Syroksen tapahtumat yhdistävätkin modernin kulttuurin ja vuosisataiset uskonnolliset juhlat. Eräs nykyajan perinne, josta syroslaiset ovat ylpeitä, on Animasyros-festivaali, joka on Euroopan suurimpia animaatioelokuvien festivaaleja. Joka vuosi syyskuun loppupuolella Ermoupólin teattereissa ja aukiolla pyörii kansainvälisiä animaatioita lyhytelokuvista koko illan elokuviin. Festivaali alkoi vuonna 2008 paikallisten nuorten aloitteesta ja on kasvanut merkittäväksi alan tapahtumaksi. Päivisin järjestetään työpajoja, joissa lapsille ja aikuisille opetetaan animaation tekemistä – kaupungin kaduilla voi nähdä piirroselokuvahahmojen paraateja ja katumaalauksia. Iltaisin Miaouli-aukion suuri valkokangas vetää puoleensa yleisöä: perheet istuvat ulkosalla ja seuraavat lumoutuneina piirroselokuvien värikästä maailmaa tähtitaivaan alla. Animasyros on tuonut Syrokselle uutta eloisuutta ja kansainvälistäkin näkyvyyttä, mutta syroslaiset näkevät sen jo omana perinteenään – uuden sukupolven juhlatapana, joka sopii mainiosti heidän kulttuurikaupunkiinsa.

Perinteisemmistä syyskuun juhlista mainittakoon Pyhän Ristin päivä 14.9., joka Syroksella saa erityistä sävyä katolisen yhteisön kautta. Vaikka muualla Kreikassa päivä on ortodoksinen juhla, Syroksen pieni katolinen kylä Ktikádos viettää sitä omalla tavallaan. Ktikádosin kylässä on katolinen Pyhän Ristin kirkko, ja syyskuun 14:ntenä siellä pidetään katolinen messu latinankielisin lauloin – poikkeuksellinen kokemus Kreikan saaristossa. Messun jälkeen Ktikádosin kujilla alkaa kyläjuhla, jossa ortodoksit ja katolilaiset juhlivat rinta rinnan. Kylän asukkaat kantavat pitkässä pöydässä tarjolle loúkoumia (Syroksen kuuluisia marmeladimakeisia), paahdettuja manteleita ja makeaa vínsanto-viiniä. Harmonikka ja kitara soittavat sekä kreikkalaisia että italialaisvaikutteisia säveliä, mikä heijastaa Syroksen monikulttuurista historiaa. Ihmiset tanssivat käsikynkkää sekä syrtakia että tarantellaa! Tunnelma on välitön ja lämmin – Ktikádosin Ristin juhla osoittaa, kuinka Syroksella eri perinteet ovat sulautuneet yhdeksi saaren omaksi tavaksi.

Syyskuu on Syroksella myös erilaisten pienimuotoisten kulttuuritapahtumien aikaa. ”Ermoupólia”, kaupungin oma kesäfestivaali, ulottuu usein syyskuun alkuun. Silloin järjestetään taidenäyttelyitä klassisessa Apollo-teatterissa ja ulkoilmassa kansanmusiikkikonsertteja pitkin rantabulevardia. Usein syyskuussa on myös kitarafestivaali tai klassisen musiikin viikko, jolloin saadaan nauttia konserteista Pyhän Nikolaoksen marmorisessa katedraalissa – akustiikka siellä on upea. Nämä tapahtumat eivät ole satoja vuosia vanhoja, mutta ne ovat vakiintuneet Syroksen jokasyksyisiksi iloiksi. Ne kertovat siitä, että Syros on aina ollut kulttuurin kehto: jo 1800-luvulla Ermoupóli oli Kreikan taiteen keskus, ja perintö elää yhä. Kun syyskuun ilta saapuu ja värjää Hermeksen kaupungin pastellitalot kullanhohtoisiksi, saattaa rantakahvilasta kuulua jousikvartetin sointu tai jostain kujasta animaatiofestivaalin naurua – Syros juhlii sekä mennyttä että tulevaa samanaikaisesti, omalla sivistyneellä tavallaan.

Mykonos

Mykonos tunnetaan kansainvälisistä rantaklubeistaan ja sykkivästä yöelämästä, mutta syyskuussa saarella pääsevät esiin myös perinteiset puoleskensa – Mykonoslaiset osaavat juhlia muutakin kuin discoja. Syyskuun toisena sunnuntaina vietetään Sadonkorjuujuhlaa Mykonoksen maatalousmuseolla, jonka ikoninen tuulimylly (Bonisin tuulimylly) seisoo kukkulalla Chóran yläpuolella. Tämä ”Yinotíki Giortí” eli viininkorjuun ja viljan juhla on järjestetty jo vuosikymmenten ajan, ja siitä on tullut mykonoslaisten rakas perinne. Iltapäivällä kyläläiset kokoontuvat museon pihapiiriin tuoden mukanaan korikaupalla viinirypäleitä, vehnänlyhteitä ja muita kesän satoa edustavia tuotteita. Ensin käynnistetään vanha tuulimylly, joka jauhaa vehnäjyviä symbolisesti uuden leivän kunniaksi – myllyn siivet pyörivät tuulessa ja jauhavat hitaasti jauhoja, samalla kun lapset seuraavat ihmeissään muinaista toimintaa. Sitten vuorossa on viininkorjuun koe: suureen puiseen ammeeseen kaadetaan rypäleitä, ja perinteiseen tyyliin nuoret miehet ja naiset nousevat ammeeseen paljain jaloin polkemaan rypäleitä mehuksi. Rypälemehun valuessa hanasta kannuihin, ihmiset taputtavat ja laulavat vanhaa viinilaulua. Pian kaikki kutsutaan yhteiseen pöytään. Mykonoslaiset perheet ovat valmistaneet perinteisiä ruokia sadonkorjuun kunniaksi: on xynotýro-juustolla maustettuja piiraita, kapriksen ja tomaattien kera leivottuja ladenia-leipiä ja grillattua mustekalaa – syyskuun merestä pyydettynä se on erityisen mureaa. Viini, jota on valmistettu edellisvuotisista rypäleistä, kaadetaan savikruukusta savikuppeihin, ja maljat kohotetaan syksyn sadolle. Ilta-auringon laskiessa museon pihalla alkaa tanssi: paikallinen bálos-tanssi valssin tahtiin ja syrtáki vaihtuvat sujuvasti, kun kokeneet tanssijat näyttävät tietä. Turistitkin temmataan mukaan, ja käsikynkässä pyörähdellään tuulimyllyn varjossa. Mykonoksen sadonkorjuujuhla muistuttaa, että saari oli ennen kaikkea maanviljelijöiden ja kalastajien yhteisö ennen turismia – ja ainakin yhtenä iltana vuodessa tuo perintö herää eloon.

Syyskuun 14. päivä Mykonoksella vietetään kirkollista juhlaa, Pyhän Ristin ylentämistä, joskin hieman hillitymmin kuin moni muu saari. Kylissä kuten Áno Merássa, jossa sijaitsee saaren kuuluisin luostari Panagía Tourlianí (vaikkakaan Tourlianí on omistettu Neitsyt Marialle, ei Ristille), pidetään kuitenkin tuona päivänä erityinen rukoushetki ja ristin kunnioitus. Moni mykonoslainen suuntaa illalla Pyhän Ristin pieneen kappeliin jossain päin saarta – näitä kappeleita on ripoteltu pitkin peltoja ja kukkuloita – ja sytyttää kynttilän. Suuria panigyri-juhlia ei Ristin päivästä Mykonoksella kehity, mutta perheet kokoontuvat usein kotiensa pihoille yhteiselle illalliselle. Grillissä tirisee tuore kala ja pullo paikallista rakomelo-juomaa (hunajalla terästetty raki) kiertää ruokailijoiden kesken. Vaikka ilta on yksinkertainen, se on monille mykonoslaisille tärkeä hetki rauhoittua kesäsesongin jälkeen yhdessä läheisten kanssa. Näin Mykonoskin osoittaa, että sen sydämessä on yhä tilaa perinteelle ja pyhälle – vilkkaan glamourin taustalla sykkivät yhä kyläelämän arvot.

Hydra

Historiallinen Hydra tunnetaan menneisyydestään merisankareiden saarena, ja sen suuret vuosijuhlat, kuten kesäkuun Miaoulia, liittyvät pitkälti noihin merellisiin saavutuksiin. Syyskuussa Hydra hiljenee kesän vilinästä, eikä kuukauteen sijoitu mitään yhtä suurta perinnejuhlaa. Juuri tämä rauhallisuus on kuitenkin osa Hydran viehätystä syksyllä – silloin saaren asukkaat keskittyvät omiin pienimuotoisiin perinteisiinsä ja arjen rytmiin. Monet hydralaiset pitävät syyskuuta ”pyhäinlepoaikana” pitkän matkailukauden jälkeen: he kerääntyvät iltaisin rantakatujen kahviloihin juttelemaan ja muistelemaan menneitä juhlia. Esimerkiksi elokuun puolivälissä vietettyä Neitsyt Marian päivän juhlaa (15.8.) muistellaan vielä syyskuussakin, ja sen aikana kuultuja saarna- ja musiikkiesityksiä saatetaan arvioida jälkikäteen leppoisasti.

Vaikka virallisia isoja tapahtumia ei ole, Hydra tarjoaa syyskuussa usein herkkuja kulttuurinnälkäisille pienemmässä mittakaavassa. Saarella on pitkät taideperinteet, ja syyskuussa järjestetäänkin usein taidenäyttelyitä ja musiikki-iltoja. Hydran tunnetussa koulurakennuksessa tai historiallisissa kartanoissa on ollut tapana pitää kamarikollegion konsertteja: vuonna 2023 aloitettiin esimerkiksi uusi klassisen musiikin festivaali, jossa syyskuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin muutamia korkeatasoisia konsertteja. Esiintyjiksi saapui Kreikan huippumuusikoita, ja kuulijat saivat nauttia jousikvartettien ja pianoresitaalien soinnuista vanhojen kiviseinien suojissa. Tällaiset tapahtumat ovat verrattain uusia, mutta hydralaiset toivovat niiden juurtuvan vuotuisiksi perinteiksi – onhan saari vuosikymmenten ajan ollut taiteilijoiden ja kulttuuriväen kohtaamispaikka.

Syyskuun 21. päivän tienoilla Hydralla muistellaan myös maailmankuulua lauluntekijää Leonard Cohenia, joka aikoinaan asui saarella. Cohenin syntymäpäivän kunniaksi syyskuussa on viime vuosina alettu järjestää pieni muistokonsertti tai elokuvanäytös. Esimerkiksi vuonna 2024 Hydra isännöi kansainvälistä dokumenttielokuvafestivaalia juuri tuohon aikaan, ja saarelle kerääntyi Cohenin musiikin ystäviä eri maista. Hydran ilta täyttyi silloin laulusta, kun ihmiset kokoontuivat spontaanisti laulamaan ”So Long, Marianne” -kappaletta rantamuurin kuutamossa – hetki, joka tuntui kasvavan uudeksi perinteeksi sekin. Nämä herkät ja intiimit tapahtumat sopivat Hydran henkeen: saaren syyskuu on hiljainen ja mietiskelevä, ja pienet juhlanpoikaset syntyvät kuin itsestään asukkaiden tarpeesta kokoontua yhteen.

Yksi vanha tapa, jota hydralaiset syyskuussa noudattavat, on merimiesten siunaus. Kun syyskuun lopussa veneitä aletaan valmistella talviteloille, saaren pappi kiertää satamassa siunaamassa kalastajaveneitä ja huvijahteja. Tämä ei ole varsinainen turisteille suunnattu juhla, vaan enemmänkin ikivanha rituaali: mereen heitetään pieni ristinmuotoinen seppele kiitokseksi suotuisista vesistä ja turvaa pyytäen tuleville purjehduksille. Hydralaiset merimiehet ja veneenomistajat ottavat hatut päästään tuon pienen toimituksen ajaksi. Sen jälkeen he usein kerääntyvät satamakapakkaan lasilliselle ja nostavat maljan Pyhälle Nikolaokselle, merenkulkijoiden suojelijalle. Tämäkin on Hydra-saaren syyskuista perinnettä – vähäeleistä, mutta merkityksellistä paikallisille. Näin Hydra viettää syyskuuta ilman suuria kansanjuhlia, mutta kuitenkin perinteiden syliin kietoutuneena: saaren koko elämä on kuin yhtä hidasta juhlaa menneen kunniaksi, hiljaisuutta ja yhteisöllisyyttä arvostaen.

Patmos

Pyhä Patmoksen saari tunnetaan luostareistaan ja hartaasta ilmapiiristään, ja syyskuu on täällä erityisen juhlavaa aikaa uskonnollisten perinteiden vuoksi. Kuun alussa Patmosella järjestetään jo 2000-luvun alusta lähtien Kansainvälinen hengellisen musiikin festivaali, joka on muodostunut saaren kulttuurielämän kohokohdaksi. Elokuun lopusta syyskuun alkuun ajoittuva festivaali tuo Patmoksen iltoihin ainutlaatuisen tunnelman: vanhan luolakirkon (Ilmestysluolan) edustalla tai Chóran kylän aukiolla esitetään kirkkolauluja ja muuta pyhää musiikkia akustisesti. Esiintyjinä on kuoroja ja yhtyeitä niin Kreikasta kuin ulkomailta, ja heidän laulunsa kantautuvat pimenevässä illassa yli kallioiden. Yksi unohtumaton hetki on, kun bysanttilainen munkkikuoro laulaa kynttilänvalossa Ilmestysluolan lähettyvillä – kuulijat kokevat lähes ajattoman pyhyyden. Festivaalin tarkoitus on alun perin ollut kunnioittaa Patmoksen mainetta ”Egeanmeren Jerusalemina” ja tuoda yhteen eri kirkkokuntia musiikin keinoin. Tässä on onnistuttu: vuodesta toiseen hengellisen musiikin festivaali on tuonut saarelle matkailijoita, mutta myös paikalliset osallistuvat ylpeinä. Patmoksen syyskuu alkaakin laululla, joka kohottaa mielen arjen yläpuolelle.

Syyskuun 13.–14. päivä Patmoksen kylissä syttyvät tulet ja kokoonnutaan ilojuhlaan, sillä vietetään Pyhän Ristin ylentämisen juhlaa. Patmoslaiseen perinteeseen kuuluu erityisesti Diakoftín Pyhän Ristin luostarin panigyri. Diakoftí on pieni satamalahdelma, jonka kappelissa säilytetään Ristin juhlaan liittyvää pyhäinjäännöstä. 13. syyskuuta illalla kyläläiset ja saaren munkit kerääntyvät kappeliin aloittaen koko yön kestävän vigilian. Kirkkolaulujen kaikuessa kallioilla monet viettävät yönsä rukouksessa – valvominen symboloi uskon vahvuutta. Kun 14.9. aamu sarastaa, kappelin pihalla on kaikki valmiina kansanjuhlaa varten. Patmoksella on tapana tarjota Ristin päivän juhlijoille erikoinen perinneruoka: nuoret miehet keittävät suurissa kattiloissa vuohenlihapataa ohralisukkeen kera. Tämä tuhti ruoka, jota kutsutaan nimellä ”tavros”, jaetaan kaikille paikalla oleville siunattuna ateriana. Makeaksi palaksi naiset ovat paistaneet sokerissa pyöriteltyjä loukoumádes-munkkeja – hunajasiirapin makeus muistuttaa ristin tuomasta ilosta kärsimyksen jälkeen. Ruokailun päätteeksi kokoontuu hanuristi ja viulunsoittaja soittelemaan reipasta tanssimusiikkia, ja pian Diakoftín laiturialue muuttuu tanssilavaksi. Nuoret tanssivat hypähtävää syrtosta, vanhemmat astuvat arvokkaammin kalamatianóon askelia. Pyhän Ristin juhla Patmoksella yhdistää syvän hengellisyyden ja arkisen ilonpidon ainutlaatuisella tavalla – se on yksi saaren rakastetuimmista panigyireistä, jossa kaikki tuntevat olevansa kuin yhtä suurta perhettä.

Syyskuun kohokohta Patmoksella on kuitenkin 26. syyskuuta, jolloin vietetään saaren suojeluspyhän Johannes Teologin juhlaa. Pyhä Johannes, joka kirjoitti Ilmestyskirjan Patmoksen luolassa, on antanut saarelle pyhyyden leiman, ja hänen kuolinpäivänsä muistopäivä on Patmoksella suuri tapahtuma. Juhla alkaa jo edellisenä iltana 25.9., kun Johanneksen luolassa – tuossa samassa pyhässä luolassa – aloitetaan koko yön kestävä jumalanpalvelus. Saaren ortodoksimunkit pukeutuvat hopeakirjailtuihin kaapuihin, ja luolan hämärässä he laulavat resitatiivisesti evankeliumin sanoja. Yöpalvelus (agrypnía) jatkuu aamunkoittoon asti, ja monet saarelaiset valvovat koko yön luolassa tai sen läheisyydessä, sytyttäen kynttilöitä ja rukoillen. Aamun valjettua käynnistyy juhlaliturgia Hristóduloksen luostarissa (Johanneksen luostari Chórassa), jonne luolasta siirrytään ikonien ja ristien kulkueena. Luostarin kirkko on täynnä pyhiinvaeltajia eri puolilta Kreikkaa – monet tulevat varta vasten Patmokselle juuri syyskuun 26. päivän juhlaan. Liturgian huipentumana luostarin igumeni (johtaja) kantaa esiin reliikkilippaan, jossa perimätiedon mukaan on pala Johanneksen luuta. Reliikkiä kunnioitetaan suitsukkeen ja kumarrusten kera. Tämän hartaan vaiheen jälkeen tapahtuu jotain ainutlaatuista: luostarin pihalla avataan suuret portit, ja Johanneksen juhlapäivän kunniaksi veljestö kutsuu kaikki läsnäolijat yhteiselle juhla-aterialle, ”trapezaan”. Pitkissä luostaripöydissä tarjoillaan yksinkertaista mutta herkullista ruokaa – papusoppaa, oliiveja, leipää ja makeaa viiniä – ja jokainen on tervetullut. Aterian päätteeksi luostarin pihalta kuuluu kirkonkellojen soitto ja iloista puheensorinaa: patmoslaiset toivottavat toisilleen ”Chronia polla!” eli monia vuosia, onhan tämä heidän saarestaan ja sen hengellisestä isästä kertova juhlapäivä. Jotkut saaren vanhat rouvat alkavat laulaa pientä kansanlaulua Johanneksesta, ja muitakin yhtyy – laulu kertoo Johanneksen rakkaudesta Patmokseen ja siitä, miten hän antoi saarelle ikuisen siunauksen. Näin päättyy Johanneksen juhla ilon säveliin. Patmoksella syyskuu loppuu siis hartaissa ja onnellisissa merkeissä: saari on jälleen kerran viettänyt suojeluspyhimyksensä päivää arvokkaasti ja yhteisöllisesti, niin että jokainen tuntee osallisuutta saaren erityisyydestä.

Skiathos

Sporadien saariryhmään kuuluvalla Skiathoksella syyskuu tuo tullessaan rennon kyläjuhlien sarjan ja myös uudempiakin kulttuuririentoja. Heti kuun alussa vietetään tavallisesti perinteisen tanssin ja musiikin festivaalia, joka on Skiathoksen naisten yhdistyksen ideoima vuosittainen tapahtuma. Se järjestetään Skiathoksen kaupungin Papadiamantis-aukiolla, jonne nousee esiintymislava. Useita iltoja peräkkäin eri-ikäiset tanssiryhmät – niin paikalliset koululaiset kuin aikuiset – esittävät yleisölle skiathoslaisia ja thessalialaisia kansantansseja täydet kansallispuvut yllään. Miehet hyppivät tarmokkaasti tsámikos-tanssin kuvioita kunnioittaen muinaista soturiperinnettä, ja naiset pyörähtelevät sulokkaasti kalamatianós-rivin etunenässä helmat heiluen. Taustalla raikaa live-musiikki, yleensä viulu, klarinetti ja laulajat, jotka esittävät sekä iloisia että kaihoisia kansanlauluja. Tämä festivaali on verrattain uusi – se aloitettiin 2000-luvulla nuoremman polven aloitteesta – mutta siitä on tullut skiathoslaisille rakas perinne, jolla pidetään yllä saaren kulttuuri-identiteettiä. Iltojen lopuksi lava on vapaa kaikille: yleisö kutsutaan mukaan tanssimaan, ja tavallisesti Papadiamantiksen aukio muuttuukin suureksi tanssipihaksi. Paikalliset perheet tuovat juhlaan tarjottavia, kuten itse tehtyjä amygdalotá-mantelileivoksia ja hunajapaahdettuja seesaminsiemeniä, joita tarjotaan tanssista hengästyneille. Festivaali luo Skiathokselle lämpimän yhteishengen – niin paikalliset kuin matkailijatkin pääsevät osaksi iloista piirileikkiä, joka on kantanut sukupolvien yli.

Syyskuun 14. päivä, Pyhän Ristin juhla, merkitsee Skiathoksellakin kirkollista juhlintaa. Saaren pohjoisosassa, Kounistrán luostarissa, on Skiathoksen pyhin reliikki – Panagia Kounistrian eli ”Heiluvan Jumalanäidin” ikoni – mutta Ristin päivänä huomio kohdistuu pariin pienempään kappeliin. Esimerkiksi Troulosin kylän lähellä on pieni Stavroksen kappeli mäntymetsän keskellä, ja Ristin päivän aamuna sinne kokoontuu lähikylistä ihmisiä rukoushetkeen. Papit lukevat evankeliumia ja siunaavat metsän basilikakimpuilla – tapa, jonka ajatellaan tuovan siunausta sekä luonnolle että ihmisille. Moni tuo mukanaan pienen ristin muotoisen leivän, joka vihitään kirkossa ja sitten syödään perheen kesken onnea tuomaan. Mitään suurta markkinahumua ei näissä tilaisuuksissa ole, mutta pienten kappeleiden pihat täyttyvät naurun ja kuulumisten vaihdon äänistä kun ihmiset tapaavat toisiaan kirkkoseremonian jälkeen. Skiathos on pieni saari, ja kaikilla on aikaa vaihtaa pari sanaa tuttujen kanssa. Usein Ristin päivänä perheet lähtevät yhdessä piknikille läheiselle rannalle tai metsän siimekseen – syyskuun sää on lempeä, ja moni pitää tätä päivää hyvänä hetkenä nauttia luonnosta ja toistensa seurasta. Niinpä iltapäivällä voikin nähdä rantahietikolla skiathoslaisperheitä nauttimassa eväitään: viininlehtikääryleitä, juustopiirakoita ja viikunoita, joita syödään hartaasti kuin pyhää lahjaa. Pyhän Ristin juhla on Skiathoksella pieni ja hillitty, mutta se päättää kesän lomakauden kauniisti – perinteiden äärellä perhepiirissä.

Syyskuun puolivälissä Skiathoksella on viime vuosina järjestetty myös eräs historiallinen muistojuhla, joka on kasvattanut merkitystään paikallisten silmissä. Kyseessä on Katsonia-festivaali, joka muistaa toisen maailmansodan aikaista tapahtumaa: Kreikan sukellusvene Lámpros Katsonis upposi Skiathoksen edustalla syyskuussa 1943. Tämän vuosipäivän tienoilla saarella järjestetään kunnianosoitus sodan sankareille. Skiathoksen satamassa kokoontuu Kreikan merivoimien edustajia, veteraaneja ja saaren asukkaita pieneen mutta vaikuttavaan seremoniaan. Merellä, kohdassa johon Katsonis upposi, lasketaan seppele veteen menehtyneiden merimiesten muistolle. Rannassa seurakunnan pappi toimittaa lyhyen muistopalveluksen, ja merivoimien trumpetisti soittaa kaihoisan signaalin, joka kaikuu hiljaisessa satamassa. Vaikka tämä tapahtuma ei ole ”festivaali” ilon mielessä, se on vakiintunut perinteeksi, joka yhdistää skiathoslaiset arvostamaan omaa historiaansa. Seremonian jälkeen usein järjestetään kunnantalolla pieni näyttely Katsoniksen tarinasta – esillä on vanhoja valokuvia sukellusveneestä ja miehistöstä. Koululaisryhmät käyvät katsomassa näyttelyn ja kuuntelevat opettajiensa kertomuksia. Näin syyskuu tuo Skiathokselle myös syvällisen, vakaan puolen: iloisten tanssijuhlien rinnalla muistetaan menneitä sukupolvia ja kunnioitetaan heitä hiljaisuudessa.

Syyskuun lopulla Skiathoksella pidetään joskus myös musiikillisia teemaviikkoja. Viime vuosina on järjestetty esimerkiksi ”Viulun päivät” -tapahtuma, jossa joukko kreikkalaisia kansanmuusikoita kokoontuu jakamaan tietotaitoaan. Tämän epämuodollisen festivaalin aikana on voinut nähdä, kuinka saaren nuoret harjoittelevat vanhoja viulun sävelmiä mestarisoittajien opastuksella kirkon kryptassa, ja iltaisin syntyy spontaaneja jameja tavernoissa – viulun, kitarran ja laulun säestämänä ihmiset tanssivat ja laulavat ilman virallista ohjelmaakin. Vaikka tällaista ei joka vuosi tapahdu, skiathoslaiset ovat alkaneet luoda uusia perinteitä vanhojen rinnalle, ja ne ovat omiaan elävöittämään syksyn rauhallista kautta.

Kaiken kaikkiaan syyskuu Skiathoksella on sekoitus pientä, iloista kyläelämää ja ripaus kulttuuria. Kiireinen turistesesonki on hellittänyt, ja saari palaa juurilleen: ihmiset juhlivat yhdessä tanssien, musisoiden, syöden ja muistaen niin pyhiä asioita kuin yhteistä historiaansakin. Matkailija, joka viipyy Skiathoksella syyskuussa, pääsee näkemään kuuluisien rantojen lisäksi tämän yhteisöllisen puolen – sen, miten saaren asukkaat pitävät huolta perinteistään ja viettävät vuotuisia juhliaan vaalien sekä isojen että pienten ilojen muistoa.

Kalymnos

Dodekanesian Kalymnos tunnetaan entisaikojen merisienensukeltajistaan, mutta nykyisin syyskuussa saari elää toisenlaisessa elementissä: vuorikiipeilyn huumassa. Kalymnoksesta on tullut maailmankuulu kiipeilykohde, ja joka syksy – tyypillisesti syyskuun loppupuolella tai lokakuun alussa – saarella järjestetään Kansainvälinen kiipeilyfestivaali. Tämä tapahtuma alkoi 2010-luvun alussa The North Facen sponsorointina ja on nyttemmin vakiintunut perinteeksi, joka kerää sadoittain kiipeilijöitä ympäri maailman. Festivaali on ainutlaatuinen: päivisin kiipeilijät ottavat mittaa Kalymnoksen jylhistä kalkkikivikallioista osallistuen leikkimielisiin ”kiipeilymaratoneihin” – kuka ehtii vallata eniten reittejä tietyssä ajassa, ja kuka selviää vaikeimmasta reitistä. Saaren tunnetuimmilla kallioseinillä Telendoksen saaren puolella näkyykin syyskuun auringossa kymmeniä pieniä pisteitä, kun kiipeilijät liitävät pitkin kallioita kuin kärpäset. Illalla kokoonnutaan Massourin kylän rantakadulle festivaalikeskukseen. Siellä jaetaan palkintoja päivän sankareille – usein huumorilla höystettynä, kuten ”Päivän gecko” -tittelillä parhaalle kallionkyntäjälle. Samalla syödään yhdessä pitkien pöytien ääressä yksinkertaista ruokaa: grillattua lihaa, salaattia ja paikallista myzithra-juustoa leivän kera. Kalymnoslaiset muusikot tarttuvat illan tullen soittimiinsa ja aloittavat kansanmusiikin soiton; huomaamatta tapahtuma muuttuu perinteiseksi panigyri-juhlaksi, johon sekä paikalliset että kansainväliset vieraat osallistuvat. On vaikuttavaa nähdä, kuinka espanjalainen, japanilainen ja australialainen kiipeilijä tanssivat ringissä yhdessä kalymnoslaisten nuorten kanssa, yrittäen oppia paikallista sirtós-askelkuviota – naurunremakan säestämänä. Kiipeilyfestivaali tuo siis Kalymnokselle uutta verta, mutta se on myös sulautunut osaksi saaren syyskuisia perinteitä: se on kuin moderni kansainvälinen panigyri, jossa jaetaan intohimo kallioihin ja mereen.

Kalymnoksen perinteisemmät syyskuun tapahtumat liittyvät kylien pieniin pyhimysjuhliin, joita vietetään pitkälti paikallisin menoin. Syyskuun alussa on juhlittu Neitsyt Mariaa muualla Kreikassa, mutta Kalymnoksella suurin Marian juhla oli jo elokuun 15. päivänä (Panagia Kyra Psili -luostarin kuuluisat juhlat). Syyskuussa kyläkappelien kalenterissa on silti joitain tärkeitä päiviä. Esimerkiksi 8. syyskuuta, Neitsyt Marian syntymäpäivänä, hiljaisella Pserimoksen saarella Kalymnoksen edustalla vietetään Panagia Grafiótissan juhlaa. Pieni Pserimoksen saari herää tuolloin eloon, kun kalymnoslaiset matkaavat sinne veneillä juhlimaan. Grafiótissan kappelissa pidetään jumalanpalvelus, ja sen jälkeen Pserimoksen ainoalla hiekkarannalla sytytetään grillejä ja aloitetaan rantajuhlat. Tuoreet kalat tirisevät tulilla, ja merimiesten laulut kantautuvat yössä takaisin Kalymnokselle asti. Tämäkin on osa kalymnoslaista syyskuuta – vaikkakin harva matkailija päätyy juuri tuohon juhlaan, se on kalymnoslaisille rakas retki ja perinne.

Syyskuun 29. päivänä Kalymnoksella muistetaan Arkkienkeli Mikaelia, tosin kreikkalaisessa kirkossa Mikaelin pääjuhla on marraskuussa. Silti Vathysin vehreässä laaksossa Mikaelin pienessä kappelissa sytytetään tuona päivänä kynttilöitä ja pidetään pieni praasniekka (kyläjuhla) kyläläisille. Vathysin appelsiinipuiden varjossa vanhat papat pelaavat tavli-lautapeliä juhlan kunniaksi ja rouvat jakavat toisilleen soumada-mantelijuomaa pikkukupposista. Lapset juoksentelevat juhlapaikalla puhaltaen saippuakuplia – heille juhlapäivä merkitsee lupausta herkutella ylimääräisellä baklavá-palalla. Vaikka juhlinta on pientä, se on heille tärkeä osa vuotuista rytmiä.

Syyskuun loppuessa Kalymnoksen satamassa alkaa näkyä liikettä, kun viimeisetkin sienensukellusveneet palaavat pyyntikaudelta. Ennen vanhaan, kun merisienien sukellus oli saaren pääelinkeino, syys-lokakuun vaihteen paluu oli suuri juhla: koko kaupunki kerääntyi rannalle toivottamaan merimiehet tervetulleiksi, ja rannassa järjestettiin spontaanit juhlat kiitokseksi onnistuneesta kaudesta. Nykyisin sienensukellus on vähäisempää, mutta sienimiesten paluu on silti yhä eräänlainen mini-perinne. Joskus sukeltajaperheet järjestävät yhdessä rantatavernassa illallisen, jossa nautitaan päivän saaliista tehtyä ruokaa – esimerkiksi tursasta ja mustekalaa, joita on tarttunut sienien ohella mukaan. Tässä yksityisessä juhlassa kerrotaan sukellusreissun tarinoita: kenelle kasvoi legendaarinen ”Kalymnoksen parta” (pitkä parta, jonka sukeltajat antoivat kasvaa merillä onnen toivossa) ja kuinka moni merisiili pisti varpaisiin. Nauru ja rakia kilisevät laseissa. Vaikka tämä ei ole julkinen juhla, se on kaunis päätös kalymnoslaiselle syyskuulle – saaren elämän syklit merellä ja maalla on jälleen saatettu onnellisesti uuteen vaiheeseen.

Spetses

Argo-Saronianlahden Spetses on kuuluisa yhdestä Kreikan näyttävimmistä vuotuisjuhlista, joka sytyttää koko saaren liekkeihin – kirjaimellisesti. Kyseessä on syyskuun toisella viikolla järjestettävä Ármata-festivaali, joka juhlistaa Spetsesin historiallista voittoa turkkilaisista vuonna 1822. Festivaalin nimi viittaa Panagía Armata -nimiseen Neitsyt Marian ikoniin, jota spetsesläiset kiittivät meritaistelun voitosta, ja se kestää viikon verran tarjoten sekä hengellisiä että maallisia tapahtumia.

Ármata-humu alkaa jo viikkoa ennen pääjuhlaa. Spetsesin kylän kujilla voi viikon mittaan nähdä perinteisiä tanssiesityksiä: paikalliset kansantanssiryhmät pyörähtelevät hasapiko– ja kalamatianó-tansseja torilla, ja ohikulkijoille jaetaan lehtisiä, joissa kerrotaan festivaalin ohjelmasta. Saaren museoissa avataan erityisnäyttelyitä, jotka esittelevät Kreikan vapaussodan aikaisia esineitä ja tarinoita – Spetsesillä on rikas historia kapteeni Laskarina Bouboulinan kotisaarena. Illan tullen järjestetään myös kirkkokulkueita: Panagía Armatan pieni ikoni kiertää kylän kirkosta toiseen, ja jokaisessa pysähdyspaikassa pidetään lyhyt rukoushetki merellä menehtyneiden muistoksi.

Suurin päivä koittaa lähimpänä syyskuun 8. päivää, sillä juuri tuolloin vuonna 1822 spetsesläiset polttivat turkkilaisen amiraalilaivan. Lauantai-illalla koko saari kokoontuu Dápia-satamaan juhlan huipentumaa varten. Rantavesille on rakennettu puisesta rungosta turkkilaisen laivan mallinen proomurakenne, ja se odottaa pimeässä illassa. Tuhannet ihmiset – paikalliset, mantereelta lautalla tulleet vieraat ja matkailijat – asettuvat istumaan satama-alueelle ja rannoille. Noin klo 21 seremonia alkaa: merelle lipuu pieniä soutuveneitä, joissa on soihtuja kantavia saarenuoria. He esittävät kuvitteellisen ”Armatan Panagian” kuljetuksen merelle, symboloiden Neitsyt Marian suojelusta taistelun aikana. Seuraavaksi kuuluu tykkien jylinä: Spetsesin vanhalta linnoitukselta ammutaan kunnialaukauksia, ja saaren kirkonkellot alkavat kumista hurjasti. Tämän merkin kuultuaan lahtiin ankkuroitujen purjealusten mastoissa sytytetään punaiset soihdut, jotka valaisevat koko sataman aavemaisen kauniisti. Kaikki katseet kääntyvät turkkilaisen laivan replica-proomuun: sieltä nousee äkkiä valtava tuli! Spetsesläinen ”palon sytyttäjä” – usein paikallinen palomies tai laivaston edustaja – on soutanut tulelle proomuun ja sytyttänyt sen tuleen. Liekit nuolevat hetkessä puulaivan runkoa, ja juuri silloin alkavat ilotulitukset. Taivas räjähtää väriloistoon: sinisiä, punaisia, kultaisia räjähdyksiä sinkoilee suoraan palavan laivan yläpuolella, luoden vaikutelman todellisesta sotatantereesta. Väki henkäisee, toiset hurraavat. Palavan laivan ympärillä veneet soittavat sumutorviaan ja laivojen kellot kalkattavat – meteli on korviahuumaava, aivan kuin oikeassa taistelussa. Laivan rungosta kuuluu romahtelua, kun se luhistuu liekkeihin. Ilotulitusten viimeiset, kaikkein kirkkaimmat räjähteet räiskyvät suoraan laivan sisuksista ilmaan, ja lopuksi hämärtyvään yöhön piirtyy vaikuttava näky: palava laiva uppoaa mereen sähisten, ja samalla valtava finaali-ilotulitus maalaa taivaan valopurskeilla. Yleisö puhkeaa valtaviin suosionosoituksiin. Spetses on jälleen kerran elänyt läpi historiansa merkittävimmän hetken.

Mutta juhla ei pääty ilotulitukseen. Kun savu hälvenee, satamalaiturilla alkaa tanssi ja musiikki. Usein paikalle on kutsuttu tunnettu kreikkalainen laulaja tai merivoimien orkesteri viihdyttämään yleisöä. Näin tuhansien ihmisten juhla muuttuu leppoisaksi illanvietoksi: tanssitaan, lauletaan yhdessä isänmaallisia lauluja ja myös kevyempiä säveliä. Tavernat pysyvät avoinna aamunkoittoon, ja monilla pöydillä kilistellään ouzomaljoja sankarien muistolle. Sunnuntaina juhlat jatkuvat vielä juhlajumalanpalveluksella sekä seppeleenlaskulla merelle vapaustaistelun sankareiden kunniaksi – tilaisuus on juhlava, ja siihen osallistuu usein Kreikan merivoimien edustajia ja valtion virkamiehiä. Koko saari on liputettu sinivalkoisin lipuin, ja kirkoissa lauletaan kiitoshymnejä voitosta.

Ármata-festivaali on Spetsesille enemmän kuin tapahtuma – se on identiteetin kulmakivi. Paikalliset lapset kasvavat odottaen syyskuun toista viikkoa ja unelmoivat pääsevänsä soutamaan niissä soihtuveneissä. Vanhukset kertovat nuorille tarinoita Barbatsiksen (spetsesläinen sankari) rohkeudesta. Festivaali on järjestetty keskeytyksettä kymmeniä vuosia (vain poikkeusajat kuten 2020 peruivat sen hetkeksi), joten se on todella vakiintunut perinne. Vierailijalle Ármata on vaikuttava kokemus: se yhdistää uskonnollisen kiitollisuuden (Neitsyt Marian suojelus) ja isänmaallisen muiston (1821 vallankumous) sekä kansanjuhlan ilonpidon. Spetses syyskuussa onkin Kreikan historiasta kiinnostuneen unelmakohde – saarella voi aistia menneiden sankarien hengen ja nähdä, miten perinne elää näyttävänä, kaikkia aisteja koskettavana juhlana.

Tinos

Tinos, Kreikan ortodoksien pyhä saari, tunnetaan erityisesti elokuisesta Neitsyt Marian juhlastaan, mutta myös syyskuussa saarella on omat perinteiset tapahtumansa – joskin hillitymmät. Syyskuun 8. päivä on Neitsyt Marian syntymäjuhla, jota Tiniellä vietetään hartaasti vaikka ilman elokuun massoja. Tínoksen kuuluisaan pyhäkköön, Neitsyt Marian ilmestyksen kirkkoon (Panagía Evangelístria), saapuu tuolloin edelleen pyhiinvaeltajia, joskin maltillisemmin. Kirkossa pidetään aamulla juhlaliturgia Neitsyt Marian kunniaksi, ja monet paikalliset osallistuvat siihen kiitollisin mielin – onhan kyseessä juuri se kirkko, josta Marian ihmeellinen ikoni löytyi ja josta koko saaren maine pyhiinvaelluskohteena alkoi. Päivällä Tínoksen kaupungin kujilla saattaa nähdä pieniä, perinteisiä kulkueita: lapset kantavat kukkakimppuja Neitsyt Marialle ja papit siunaavat ohikulkijoita rukousvedellä. Vaikka väkijoukot eivät ole elokuisen kaltaisia, on saaren pääkaduilla silti juhlava tunnelma. Moni ravintola tarjoaa maksutta pienen annoksen perinteistä skordató–pähkinä-valkosipulitahnaa leivän kera kaikille Marian juhlan kunniaksi. Illemmalla, kun pyhiinvaeltajat ovat palanneet laivoilla mantereelle, tineolaiset kokoontuvat perheittensä kesken. Kylissä, kuten Isternissä tai Ktikádoksessa, perheet sytyttävät kynttilät kotialttareillaan Neitsyt Marian kuvan eteen ja lausuvat yhdessä lyhyen rukouksen saaren suojelijalle. Sitten he istuutuvat illallispöytään nauttimaan Tínoksen syksyn mauista: grillattua kaniinia, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja kuuluisaa Tínoksen graviera-juustoa. Neitsyt Marian syntymäpäivä Tínoksella on näin ennen kaikkea hengellinen perhejuhla, jossa matkailijakin voi aistia saaren syvän hartaan ilmapiirin.

Tínoksen erikoisuus on sen kahden kirkkokunnan yhteiselo – kolmasosa saaren asukkaista on katolilaisia. Syyskuussa tämä näkyy Pyhän Ristin juhlan aikaan. Katolinen kirkko viettää Ristin ylentämistä samaan aikaan (14.9.), ja Tínoksen katolisessa Ktikádoksen kylässä järjestetään tuolloin vuosittain Sante Crocen juhla. Pieni Ktikádoksen kylä, jyrkässä rinteessä, on enemmistöltään katolinen, ja siellä sijaitsee Pyhän Ristin nimikkokirkko. Syyskuun 14. päivänä kylän kapeat kujat puhdistetaan ja talojen ovet koristellaan kukkaseppelein. Illalla kylän kirkossa pidetään latinalainen messu, jonne saapuu katolisia perheitä myös muista kylistä. Messu on latinaksi, ja kylän vanha urku harmoni soittaa gregoriaanista melodiaa – ainutlaatuinen kokemus Kreikan saarella. Messun jälkeen pappi johtaa pienen kulkueen: suuri puinen krusifiksi kannetaan kylän halki ja jokaisella kadunkulmalla pysähdytään hetkeksi rukoilemaan. Kyläläiset laulavat latinankielistä hymniä ”Crux Fidelis” kynttilöiden valossa. Kun kulkue palaa kirkolle, alkaa maallisempi osuus. Ktikádoksen kyläaukio on katettu pitkällä pöydällä, jolle kylän katolilaiset perheet ovat tuoneet parhaita ruokiaan. Tarjolla on mm. pastaa jäniskastikkeessa (italialaisvaikutteinen ruoka saaren menneisyydestä) ja paikallisia makkaroita, ja kaikkea höystää lasillinen malvasia-viiniä. Katoliset ja ortodoksit syövät rinta rinnan – Tínoksella on arkipäivää, että uskonveljet juhlivat yhdessä. Ruuan jälkeen muuan kitaraa soittava opettaja aloittaa laulun. Yhteislauluissa kuullaan sekä katolisia virsiä että kreikkalaisia kansanlauluja, ja lopulta koko aukio tanssii reippaassa ympyrässä. Tästä Ristin juhlasta on tullut ainutlaatuinen yhdistelmä latinalaista ja kreikkalaista perinnettä: se kertoo Tínoksen monikerroksisesta kulttuurista, jossa eri perinteet elävät sulassa sovussa. Moni kyläläinen sanookin, että Ktikádoksen Ristin juhla on heidän mielestään jopa tunnelmallisempi kuin suuret elokuiset juhlat – se on aito, intiimi ja heijastaa saaren sielua.

Syyskuun lopulla, 26.9., myös Tínoksella muistetaan Pyhää Johannes Teologia (samoin kuin Patmoksella). Vaikka Tínoksella ei ole yhtä läheistä yhteyttä Johannekseen kuin Patmoksella, löytyy saarelta Johannekselle omistettuja kirkkoja, esimerkiksi Kallonín kylässä. Siellä Johanneksen päivänä pidetään iltavesper, ja sen jälkeen kylän torilla juodaan kupit makeaa psiméni raki -juomaa (hunaja-maustettu raki) syksyn viileyden tullen. Tämä on hyvin pienen piirin perinne, mutta maininnan arvoinen siksi, että Tínos kunnioittaa lähes jokaista pyhimystä – saari on täynnä kirkkoja ja kappeloita, joille kaikille on oma juhlapäivänsä.

Syyskuun myötä Tínoksen saari rauhoittuu kesän pyhiinvaeltajavyörystä. Monet tiniolaiset perheet suuntaavat tuolloin maaseudulle sadonkorjuutöihin – viikunat kuivataan, viini käy tynnyreissä. Etenkin Tínoksen pienissä kyliä on tapana järjestää syyskuun lopulla pienimuotoisia sadonkorjuujuhlia. Esimerkiksi Isternín kylässä naapurit kokoontuvat yhteen jonkun talon pergolan alle juhlimaan onnistunutta viinisatoa. Tarjolla on tuoretta viiniä suoraan tynnyristä, ja siihen kastetaan syglína-savulihaa ja leipää. Nauru raikuu, kun vanhat viljelijät kertovat tarinoita menneistä satovuosista – ”muistatko -77, kun tuli hirmumyrsky ja vei koko viinimarjankin” – ja nuoret kuuntelevat silmät pyöreinä. Yksi ottaa esiin haitarin ja toinen lyö rytmiä puiseen viinitynnyriin, ja pian taukoamaton balos-tanssi pyörii ympäri pihaa. Näihin intiimeihin juhliin harva matkailija eksyy, mutta ne ovat erottamaton osa Tínoksen syyskuuta. Niissä kiteytyy se, mikä Tínoksella on olennaista: syvä hengellisyys, rikas kulttuuriperintö ja samalla vahva yhteys maahan ja sen hedelmiin. Syyskuussa, kun suurimmat turistivirrat ovat poissa, Tínoksen saari hengittää omassa rauhassaan ja paljastaa intiimisti rikkaat perinteensä jokaiselle, joka malttaa katsoa pintaa syvemmälle.